Sukututkimuksen uusia tuulia

SukututkimusEspoon perinneseuran kevätseminaarissa 18.5.2014 Lauri Hirvonen esitteli sukututkimuksen tietolähteitä ja kertoi dna-tekniikan tarjoamista uusista mahdollisuuksista sukujuuriensa selvittämisessä.

Perinteinen sukututkimus

Sukututkimus kannattaa aloittaa olemassa olevan sukutiedon keräämisellä. Vanhempia sukulaisia kannattaa haastatella, jolloin saa perustiedot lähisukulaista ja pääsee käsiksi valokuviin ja muuhun aineistoon oman suvun vaiheista. Vanhat valokuvat ovat arvokkaita vain, jos kuvausajasta ja –kohteista on kirjattu täsmälliset tiedot.

Suomen Sukututkimusseurasta (www.genealogia.fi) voi selvittää, onko suvusta jo tehty selvityksiä. Seuran HisKi-tietokanta kirkonkirjoihin kuuluvien kastettujen, vihittyjen ja haudattujen luetteloiden hakemisto, jota voi käyttää oman sukunsa tietojen keräämisessä. Sukuseurojen Keskusliiton (www.suvut.fi) kautta voi selvittää, onko omaan sukuun liittyvä sukuseura jo toiminnassa. www.sukututkimus.fi -sivustolla esitellään sukututkimuksen tietolähteitä.

Sukututkimuksen tietojen tallentamisessa ja esittämisessä on syytä käyttää sukututkimusohjelmistoa. Sukujutut (www.sukujutut.fi) on suomalainen ohjelmisto. Sen nettisivuilla on runsaasti tietoa sukututkimuksen tietolähteistä sekä yhdistyksistä ja sukuseuroista.

Sukututkimuksesta on lukuisia suomenkielisiä oppaita, ks. Helmet-haku goo.gl/zn788m. Hyvä yleisteos on esimerkiksi tänä vuonna ilmestynyt Valittujen Palojen kustantama Sukujuuria etsimässä.

Muiden sukututkijoiden kanssa kannattaa pitää esimerkiksi paikallisessa yhdistyksessä. Työväenopistot ja muut toimijat järjestävät sukututkimuskursseja, joilla saa hyvän alun omalle sukututkimukselleen. Seurakunnilta voi tilata sukuselvityksiä, jotka ovat yleensä maksullisia. Alalla toimii on myös ammattimaisia sukututkijoita.

Suurin vuosittain järjestettävä sukutukijoiden ja sukuseurojen kohtaamispaikka on Kuuluutko sukuuni –tapahtuma, joka järjestetään seuraavan kerran Vantaalla 11.-12.10.2014.

Dna-tekniikka sukututkimuksessa

Viime vuosina on nopeasti yleistynyt dna-tekniikan käyttö sukututkimuksen apuna. Alle 100 sadan euron hinnalla voi teettää itsestään testin, josta selviää oman isä- ja äitilinjan periytyminen. Testin tarkkuus (ja hinta) määrää, kuinka yksityiskohtaista tietoa sukujuurista saadaan. Facebook-ryhmässä www.facebook.com/groups/finlanddna voi seurata dna-tekniikan käytön kehittymistä Suomessa.

Ensimmäinen suomenkielinen alan kirja Kalevi Wiik: Mistä suomalaiset ovat tulleet? ilmestyi vuonna 2007. Siinä selvitetään geneettisen perimän käyttö sukujuurien selvittämisessä, vaikka osittain tulokset ovatkin jo vanhentuneet.

Sivusto www.familytreedna.com tarjoaa kaupallisen palvelun omien sukulaisten selvittämiseen dna-testin avulla. Siinä testattavan dna:ta verrataan muihin järjestelmään tallennettuihin dna-rakenteisiin ja tunnistetaan sukulaisuudet. Tulokset esitetään kartalle sijoitettuna ja järjestelmän kautta voi ottaa yhteyttä tunnistettuihin sukulaisiinsa.

Kommentti on suljettu.