KUTSU Diakonissalaitokselle 22.3.2017

Tule tutustumaan 
Helsingin Diakonissalaitokseen 
22.3.2017 klo 13

Espoon perinneseura kutsuu jäseniään seuralaisineen tutustumaan tänä vuonna 150 vuotta täyttävään Helsingin Diakonissalaitokseen keskiviikkona 22.maaliskuuta 2017. Maksuton, opastettu kiertokäynti alkaa klo 13.

Kokoonnumme päärakennuksen (Sairaala) aulaan Alppikadun kortteliin. Kierroksella tutustumme monipuolisesti Helsingin Diakonissalaitokseen. Päärakennuksessa sijaitsevan museon kierrokseen sisältyvät myös upeat Aurora-sali ja kirkko, joka on Kallion ensimmäinen kirkko. 

Vuonna 1898 käyttöönsä vihitty kirkko on arkkitehti Karl August Wreden suunnittelema.

Aurora-sali on entinen ruokasali, nykyisin kokous- ja juhlakäytössä. Sali on kalustettu lahjakalustein.

Aurora Karamzin perusti Helsingin Diakonissalaitoksen vuonna 1867. Pienestä kulkutautisairaalasta on sittemmin kasvanut yhteiskunnallinen konserni, jonka työ ulottuu myös maamme rajojen ulkopuolelle. Monilla nykyisillä työmuodoilla on lähes 150 vuotta vanhat juuret. Toiminnasta ja toimijoista on jäänyt jäljelle myös esineitä, valokuvia ja arkistoaineistoa. Niistä huolehtii Diamus, Helsingin Diakonissalaitoksen museo.

Diakonissalaitos on toiminut nykyisellä paikallaan Alppikadun korttelissa vuodesta 1897 alkaen. Suuri tontti on antanut mahdollisuuksia tarpeiden mukaiselle lisärakentamiselle.

Museota ylläpitää Helsingin Diakonissalaitoksen Kannatusyhdistys.

Kierroksen jälkeen on mahdollisuus iltapäiväkahviin omalla kustannuksella laitoksen kahvilassa.

Ilmoittautuminen viimeistään 17.3.2017 sähköpostitse osoitteella marjatta.kuitunen@pp.inet.fi. Mukaan mahtuu 15 nopeinta. Kerro samalla, osallistutko myös iltapäiväkahville.

Tule mukaan viettämään mielenkiintoinen iltapäivä Aurora Karamzinin, suomalaisen hyväntekijän jalanjäljissä.


OPASTUSKIERROS ON TÄYNNÄ! Kiitos ilmoittautuneille ja tervetuloa mukaan!
Helsingin Diakonissalaitos järjestää yleisölle avoimet opastuskierrokset ti 28,3., ja ke 26.4. klo 16 alkaen. Kierroksen kesto noin 1h. 
www.hdl.fi/fi/diamus/2056-museo-opastukset

Kommentti on suljettu.