Julkaisut

Espoon perinneseura on julkaissut useita Espoon kulttuuriperintöä ja paikallishistoriaa käsitteleviä kirjoja. Sivun lopussa on tietoa kirjojen myynnistä ja hinnoista.

Tilaa kirjoja verkkokaupasta: Perinnekauppa

Kierros Espoon tuomiokirjossa / Maija-Liisa Kaistila, Tarja Rae ja Maarit Malinen – 2017

Oppaan Kierros Espoon tuomiokirkossa ovat kirjoittaneet kokeneet tuomiokirkon esittelijät Maija-Liisa Kaistila ja Tarja Rae. Kuvituksen ja ulkoasun on toteuttanut Maarit Malinen.

Opaskirja esittelee kirkon historiaa ja sisätilojen yksityiskohtia. Kirkkosalin osat esitellään vanhimmasta nuorimpaan: ensin keskiaikaiset länsi- ja itäpääty kiintokalusteineen ja munkkimaalauksineen, sitten poikkilaivan sakarat lehtereineen ja ristikeskus. Kirjan loppuun on koottu taustatietoa kirkosta ja seurakunnista.

Opas sopii kaikille kirkon historiasta kiinnostuneille. Yhdessä vuonna 2015 julkaistun Kierros Espoon Kirkon hautausmaalla -kirjan kanssa se kutsuu tutustumisretkelle Espoon kirkonmäelle.

Kapearaiteinen hevosrautatie ja ”ryssänhakkuut” Espoossa 1915–1917 / Seija Lohikoski – 2017

Kirja kertoo Pohjois-Espoon metsissä tehdyistä valtavista hakkuutöistä. Puuta kuljetettiin linnoitustöihin Espoon lisäksi ainakin Helsinkiin ja Pietariin. Metsää kaadettiin pääasiassa neljällä alueella: Bemböle-Oittaa, Nuuksio-Gumböle, Röylä-Järvenperä ja Espoonkartano-Kauklahti. Venäläiset rakensivat puutavaran kuljettamista varten Espooseen kapearaiteisen hevosrautatien. 

Linnoitustöissä käytettiin runsaasti vierastyövoimaa. Venäläisten lisäksi Suomeen tuli mm. kiinalaisia, jotka herättivät kovasti ihmetystä ja pelkoakin. Kirjassa kerrotaan heistä paikallisten asukkaiden kertomia tarinoita.

Usein ensimmäisenä – Atso Vilkkijärven taival rahastajapojasta opetusneuvokseksi / toim. Martti Hellström – 2016

Espoon entisen koulutoimenjohtajan Atso Vilkkijärven 254-sivuinen muistelmateos “Usein ensimmäisenä. Atso Vilkkijärven taival rahastajapojasta opetusneuvokseksi” on mielenkiintoinen ja jännittävä elämäntarina ja sukukertomus, mutta se on myös enemmän. Teos piirtää lukijalle kuvaa suomalaisen koulun matkasta 1940-luvun supistetuista kansakouluista moderniksi kansainvälisesti arvostetuksi nykyjärjestelmäksi. Erityisesti esillä on Espoon koulutoimen kehitys peruskoulu-uudistuksen kitkaisestakin sisäänajosta tämän päivään menestystarinaan saakka.

Aurora Karamzinin ja Träskändan kartanon tarina / Pirkko Kivimäki ja Esko Uotila – 2016

Kirja kertoo Aurora Karamzinin vaiherikkaasta elämästä ja Träskändan kartanon vaiheista 1800- ja 1900-luvulla. Kirjassa kuvataan kartanon nousu Karamzinin aikaiseen kukoistukseensa. Kansaopetuksen ja vanhustenhuollon kehittymistä ja Aurora Karamzinin roolia hyväntekijänä ja yhteiskunnan palvelujen kehittäjänä käsitellään laajasti. Kirja on huomionosoitus Aurora Karamzinin elämäntyölle ja muistutus Träskändan kartanon merkityksestä Espoon kehityksessä.

Aurora Karamzinin ja Träskändan kartanon tarina

Kierros Espoon Kirkon hautausmaalla / Maija-Liisa Kaistila – 2015

Espoon tuomiokirkkoa ympäröivällä hautausmaalla on lukuisia yleisiä hautamuistomerkkejä ja merkkihenkilöiden hautoja. Maija-Liisa Kaistila on kirjoittanut yhteenvedon hautausmaan kehityksestä ja kiinnostavia tarinoita haudatuista henkilöistä. Kirjassa olevien karttojen avulla voi tehdä omatoimisen kierroksen hautausmaalla.

Kierros Espoon Kirkon hautausmaalla

Auroran kappeli – historiaa ja toimintaa / Aapo Kirvesniemi, Pirkko Kivimäki, Tarja Rae ja Esko Uotila – 2015

Kirja juhlistaa Auroran kappelin 15-vuotista toimintaa. Samalla se on valottaa paikallishistoriaa vuosisatojen ajalta. Siinä kuvataan Järvenperän ja Lippajärven alueen kehittyminen maaseutukylistä pientaloalueiksi. Träskändan kartanon, Auroran vanhan kappelin ja Aurorakodin vaiheet 1900-luvulla esitetään monipuolisesti. Auroran kappelin suunnittelusta, rakentamisesta ja vireästä toiminnasta kerrotaan omissa luvuissaan.

Auroran kappeli - historiaa ja toimintaa

Espoolaisia kansakoulumuistoja / Pirkko Kivimäki ja Esko Uotila – 2015

Espoolaisia kansakoulumuistoja -kirja esittelee kansakoulun vaiheita Espoossa yli sadan vuoden ajalta ja kuvaa kansakoulun käyntiä lukuisten oppilaiden ja opettajien kertomana.

Kirjassa on mieleenpainuvia kertomuksia koulujen opettajista, oppitunneista ja muusta toiminnasta. Pääosin muistot ovat valoisia, mutta mukaan mahtuu karvaitakin kokemuksia. Tarinoista välittyy se valtava muutos, jonka olemme sotien jälkeisinä vuosikymmeninä kokeneet elintasossa, Espoon kasvussa ja koulumaailmassa.

Espoolaisia kansakoulumuistoja

Nallevaarin tarinoita / Tarja Rae – 2012-2015

Tarja Rae on kirjoittanut ja kuvittanut tarinoita Nallevaarin ja muiden eläinhahmojen elämästä historiallisessa Espoossa. Kirja soveltuu lasten luettavaksi ja yhteisiin lukutuokioihin. Kirjan laajennetussa painoksessa on 94 värikästä sivua.

Seuratuvan ajoista Halmeen vintille / Kari Pohjakallio – 2014

Kirja esittelee Kauklahden hengellisen elämän ja seurakunnan toiminnan kehittymistä 1940-luvulta uuden kappelin valmistumiseen asti.Kirjassa esitellään Kauklahdessa vaikuttaneita hengellisen toiminnan keskeisiä henkilöitä.Toiminnan keskuksina olivat kirjan nimeenkin päätyneet Seuratupa ja Halmeen vintti. Kari Pohjakallio on haastatellut omien muistikuviensa tueksi lukuisia paikallisia asukkaita ja kerännyt Kauklahdesta runsaasti aineistoa.

Kauklahti kansi

Heiniemen historia – Kuvaus Espoon asuttamisesta / Aapo Kirvesniemi ja Untamo Utrio – 2013

Kirja perustuu Untamo Utrion kirjoittamaan Heiniemen asuttamisen ja kyläyhteisön elämän kuvaukseen 1930-luvulla. Hänen tyttärensä Kaari Utrio on antanut suostumuksensa tekstin julkaisemiseen. Aapo Kirvesniemi on laatinut yhteenvedon Espoon asutuksen kehittymisestä ja Heiniemen nykytilanteesta. Hänen keräämänsä valokuvat ja niihin laatimansa kuvatekstit elävöittävät Untamo Utrion kirjoittamaa kylähistoriaa.

Heiniemen historia kansi

Espoon seurakuntien rakennusperintöä / Kari Pohjakallio – 2012

Kirja esittelee valokuvin ja tekstein pääasiassa Espoon seurakuntien sakraalitiloja ja niiden osia, viittä kirkkoa ja 34 kappelia, niiden syntyä ja kehittymistä. Se perustuu vuoden 2007 rakennusperintöpäiviin liittyneen valokuvanäyttelyn “Espoon sakraalitilat” aineistoon.

kansi


Espoon perinneyhdistys Aurora ry 2000 – 2010
 / Aapo Kirvesniemi, Jorma Vehmaskoski – 2010

Kansi

Tuuliviiri – tuhansien tuulien tulkki / Kari Pohjakallio – 2009

Tuuliviirikirjan juuret ovat vuonna 2005 järjestetyssä aiheeseen liittyvässä seminaarissa ja valokuvanäyttelyssä. Kirja kertoo monipuolisesti tuuliviirin historiasta ja käytöstä eri aikoina niin Espoossa kuin muualla Suomessa ja ulkomaillakin.Kirja kertoo tuuliviirien valmistusmenetelmistä ja esittelee laajasti tuuliviirien kuva-aiheita. Runsas värikuva-aineisto havainnollistaa tuuliviirien moninaisuutta.

Tuuliviiri

Kruunattu hevosenkenkä – Hästsko med krona / Jukka Suvisaari – 2005

Kruunattu hevosenkenkä -kirjassa on keskitytty Espooseen ja kirjassa käydään ensin johdantomaisesti läpi yleistä heraldiikkaa ja sitten espoolaista heraldiikkaa sen keskiajalla tapahtuneista syntyvaiheista nykypäivään.Kirjassa on 150 sivua, se on kaksipalstainen ja kaksikielinen ja värikkäästi kuvitettu.

Heraldiikka

Espoon kirkko: pitäjänkirkosta tuomiokirkoksi / toimituskunta: Juhani Hämeri, Marja-Liisa Nokelainen, Kari Pohjakallio ja Pirkko Sillanpää – 2003

Kirja on kooste keväällä 2003 pidetyn seminaarin Espoon kirkkoa koskevista alustuksista. Seminaarin lähtökohta oli rakennustaiteellinen sekä kiinnostuksen virittäminen pääkaupunkiseudun vanhinta rakennusta kohtaan.

Tuomiokirkko

Kirjallisuus Espoossa / toimittajat Juhani Hämeri ja Kari Pohjakallio – 2003

Kirja on kooste toukokuussa 2003 pidetyn kirjallisuusseminaarin esitelmistä. Uolevi Itkonen käsittelee Espoon asemaa kirjallisuudessa Ruotsin vallan, Venäjän vallan ja itsenäisyyden aikana. Katri Sarmavuori esittelee Espoon kirjailijoita valtakunnallisina ja paikallisina vaikuttajina. Hannu Rautkallion esitys kertoo voittajavaltioiden tiedustelulaitosten toiminnasta sotiemme aikana 1941 – 1945.

Kirjallisuus

Terveisiä Espoosta! – espoolaista kulttuuria postikorteilla: Hälsningar från Esbo! – Esbokultur på postkort / Juhani Hämeri, Kari Pohjakallio. –– 1. p. 2002 – 2. p. 2003

Kirjaan on koottu vaikuttava valikoima espoolaisia postikortteja, vanhoja kortteja jopa yli sadan vuoden takaa. Korttien kuva-aiheet kertovat Espoon luonnosta ja elämästä ajalta, jolloin nyt maan toiseksi suurin kaupunki oli vielä vajaan kymmenen tuhannen asukkaan idyllinen maalaispitäjä.

Terveisiä Espoosta

Kuninkaantie Espoossa / Uolevi Itkonen, Aapo Kirvesniemi, Juhani Hämeri – 2002

Suuri Rantatie, joka ristittiin 1970-luvulla Kuninkaantieksi, kulki Turusta Viipuriin ja oli 70 vanhan peninkulman eli noin 750 kilometrin mittainen. Se oli keskiajalla Suomen tärkein maaliikenneväylä. Kuninkaantie on antanut Espoolle identiteetin ja kasvun edellytykset.

Kirja on loppuunmyyty. Se löytyy monista pääkaupunkiseudun kirjastoista, ks.Helmet.

Kuninkaantie

 

Myynti

Kirjoja voi ostaa suoraan Espoon perinneseuralta.

Hinnasto

Kierros Espoon tuomiokirkossa 15 €
Kapearaiteinen hevosrautatie ja ”ryssänhakkuut” Espoossa 1915–1917 15 €
Usein ensimmäisenä – Atso Vilkkijärven taival
rahastajapojasta opetusneuvokseksi
20 €
Kierros Espoon Kirkon hautausmaalla 15 €
Auroran kappeli – historiaa ja toimintaa 15 €
Espoolaisia kansakoulumuistoja 15 €
Nallevaarin tarinoita 10 €
Seuratuvan ajoista Halmeen vintille 10 €
Heiniemen historia – Kuvaus Espoon asuttamisesta loppuunmyyty
Espoon seurakuntien rakennusperintöä 10 €
Tuuliviiri – tuhansien tuulien tulkki 10 €
Kruunattu hevosenkenkä 10 €
Espoon kirkko: pitäjänkirkosta tuomiokirkoksi loppuunmyyty
Kirjallisuus Espoossa loppuunmyyty
Terveisiä Espoosta! 10 €
Kuninkaantie Espoossa loppuunmyyty

 

Tilausohjeet

Tilaa julkaisuja Perinnekaupasta
tai
lähetä sähköpostiviesti osoitteeseen

espoonperinne@gmail.com

Ilmoita viestissä seuraavat tiedot:

Toimitusosoite:

Nimi
Lähisoite
Postitoimipaikka

Tilauksen sisältö:

Kirjan nimi ja lukumäärä

Maksuohjeet

Voit maksaa kirjat toimituksen mukana tulevan laskun mukaan tai maksamalla
kirjat ennakkoon yhdistyksen tilille
IBAN: FI30 1802 3000 0007 96.
Lisää kirjojen hintaan toimituskulut 5,00 euroa per tilaus.