Kustannukset koulujen perustamisen esteenä

Espoon kansakouluverkoston rakentuminen oli alusta alkaen yksityisten koulunperustajien käsissä, jotka valitsivat koulujen sijaintipaikat eri puolille pitäjää. Kunta ryhtyi verkostonjärjestelmälliseen suunnitteluun vasta 1890-luvulla, jolloin monen alueen koulun sijainti oli jo ratkaistu. Kunnan tehtäväksi jäi vain verkoston täydentäminen. Siinäkin edettiin hitaasti, sillä kuntakokouksissa yksimielisyyteen pääsyä jarrutti kansakoulujen perustamisesta aiheutuvat kustannukset kuntataloudelle, joihin talollisten oli alussa vaikea suostua. 

Vuoden 1892 helmikuussa alkaneissa kouluverkoston täydentämiskeskusteluissa ensimmäisenä esillä oli Kockby (Kokinkylä). Keskustelun tulokseksi jäi arviointi, että Kockby ei kykenisi palvelemaan alueen kaikkia kouluikäisiä lapsia. Sen sijaan esitettiin perustettavaksi kaksi koulua toinen lähisaariston ja rannikon kylien Mårtensbyn (Martinkylän) ja Sökön (Soukan) lapsia varten ja toinen Klobbskogiin (Nuijalaan) Espoon itäosien kylien vaiheille. Kunnan päätös jäi kuitenkin auki, sillä meneillään olevan Rödskogin koulun perustamiseen upposi melkoisia määriä kunnan varoja.

Kuntakokous etsii ratkaisua

Vuonna 1895 kunta tarttui kouluverkostokysymykseen määrätietoisemmin. Silloinen kuntakokouksen puheenjohtaja Otto Born ehdotti, että kuntakokous päättäisi nyt, minne kunnan aikomat ruotsinkieliset kansakoulut olisi sijoitettava. Tällöin keskustelussa päädyttiin siihen, että Martinkylä, Nuuksio ja Espoonkartano ovat ensisijalla ja ensimmäisenä näistä saa koulun kylä, joka osoittaa asiaa kohtaan eniten kiinnostusta.

Kunnan hidasteluista johtuen rannikon koulukysymys ennätti ratketa Mataskärin yksityisen koulun perustamisen myötä, minkä vuoksi Mårtensbyn eli Martinkylän koulun perustaminen jäi vain suunnitelmaksi. Kunnalle jäivät siis Nuuksion ja Espoonkartanon koulusuunnitelmat ja näistäkin vain Nuuksion kansakoulun perustamispäätös vuodelta 1897 ehdittiin toteuttaa ennen valtakunnallista piirijakoasetusta.