Keski-Uudenmaan kansanopisto

Kansakoulujen aikakausi avasi polut yleiselle sivistystoiminnalle nuorison ja varttuneiden keskuuteen. Tanskasta Suomeen levinnyt kansanopistoaate innosti myös Helsingin lähipitäjät saamaan pitäjäänsä kansanopisto. Ruotsinkielisen Espoon aktiivisuuden ansiosta kansanopisto perustettiin Espooseen. Asia ratkesi, kun Espoonkartanon silloinen omistaja Artur Gustaf Myrberg antoi kansanopistolle Finnsin kestikievaritalon. Kansanopiston toiminta alkoi marraskuun 2. päivänä 1891. ”Ohjelman mukaan Keski-Uudenmaan kansanopiston tarkoituksena oli edistää korkeampaa kansansivistystä, työskennellä luonteen jalostamiseksi ja ymmärryksen kehittämiseksi sekä antaa maanviljelijöille hyödyllisiä tietoja ja taitoja silmälläpitäen erityisesti järkiperäisen maatalouden edistämistä” (M.J.Lahti-145).

Finnsin kestikievaritalo osoittautui melko pian toimitilojen suhteen pieneksi. Vuoden 1891 lopulla päätettiinkin toimeenpanna varojen keräys uuden toimitalon rakentamista varten. Vuonna 1897 keräyksen tuloksen turvin opistolle rakennettiin toimintaa varten suunniteltu talo ja runsaan kymmenen vuoden kuluttua oppilasasuntola.

Oppilaiksi otettiin 18 vuotta täyttäneitä ja kansakoulun suorittaneita poikia ja tyttöjä. Suurin osa pyrkijöistä oli Espoosta ja Kirkkonummelta. Siuntiosta, Helsingistä ja muista lähiseudun pitäjistä hakijoita oli huomattavasti vähemmän. Oppiainevalinta oli monipuolinen ja kansakoulun oppiaineistoa hyvin täydentävä. Opintoihin kuuluivat äidinkieli (ruotsi), isänmaan historia, yleinen kulttuurihistoria, kunnallishallinto, maantieto, luonnonhistoria ja terveysoppi, laskento, kaunokirjoitus, viivoitinpiirustus, kirjanpito, laulu, veisto, voimistelu, maanmittaus sekä koulun harkinnan mukaan maatalous ja meijerioppi sekä kudonta ja ruoanlaitto.

Opetus oli pakollista, vain koulun johtaja saattoi vapauttaa oppilaan joistakin aineista. Opetus annettiin luennoimalla. Todistuksia koulusta ei saanut. Pyydettäessä johtaja antoi yleisen lausunnon ahkeruudesta, käyttäytymisestä ja arvion oppilaan omaksumasta tietomäärästä.

Kirjastotoiminta

Espoon kunnan lainakirjatoiminnan voidaan katsoa syntyneen rinnan koululaitoksen kehityksen kanssa. Ensimmäinen lainakirjasto sijoittui kuin sattumalta Lagstadin kansakoululle. Salaneuvos L. A. Born oli lahjoittanut jo kesällä 1873 Lagstadin koululle suurehkon joukon kirjoja. Siitä lähti kasvamaan Espoon kunnankirjasto. Kirjastonhoitoon ei silloin vielä puuttunut kukaan, kunnes syyskuussa pari vuotta myöhemmin Lagstadin koulun johtokunta esitti Espoon kuntakokoukselle, että pitäjän kirjasto on vielä järjestämättä. Saman kuntakokouksen määräyksellä kirjastonhoito alistettiin koulun johtokunnan hallintaan ja käytännön järjestelyt koulun opettajalle 25 markan vuosipalkalla. Kuntakokous myönsi 50 markkaa kirjojen lisähankintaa varten.

Lukuharrastus ja kirjojen lainaus lisääntyi pitäjässä kansalaisten lukutaidon parantuessa. Uusien kansakoulujen perustaminen eri puolille pitäjää nosti esille tarpeen hajottaa lainauspisteitä. Vuosisadan vaihteessa oli ryhdyttävä kirjaston perusteelliseen kunnostamiseen. Tähän saatiin potkua Kansanvalistusseuralta, joka lähetti kuntakokoukselle vuonna 1901 kirjelmän, jossa se kehotti kuntaa ryhtymään voimaperäisesti toimimaan kansanlainakirjaston kehittämiseksi.

Syyskuussa 1901 kuntakokous päätti myöntää kirjaston kirjahankintoja varten vuosittaisen 300 markan määrärahan. Samalla alettiin pohtia kirjastotoiminnan kehittämisen suuntaa niin, että se palvelisi koko pitäjän asukkaita. Huhtikuussa 1902 kuntakokous päätyi ratkaisuun, että lainakirjasto säilytetään edelleen Lagstadin kansakoululla omassa kaapissa, jossa se on johtokunnan valvonnassa. Kirjaston hoitajana toimii jatkossakin koulun opettaja 25 markan vuosipalkalla.

Pitäjäläisten lainausmahdollisuuksia suunniteltiin parannettaviksi niin, että pieniä kirjaeriä voitiin siirtää Espoon muihin kouluihin enintään vuodeksi kerrallaan, mikäli opettajat suostuvat vastaamaan kirjoista ja hoitamaan lainaukset kyläläisille. Lagstadin koulun pääkirjaston hoitajan päätettäväksi jäisi, mitä kirjoja eri kouluille lähetettäisiin.

Näin vuosisadan alussa syntyi Espoon pitäjän keskuskirjasto. Sen alaisia lainauspisteitä levisi eri puolilla Espoota sijaitseviin kansakouluihin. Muutaman vuoden kuluttua mukaan tuli myös Espoon nuorisoseuratoiminta, joka oli liittänyt ohjelmaansa myös nuorten lukuharrastuksen kehittämisen.