Kouluopetus kunnan vastuulle

Keisari Aleksanteri II :n hallituskaudella yhteiskunnallisesti merkittäviä muutoksia olivat mm. maallisen hallinnon ja kansaopetuksen erottaminen kirkon hallinnosta ja kunnille annetun kansakouluasetuksen velvoitteisiin perustuvan kansansivistystoiminnan järjestäminen kaikille kansalaisille. Vuoden 1866 kansakouluasetus koski varsinaisesti kaupunkikuntia, ja maalaiskunnat saivat perustaa kansakouluja vielä siinä vaiheessa harkintansa mukaan, mutta kaikkien perustettavien kansakoulujen vastuukysymykset määrättiin kunnan kontolle. Maalaiskunnissa aluksi myös yksityiset kuntalaiset tai yhteisöt saivat oikeuden perustaa valtionapuun oikeuttavan kansakoulun, mikäli kunta ei perustanut kouluja tarvittavaa määrää. Espoossa vuoteen 1920 mennessä 12 ruotsinkielisestä kansakoulusta yksityisten perustamia oli viisi kansakoulua. Suomenkielisiä kansakouluja oli perustettu neljä, joista ensimmäisenä yksityisenä kouluna aloittaneesta tuli parin vuoden kuluttua kunnallinen kansakoulu.

Opettajien koulutus käynnistyy

Kansansivistystyön aloittamisen perustana oli ammattitaitoisten opettajien koulutus. Uno Cygnaeuksen vuonna 1863 Jyväskylään perustamasta mies- ja naisopettajien seminaarista valmistuivat ensimmäiset suomenkieliset kansakoulun opettajat 1867. Ruotsinkielisten Tammisaaren naisseminaarin ja Uudenkaarlepyyn miesseminaarin ensimmäiset opettajat valmistuivat 1870-luvun lopulla. Ruotsinkieliseen Espooseen saatiin ensimmäiset opettajat Tammisaaren seminaarista. Kunnissa opettajan virat vakinaistettiin kahden moitteettomasti hoidetun virkavuoden jälkeen.

Kouluylihallitus aloittaa tarkastustoimen

Toinen Cygnaeuksen esittämä opetuksen kehityksen kannalta välttämätön toimenpide oli tarkastustoimen perustaminen. Kansakoulujen hallintoa ja ohjausta varten pääkaupunkiin perustettiin senaatin alainen kouluylihallitus vuonna 1869. Koulukohtaiseksi hallintoelimeksi määrättiin perustettavaksi kuusijäseninen johtokunta paikallisista kouluasioihin myönteisesti suhtautuvista kuntalaisista. Tarkastustointa hoitivat 1870-luvun alkupuolelta vuoteen 1885 saakka sivutoimiset tarkastajat, jotka olivat pääasiassa pappeja. Kouluylihallituksen alaisten piiritarkastajien virat ja ohjesääntö saatiin vuonna 1885. Piiritarkastajien tehtäviin sisältyi mm. koulun johtokunnan ja opettajien opetuksen valvonta ja ohjaus, koulun asiakirjojen arkistoinnin sekä koko koulukiinteistön ja opetusvälineiden kunnon ja ajanmukaisuuden seuranta. Tarkastajat laativat käynneistään arvioinnin ja määräajoin tarkastuskertomukset.

Koulujärjestelmä vakiiintuu

Kansakouluasetuksen säädöksiin perustuva kansakoulu oli nelivuotinen korkeampaa opetusta antava, ja se oli tarkoitettu kymmenvuotiaista kuusitoistavuotiaille luku- ja kirjoitustaidon alkeet osaaville tytöille ja pojille. Kaupungeissa kansakoulua edeltävä pientenlasten lukuopetus toimi tuolloin jo kohtalaisen hyvin järjestettynä koulujen yhteyteen. Maaseudulla pienten lasten alkuopetus jäi hoidettavaksi entiseen tapaan joko kotiopetuksena tai kirkon järjestämässä kiertokoulussa. Pientenlasten opetuksesta kirkon tuli kuitenkin raportoida kouluylihallitukselle aluksi vuosittain ja vuodesta 1886 alkaen joka viides vuosi. Mikäli kuntaan haluttiin perustaa kansakoulu, valtionavun ehtona oli, että kunnassa on pidetty asianmukaista huolta pienten lasten lukutaidon kehityksestä.

Valtionapua opettajien palkkaamiseen

Kansakouluasetuksen sisältämät valtionavut sekä kunnan perustamille että yksityisille kansakouluille olivat samansuuruiset ja koskivat pääasiassa opettajien palkkausta. Miesopettajan vuosipalkasta korvattiin alussa 600 markkaa ja vastaavasti naisopettajan 400 markkaa. Vuonna 1886 naisopettajien vuosipalkka korotettiin myös 600 markkaan. Valtion avun muutoksiin vaikutti pääsääntöisesti rahan arvon muutokset. Myöhemmin opettajien palkkaukseen tuli ikälisät. Opettajan palkkaetuihin kuului lisäksi koulun ylläpitäjän järjestämä asunto tarvittavine ulkotiloineen. Koulun opetustilat, opetusvälinehankinnat ja kaikki huolto- korjaus ja muut kustannukset olivat koulun ylläpitäjän vastuulla. Vähitellen valtio ryhtyi avustamaan kuntia osallistumalla koulujen rakennuskustannuksiin sekä opetus ja havaintovälineiden hankintoihin. Alku-aikoina yksityiset valistuneet varakkaat henkilöt avustivat myös kunnallisia kansakouluja perustamalla rahastoja koulutoiminnan tukemiseksi sekä antamalla vähävaraisia koululaisia varten raha- ja vaateavustuksia. Yksityisten perustamien kansakoulujen ylläpito oli perustajien kontolla. Varakkaiden perheiden lapsilta perittiin myös lukukausimaksu.