Professori Väinö Lassila oli vuonna 1930 rakennuttanut paikalle kaksikerroksisen rapatun talon, jossa etelämaiseen tapaan on kattoparvekkeet.

Huhtikuun 11 päivänä vuonna 1939 kuoli professori Väinö Lassila. Ennen kuolemaansa hän oli suullisella testamentilla tammikuun 16 päivänä samana vuonna luovuttanut tilan perinnöksi veljenpojalleen Iisko Lassilalle.

Hammaslääkäri Iisko Lassila ei näytä paljon oleskelleen tilalla sotavuosina. Jo vuonna 1941 hän vuokrasi huvilansa Viherlaakson Yhteiskoulun (silloisen Kauniaisten Yhteiskoulun ) käyttöön.

Lassilan huvilaan oli myös vuonna 1944 muutaman kuukauden ajaksi (jolloin koulu ei ollut toiminnassa) evakuoituna Helsingistä Mannerheim-liiton lastenlinna. Valtavan tilanahtauden vuoksi olivat huoneiden seinustat täynnään kerrossänkyjä ja keskilattiat vauvankoreja.

Hammaslääkäri Lassila lienee itse alkanut asua huvilassaan 1940-luvun loppupuolella yhteiskoulun päästyä omaan taloonsa. Pitkään kierteli paikkakunnalla juttuja niistä hurjista juhlista ja juomingeista, joita huvilassa oli pidetty aina vuoteen 1951 asti, jolloin paikka jäi autioksi.

Naapurissa sijainneen Mannerheim-liiton Kodinhoitajaopiston oppilaita kiellettiin ankarasti menemästä lähellekään Lassilan huvilan aluetta iltaisin. ”Siellä voi saada vaikka kuulan kalloonsa”.
Todisteena näistä päivistä löytyi mm. huvilan katosta ja seinistä kuulanreikiä sekä eräästä ovesta syvälle puuhun painuneita posliiniesineen sirpaleita. Kellari oli täynnä tyhjiä viinipulloja ja piha lasinsirpaleita ja pullonpohjia.

Kun majuri Erkki Rahunen kesäkuussa vuonna 1952 osti tilan, oli se aivan rappiolla. Rakennuksen ikkunat olivat sirpaleina, vesijohdot haljenneina, tapetit riekaleina jne. Kunnostustyöt aloitettiin välittömästi ja niitä tehtiin perheen omin voimin aina 1960-luvun puoleen väliin asti.
Sekä talon ränsistynyt ulkomuoto että ympäristön villi synkkyys vaikuttivat uusista omistajista niin aavemaisilta, että tilalle annettiin nimeksi Aavekallio.

Paikan nimen tultua tunnetuksi, ilmeni että paikan ikivanha nimi oli tullut otetuksi uudelleen käyttöön. Postinkantajan kertoman mukaan jo ennen kuin paikalla oli taloa ollutkaan, olivat paikkakuntalaiset nimittäneet kalliota, jolla huvila nyt sijaitsee, Aavekallioksi. Kerrottiin sen olleen entinen teloituspaikka, jonka läheisyydessä kummittelee yhä.

Lähteet: Aavekallion vaiheet vuosina 1540-1963, kotiseutututkielma, Hämeenlinnan seminaari, Satu Rahunen 1964.