Kalle Kurki

kurki2.jpg

Kalle kurki oli perheineen palaamassa talvilomalta etelän auringosta. Lentomatka oli ollut pitkä. Perheen nuoret kurjet olivat valitelleet puolet matkasta kysellen: ”Koska ollaan perillä, kuinka kauan vielä pitää lentää, koska saamme ruokaa?”

Kalle oli moneen kertaan muistuttanut nuorukaisiaan siitä, että perillä Espoossa, Pitkäjärven rantaniityn kosteikossa heitä odottaisi mahtava sammakko- ja käärmeillallinen. Vihdoin, pitkän lentomatkan jälkeen näkyi kurkien alapuolella Espoon rannikko ja se kauan odotettu Pitkäjärvi, jonka liepeillä sijaitsi kurkiperheen kesäkoti. Kalle tähyili ilmasta rantaniittyä, mutta ei löytänyt sitä. Nyt ei kaikki ollut kohdallaan. Rantaniityn paikalla oli mustaksi kynnetty pelto.

kurki1.jpg

Kalle päätti kuitenkin laskeutua rannan tuntumaan. Perässä tulivat rouva ja kolme nuorukaista. ”Kauhea nälkä”, totesivat nuorukaiset kuin yhdestä nokasta. ”Kyllä nyt sammakko maistuisi”, jatkoi rouva. Kalle raapi siivellä otsaansa ja mietti, mitä rantaniitylle oikein oli tapahtunut. Ja mihin ihmeeseen sammakot ja käärmeet olivat joutuneet. Niitä oli aina ennen saanut täältä mahan täydeltä.

kurki3.jpg

Kalle huomasi rannassa liikkuvan piisamin ja huusi sille: ”Hei kuomaseni, tiedätkö minne sammakot ovat lähteneet?” Piisami lyllersi paikalle ja kertoi päätään pudistellen, että ihmiset olivat kuivattaneet rantaniityn pelloksi, eikä siellä enää ollut sammakoita eikä käärmeitä. Hän kertoi myös itse olevansa muuttoaikeissa, aikoi muuttaa Bodomin rantaan. Siellä olisi kuulemma rauhallisempaa. ”Paras kun etsitte perheellenne uuden kosteikon. Olen kuullut, että kaukana Kalajärven takana olisi suuri hyvä suo teikäläisille. Siellä on kuulemma paljon käärmeitäkin.”

Kalle kiitti tiedosta ja komensi pesueensa lentoon. Siitä vasta napina syntyi. Rouva vaakkui melkein kyynel silmissä väsymystään ja nuorukaiset kiukuttelivat ja kyselivät, miksi ylipäänsä oli lähdetty kesäksi kärsimään nälkää pohjoiseen. Etelän talvikodissa oli ollut paljon mukavampaa.

Lentomatkalla Kalle tähyili taivaalta ja huomasi mainion suon juuri siellä, missä piisami oli sanonut sen olevankin. Perhe laskeutui suolle. Nuorin kurki upposi polvia myöten mättäälle ja hotkaisi heti suuhunsa mitä maukkaimman vaskitsan.” Nam, kyllä kannatti sittenkin lentää pohjoiseen”, totesivat nuoret kurjet ja jatkoivat syömistään.

Suota, mihin kurjet laskeutuivat ja laskeutuvat yhä edelleen, kutsutaan Espoon Kurkisuoksi.

© Espoon perinneyhdistys Aurora ry ja Tarja Rae