Mikko Majavan suurpato

MajavaMikko Majava asui perheineen Gumbölen joen alajuoksulla. Se oli rakentanut pesänsä aivan joen rantatöyräälle. Majavaperheen naapurissa asui omassa pesässään Salli Saukko. Vain muutaman sadan metrin päässä pesistä, Gumbölen- ja Mankinjokien risteyskohdassa oli vesimylly. Siellä jauhettiin koko kylän jyvät jauhoiksi. Myllyn ympärillä oli 1400-luvulla Espoon suurin kylä, johon kuului 12 taloa. Jokien rannoilla kasvoi komeita haapoja, joiden mukaan Espoo sittemmin sai nimensä.

Mutta palataanpa Mikko Majavaan. Hänen perheensä ei ollutkaan mikään pieni, sillä siihen kuului kymmenittäin lapsia, serkkuja, setiä ja tätejä. Kaikki olivat hyvähampaisia ja kovia jyrsimään. He pitivät erityisesti haapojen jyrsimisestä. Majavat söivät pieniä haapoja ja suuremmista ne rakentelivat patoja.

Eräänä kuivana kesänä Mikko katsoi harmissaan, kun veden pinta Gumbölen joessa laski laskemistaan. Kohta sen hieno kotipesä uhkasi jäädä kuivalle maalle. Jotain asialle piti tehdä ja siksi hän kutsui perheensä koolle läpsyttämällä suurta häntäänsä rantaveteen. Pian kaikki olivat paikalla. “Arvoisat perheenjäsenet” aloitti Mikko” olen kovin huolissani, koska jokemme vesi on hyvin matalalla.” “Niin on, niin on”, totesivat kaikki päätään nyökytellen. “Meidän on pelastettava kotimme uhkaavalta kuivuudelta ja ryhdyttävä rakentamaan patoa” Mikko jatkoi. “Serkut ja sedät, te saatte mennä kaatamaan puita. Tädit ja lapset, te voitte mennä hankkimaan kiviä ja mutaa. Ryhdymme heti toimeen, aikaa ei ole yhtään hukattavaksi.”

majava1.jpgNaapurin Salli Saukko katseli huolissaan majavien puuhia. Se ei pitänyt ajatuksesta, että hänen pesänsä viereen tehtiin pato. Se kuivattaisi joen alajuoksun juuri hänen pesänsä kohdalta. Salli kävi kiukkuisena huomauttamassa asiasta Mikolle, mutta tämä viis veisasi Sallin valituksista.

majava3.jpgPian kävi jokirannassa kova huiske. Haapa toisensa jälkeen kaatui keskelle jokea niin, että koko Sallin pesä tärisi. Majavat vierittivät isoja kiviä puunrunkojen sekaan. Lapsimajavat huvittelivat läiskyttämällä leveillä hännillään mutaa ja savea kivien ja puunrunkojen sekaan. Eipä aikaakaan, kun pato oli valmis. Mikko katseli tyytyväisenä kuinka yläjuoksulta virtaava vesi muodosti ison altaan hänen kotinsa edustalle.

Mikon lapsista oli hauskaa sukellella uudessa patoaltaassa ja syödä sinne kaadettujen haapojen latvaoksia. Mutta alajuoksulla asuvat ihmiset eivät olleetkaan tyytyväisiä, sillä nyt joessa virtasi vettä niin vähän, että mylly lakkasi toimimasta. Ei kestänyt kovinkaan kauaa ennen kuin kylän isännät keksivät syyn joen veden laskuun ja saapuivat joukolla hajottamaan majavien suurpatoa. Siinä tulikin Mikon perheelle kiire paeta joen yläjuoksulle aina Nuuksioon asti. “Harmi juttu” tuumaili Mikko. Vaan eipä aikaakaan, kun majavat jo puuhastelivat uuden padon kimpussa. Salli sen sijaan ei ollut yhtään harmissaan. Päinvastoin. Nyt se saattoi kaikessa rauhassa loikata pesästään joen hiljaa virtaavaan rantaveteen eikä sen tarvinnut pelätä veteen kaatuvia haapoja.

© Espoon perinneyhdistys Aurora ry ja Tarja Rae