Risto Rupikonna

Nallevaari oli herännyt talviuniltaan ja lähtenyt etsimään kala-ateriaa Glimisin joesta. Jokeen nousi keväisin kutuaikana isojakin taimenia. Nallevaari saikin napatuksi aika vonkaleen.

Vaari asettui aterioimaan kalaansa aurinkoiselle joen törmälle Ingaksen myllyn alapuolella.  Siinä aterioidessaan vaari kuuli joen alajuoksulta kovaa huutoa.  Muutama sata metriä alempana jokirannassa sijaitsi Jorvin kartanon sauna. Kuulosti sitä, kuin huuto olisi tullut sieltä saakka.

Nallevaari keskeytti ateriointinsa, nuolaisi huuliaan ja virnisti. “Varmaankin Risto rupikonna”.

Risto Rupikonna

Totta vieköön, näin se juuri oli.  Aivan Jorvin kartanon saunan kohdalla, Glimsin joen rannalla asusteli Risto rupikonna. Risto nautti joessa pulikoimisesta, kosteasta rantatöyräästä ja erityisesti se piti saunan kosteasta lämmöstä. Usein, kun saunaa lämmitettiin, Risto loikki huomaamattomasti saunan lauteiden alle lämmittelemään.  Sen lempipaikka oli suuren pesusoikon alla. Siellä se nautiskeli saunan lämmöstä.

Ristolla oli kuitenkin yksi ongelma. Se näki kovin huonosti ja vain lähelle. Se oli rupikonnalle vaikeaa, koska se ei pystynyt pyydystämään ruoakseen hämähäkkejä ja hyönteisiä. Se ei yksinkertaisesti nähnyt niitä. Sen sijaan madot ja maassa mönkivät siirat olivat sen herkkuja. Joskus Ristolle matojenkin löytäminen oli vaikeaa. Usein se erehtyi haukkaamaan tikkuja ja juuria luullen niitä madoiksi.

Risto RupikonnaNallevaarin aterian keskeyttänyt huuto kuului todellakin Jorvin kartanon saunasta. Oli käynyt niin, että kartanon piiat olivat saunomassa. Samaan aikaan Risto rupikonna oli ollut köllimässä lauteitten alla. Piiat tulivat alas lauteilta ja ryhtyivät peseytymään. Yhtäkkiä Risto luuli näkevänsä saunan lattialla monta tosi pulleaa matoa. Risto loikkasi kurnuttaen keskelle sanan lattiaa ja haukkasi yhden piian varpaan suuhunsa. Siitäkös alkoi huuto ja mekastus. Piiat säntäilivät nopeasti huutaen pois saunasta.

Risto raukka istui keskellä saunan lattiaa ja ihmetteli, että minne ne ihanat pulleat madot yhtäkkiä katosivat. “Aina sama juttu” se ajatteli ja päätti loikkia takaisin jokeen. Paikalle kutsuttiin kartanon pehtori hätyyttämään häiritsevä konna pois saunasta. Pehtori ei löytänyt saunasta yhtään rupikonnaa. Se piti koko juttua naisten keksimänä.

Risto Rupikonna

Nallevaari oli saanut mahansa täyteen kalaa. Huuto Jorvin kartanon saunasta oli tauonnut. Nallevaari katseli, kuinka nälkäinen Risto loikki jokiuomaa ylöspäin ja päätti auttaa tätä antamalla sille loput kala-ateriastaan. Risto oli tosi tyytyväinen. Vieläkin sitä tosin harmitti ne ihanat kadonneet pulleat madot.

© Espoon perinneyhdistys Aurora ry ja Tarja Rae