Veikko Artmanin kansakoulumuistoja

Haastattelu nauhoitettu 10.11.2010.
Haastattelija Pirkko Kivimäki.

veikko_artman_1.jpg

Veikko Artman

Veikko Artman (1930 – 2012) oli suomalainen yleisurheilukilpailujen lähettäjä. Hänen uransa alkoi vuonna 1948, ja hän toimi tehtävässään vielä Helsingin MM- kilpailuissa 1983 ja EM-kilpailuissa 1994. Hän oli lähettäjänä kansainvälisissä kilpailuissa myös Suomen ulkopuolella. Artman loi Suomessa nykyisen yleisurheilun lähettäjäkoulutuksen ja oli Suomen Urheiluliiton valtakunnallinen lähettäjäkouluttaja 1960-luvun puolivälistä vuoden 2000 loppuun saakka.

Artman oli espoolaisseura Viherlaakson Veikkojen perustajajäsen ja toimi myöhemmin pitkään Helsingin Kisa-Veikoissa. (Wikipedia)

Veikon koulu – vanha saippuatehdas Gröndalissa

Olen syntynyt Helsingissä 22.5.1930, kuitenkin asunut lapsuudestani asti Espoossa. Lapsuudenkotini sijaitsi aivan Kauniaisten rajalla, niin että pihaportista tultiin Kauniaisten puolelle, vaikka koti olikin Espoossa. Lapsuudessani Espoo oli ruotsinkielinen maalaiskunta ja kylien nimet olivat ruotsinkielisiä. Kansakoulunkin nimi alakoulutodistuksessani on merkitty ”Espoon kunnan Gröndalin suomenkielinen kansakoulu”. Aloitin koulun vuonna 1937. Koulu sijaitsi toimintansa lopettaneessa vanhassa saippuatehtaassa. Rakennus oli samalla paikalla, kuin tämä Viherlaakson nykyisen koulurakennus on. Mielestäni vanha tehdasrakennus oli hyvin pitkä rakennus. Sen toisessa päädyssä oli Gröndalin kansakoulu ja toisessa Gröndal folkskola. Molempien koulujen luokkahuoneet olivat ensimmäisessä kerroksessa. Toisessa kerroksessa oli kaksi opettajien asuntoa. Minun alakouluvuosina rakennuksen toisessa päädyssä asui alakoulun opettaja Aino Hämeri ja toisessa yläkoulun opettaja Kirsti Kauko.

Silloin meillä suomen- ja ruotsinkielisten koulujen oppilailla olivat välitunnit eri aikoina. Toisen koulun välitunti alkoi, kun toisen koulun oppilaat olivat ennättäneet tunnille sisään. Minun mielestä vaikutti siltä, että koulujen välissä oli ”kielimuuri”.

Suomenkielisellä kansakoululla oli kaksi luokkahuonetta, toinen alakoulua ja toinen yläkoulua varten. Minun mielestä koulutilat olivat hyvät, huoneet olivat korkeita ja riittävän ilmavia. Ikkunat olivat suuria, joten luokat olivat myös valoisia. Lisäksi luokissa oli sähkövalot. Rakennuksessa oli puulämmitys. Sitä varten luokan nurkassa oli kakluuniuuni. Luokkaan tultiin eteisestä, jonne riisuttiin päällysvaatteet. ”Luokkaan ei tultu milloinkaan pipo päässä.” Piharakennuksessa oli puuliiteri, ja samassa oli oppilaiden ulkokäymälä, missä tytöillä ja pojilla oli ”eri reiät”. Samassa ulkorakennuksessa oli opettajien puuvarastot ja käymälät. Koulurakennuksessa ei ollut voimistelusalia eikä veistoluokkaa. Voimisteluharrastukset ja urheilu tapahtuivat ulkona koulun pihassa ja ympäröivässä luonnossa aina vuodenaikojen mukaan. Välitunneilla mentiin ulos paitsi sateella, jolloin jäätiin sisälle. Tavallisimmin syksyllä ja keväällä lyötiin koulun pihassa neljää maalia, joka oli hyvin suosittu peli. Silloin kun oli meneillään kilpailu ”kunkku” valitsi pelin puolueet. Voimistelutunneillakin pelattiin välillä neljää maalia ja välillä tehtiin voimisteluliikkeitä. Talviaikoina lumikeleillä hiihdettiin hiihtoladuilla. Hiihtokilpailuja oli usein. Pojat ja tytöt olivat yhdessä voimistelu- ja välitunneilla.

Veistonopetustunnit pidettiin vanhassa ruotsinkielisessä lastenpäiväkodissa, punaisessa puurakennuksessa Törmäniityntiellä.

Alakouluvuodet

Kävin alakoulun lukuvuosina 1937 – 38 ja 1938 – 39. Suomessa elettiin taloudellisen elpymisen vuosia 1930-luvun alun lamakauden jälkeen. Koulunkäynti sujui koulun opetusohjelman mukaisesti. Ensimmäisen kevätlukukauden aikana talvella 1938 sairastuin korkeaan kuumeeseen, jonka aiheuttajaksi epäiltiin jotain kulkutautia. Minua hoidettiin eristyspotilaana Helsingissä, silloisessa kulkutautisairaalassa, nykyisessä Auroran sairaalassa. Lopulta selvisi, että kysymyksessä oli märkivä keskikorvatulehdus. Parannuttuani jatkoin koulua. Kevättodistuksessa oli 160 tunnin poissaolomerkintä ja kehotus lukea kesän aikana luokan oppiaineita. Näin minä tein.

Tähän alakansakoulutodistukseen on merkitty oppiaineet: uskonto, ympäristöoppi, äidinkielen luku- ja kirjoitustaito, laskento, askartelu ja leikki sekä voimistelu, käsityöt ja laulu. Todistuksen alussa oli arvioitu oppilaan käytös sekä huolellisuus ja tarkkaavaisuus.

Yläkansakoulussa

Yläkansakouluvuodet sattuivat sotavuosille. Ensin syksystä 1939 maaliskuulle 1940 kestäneen talvisodan aikana, sekä sen jälkeen kesäkuussa 1941 alkaneen jatkosodan aikana koulutodistusten mukaan lukukausien aikana koulun käynnissä oli katkoja, ja opetusohjelmat olivat aika ajoin supistettuja.

Muistaakseni syksyllä 1939 Gröndalissa ei ollut koulua ollenkaan. Opettaja Kirsti Kauko kävi pitämässä jonkun kerran koulua minun kotona olohuoneessa. Syyskaudelta 1939 ei saatu koulutodistuksiakaan. Syyskausi meni aivan hukkaan. Kevätkaudella 1940 oli koulua, mutta opetusta oli vain neljässä aineessa. Välirauhan aikana sekä syyslukukausi 1940 ja kevätpuoli -41 olivat kutakuinkin normaalin pituisia.

Kesäkuussa 1941 alkaneen jatkosodan vuosina syyslukukaudesta -41 alkaen oli enemmän tai vähemmän vajaita opetusohjelmia. Näissä todistuksissa, joita löysin laatikosta, on numero yleensä vain neljästä tai viidestä oppiaineesta. Arvosteluun sisällytettyjä opetusaineita sotavuosina olivat yleisimmin: uskonto, laskento, äidinkielen luku- ja kirjoitus sekä kotiseutuoppi ja vaihdellen maantieto ja historia. Vuonna 1943 oli jo lähes normaali yläkoulun opetusohjelma.

Mukavia muistoja kansakoulun joulu- ja kevätjuhlista

Syyslukukauden päättyessä ja joululoman alkaessa kansakoulussa järjestettiin aina joulujuhla. Se oli hyvin tärkeä tapahtuma. Silloin saatiin syyskauden todistukset. Joulujuhlassa laulettiin joululauluja. Oppilaat esittivät tonttuleikkejä ja muuta ohjelmaa. Lopuksi koululaisille jaettiin makeispussit. Joulujuhlasta alkoi joululoma, joka päättyi yleensä loppiaisena.

Toinen tärkeä koulun juhla oli keväällä lukukauden päättyessä pidetty kevätjuhla. Ohjelman suorittajiksi valittiin oppilaita, jotka olivat taitavia esittämään jotakin. Minä osasin kiekua kuin kukko, ja pääsin esittämään kevätjuhlassa kukkoa. Äitini, joka oli hyvä ompelemaan, ompeli kukon pään muotoisen hupun, ja minä matkin huppu päässä kukkoa, ja onnistuinkin siinä erittäin hyvin. Siitä tuli minun bravuurinumeroni. – Minä voin antaa vakuudeksi tässä näytteen. – Ja Veikko kiekui haastattelun yhteydessä, mikä jäi myös nauhalle. – Veikko kertoi kilpalaulannastaan naapurin kukon kanssa ja samalla paljastaa, mistä hän oli taidon oppinut. Heillä naapurissa oli ollut iso kanala ja siellä kilpalaulannasta innostuva kukko, jota Veikko oli aina laulattanut ja oppi samalla paitsi matkimaan sitä, myös sen, että kukko ei koskaan häviä laulukilpailussa. Veikolta oli aina loppuneet voimat ennen kuin kukolta.

Koulun kevätjuhlaa seurasi kesäloma. Normaalisti kevätlukukausi päättyi toukokuun lopussa. Sota-aikana mm. keväällä 1942 koulu päättyi jo 13:s toukokuuta. Kesäloma kesti elokuun loppuun. Seuraava syyslukukausi alkoi syyskuun ensimmäisenä arkipäivänä.

Joillakin oli pitkät koulumatkat

Gröndalin kansakoulu oli vuoden 1939 tilastoissa Espoon kuudesta suomenkielisestä kansakoulusta kolmanneksi suurin. Alakoulussa oli silloin 31 ja yläkoulussa 37 oppilasta. (Haastattelijan lisäys: Matti J. Lahti: Espoo maalaispitäjästä suurkauppalaksi s. 266) Koulupiiriin kuului useita kyliä pohjois- ja kaakkois-etelän suunnilla.

Minä asuin koulun lähellä, Kauniaisten rajalla. Minun aikanani koulussa oli oppilaita Röylästä ja Kilosta saakka. Minulla ei ole muistikuvaa, oliko Röylästä tulevilla koululaisilla hevoskyytiä, vai kulkivatko he jalkapatikassa. Tosin hevosillakin koululaisia kuljetettiin. Kilossa asuvat kävelivät radan vartta pitkin Viherlaakson kohdalle ja sieltä sitten koululle. Hankikeleillä ne, joilla oli sukset, hiihtivät koulumatkansa.

Tapasin noin vuosi sitten Kilossa kouluaikana asuneen ja edelleenkin siellä asuvan kouluaikaisen vierustoverini, Pehr Olof Hagelbergin. Tietysti muistelimme kouluaikoja ja Pehr Olof erikoisesti pitkää koulumatkaansa ja radan varressa kävelyään aamuin ja illoin.

Sotavuosina oli kovia pakkasia talvella. Vaatetuksen oli oltava lämmin. Lasten vanhemmilta vaadittiin kekseliäisyyttä, mistä kasvaville lapsille pula-aikana sai hankittua vaatteita. Muistan yhden oppilaan paperisaappaat. Nehän eivät kestäneet yhtään vesisadetta.

Kouluun tuli lämmin ruoka Leppävaarasta linja-autolla

Koulussa oli lammin ruoka joka päivä myös sodan aikana. Voileivät ja maidon tai muun ryypättävän koululaiset toivat kotoaan.

Lämmin ruoka valmistettiin Leppävaaran kansakoulun keskuskeittiössä. Ruoka kuljetettiin isossa maitotonkassa linja-autolla Viherlaaksoon. Oli määrätty linja-autovuoro, jolloin oppilaat kävivät hakemassa tonkan. Muistan sen itse, että tonkat olivat painavia. Meitä piti olla aina kaksi riskiä poikaa, että jaksoimme ottaa sen ulos linja-autosta ja kantaa sitten koululle. Kuljettaja auttoi kyllä tonkan ulos autosta, kuvaili Veikko ruoankuljetusta koululle.

Lämpimänä ruokana oli hernekeittoa, erilaisia liharuokia, perunoita, puuroa ja sen kanssa oli aina maitoa. Jos ruoka oli jäähtynyttä, se lämmitettiin hellalla, joka oli talon keskiosassa ruotsinkielisen koulun puolella. Yleensä ruoka ei ennättänyt jäähtyä, sillä se syötiin heti, kun se oli tuotu koululle. Minun mielestäni kaikki tykkäsivät syödä aina koulussa.

Kansakoulu vaihtui ammattikouluun

Kevätkauden 1943 koulutodistus on viimeisin kansakoulutodistukseni. Aloitin syksyllä 1943 Helsingissä Pietarinkadulla olevassa ammattikoulussa. Isäni oli Helsingissä töissä, ja hän oli onnistunut saamaan ”suhteilla” minulle opiskelupaikan. Ammattikoulupaikoista oli silloin suuri puute, eikä niihin juuri päässyt Helsingin ulkopuolelta opiskelemaan.

Koulussa käytiin metallialat, sähköalat, puutyöt ja kaikki muut alat silloin läpi. Koulu oli nelivuotinen. Minä pääsin vain alkuun tässä opinahjossa, sillä koulu sai pommituksessa täysosuman ja hajosi maan tasalle viimeisissä kovissa pommituksissa ennen syyskuussa 1944 solmittua välirauhaa. Minun ammattikouluni päättyi tähän. Helsingistä ei ollut mahdollista saada sen jälkeen uutta jatkopaikkaa. Espoossa ei tietämäni mukaan vielä silloin ollut yhtään ammattikoulua. Siirryin siitä suoraan työelämään noin 16 – 17-vuotiaana.