Aurorakodin Vanha kappeli

Träskändan kartanon vanhan viljamakasiinin matka tämän päivän monitoimitilaksi

Sääty-yhteiskunnan aikana aateliston ja ylimmän virkamieskunnan tapana oli viettää kesät perheineen arvonsa mukaisessa maalaiskartanossa. Tässä tarkoituksessa Viaporin linnoitusupseeri Carl Nathanael af Klercker osti Espoon Träskändan kylän talonpoikaistalot ja perusti maille Träskändan kartanon vuonna 1796. Vuonna 1820 kartano siirtyi salaneuvos Carl Johan Walleenin omistukseen. Hän rakennutti lähes kaikki kartanorakennukset uudelleen ja rakensi kartanoonsa ranskalaisen muotopuutarhan. Ajan tavan mukaan 1800-luvulla herraskartanoihin rakennettiin erilaisia goottilaistyylisiä pienoisrakennuksia. Näin myös Träskändassa on arkkitehti Carl Ludvig Engelin 1820 suunnittelema kivirakenteinen uusgoottilainen pieni rakennus, jonka käyttötarkoituksesta on erilaisia arveluja, oliko se kappeli vai makasiini. Todennäköisimmin se oli kartanon viljamakasiini.

viljamakasiini.jpg

Kuva: Träskändan viljamakasiinin julkisivun piirros, jossa on Carl Ludvig Engelin nimikirjoitus.

Carl Walleenin tytärpuoli Aurora Stjernvall, joka vuonna 1836 valittiin Venäjän keisarinnan hovineidoksi, avioitui keisariperheen toivomuksesta samana vuonna venäläisen upporikkaan aristokraatin Paul Demidovin kanssa. Jäätyään leskeksi jo vuonna1840 hän osti Träskändan kartanon isäpuoleltaan saman vuoden syksyllä. Aurora Demidov solmi toisen avioliiton vuonna 1846 tunnettuun venäläiseen älymystösukuun kuuluvan, sotilasuralla palvelleen Andrei Karamzinin kanssa. Tämäkin avioliitto jäi lyhyeksi. Eversti Karamzin kaatui Krimin sodassa vuonna 1854.

Andrei Karamzin oli ortodoksi. Kunnioittaakseen miehensä muistoa Aurora Karamzin suunnitteli ortodoksikappelin rakentamista Träskandan puistoon. Oheinen piirros on yksi venäläisen arkkitehdin kappelisuunnitelmista. Yksityiskohtaiset tiedot hankkeesta puuttuvat. Todennäköisesti Espoon evankelis-luterilainen seurakunta ei hyväksynyt ortodoksikappelin rakentamista Träskändaan, minkä vuoksi hanke raukesi. Aurora Karamzin itse oli luterilaisen kirkon jäsen ja tuki runsaskätisesti seurakuntien avustustoimintaa sekä Helsingissä että Espoossa.

ortodoksikappeli.jpg

Kuva: Venäläisen arkkitehdin suunnitelma ortodoksikappeliksi Träskändan puistoon.

Aurora Karamzin omisti Träskändan kartanon yli puolivuosisataa. Sinä aikana hänen uudistamansa kartanon päärakennus ja rakentamansa englantilaistyyppinen puistopuutarha saavuttivat loistokkaimmat mittansa. Kun kartanon päärakennus paloi irtaimistoineen vuonna 1888 ja parin vuoden kuluttua syysmyrsky kaatoi suuren osan puiston puustosta, Aurora Karamzin päätti luopua kartanosta ja myi sen vuonna 1895 sisarvainajansa tyttären tyttärelle Marie Törngrenille (o.s. Linder) ja tämän puolisolle tohtori Adolf Törngrenille. Marie Törngren rakennutti palaneen kartanon paikalle Gesellius-Lindgren-Saarisen suunnitteleman cottage-tyyppisen kesäkäyttöön soveltuvan päärakennuksen. Nykyisen samalla paikalla olevan komean barokkityylisen päärakennuksen rakennutti Adolf Törngren Marien kuoleman jälkeen. Tämän rakennuksen ovat suunnitelleet Armas Lindgren ja Bertel Liljeqvist ruotsalaisen arkkitehti I.G. Clasonin piirustusten pohjalta. Kartanorakennuksen valmistuttua 1920-luvun alussa Adolf Törngren alkoi myydä kartanon maita pala palalta eri ostajille. Kartanon rakennukset ja 25 hehtaarin suuruisen ydinalueen osti Espoon kunta vuonna 1923 ja sijoitti kartanoon seuraavana vuonna kunnalliskodin, nykyisen Aurorakodin.

Aurorakodin puistossa on vielä Träskändan kartanon ajoilta nähtävyyksinä 1820-luvulla rakennetut viljamakasiini eli nykyinen Auroran vanha kappeli, piparkakkutalo ja keisarin käymälä sekä puistoa halkovan Glimsinjoen toisella puolella seisova pyörötemppeli. Nähtävyyksistä vanhimman, joen äyräällä kasvavan jättiläistammen iäksi on arvioitu yli 500 vuotta. Keisari Aleksanteri II:n Träskändan kartanoon syyskuussa1863 tekemän vierailun yhteydessä istutettu keisarin tammi löytyy Glimsinjoen vastakkaiselta rannalta jokivartta etelään päin kuljettaessa.

Viljamakasiinista kunnalliskodin ruumishuoneeksi – sittemmin kotieläinten suojaksi

Vanha viljamakasiini oli kunnalliskodin ruumishuoneena vuoteen 1933, jolloin Espoon kunnanvaltuutetut halusivat rakennuksen tuottavampaan käyttöön. He varasivat 12 000 mk:n suuruisen määrärahan, jolla viljamakasiinin sisätilat muutettaisiin sikalaksi, hevostalliksi ja työkaluvajaksi. Hufvudstadsbladet koki valtuuston asiasta tekemän päätöksen suorastaan ”vandalismina” ja vetosi espoolaisiin hankkeen kumoamiseksi. Aloitteensa herättämästä paheksunnasta huolimatta kunnanvaltuusto pysyi päätöksessään. Viljamakasiini kunnostettiin sikalaksi ja talliksi rehusuojineen. Laitoksen elintarvikehuollon ja kuljetusten turvaamiseksi sotavuosina sikojen kasvattaminen ja hevosen ylläpito olivat perusteltuja. Viljamakasiini pysyi sikalana kolmatta vuosikymmentä. Lisäksi vuonna 1953 Espoon Sähkö Oy sijoitti makasiinin laitoksen sähkömuuntamon.

Espoon väkiluvun voimakas kasvu sotien jälkeen loi paineita myös vanhusten hoitopaikkojen lisäämiseen kunnalliskodissa. Puistoalueen reunalle valmistuivat arkkitehti Erich von Ungern-Sternbergin suunnittelemat 42-paikkainen sairasosasto vuonna 1953 ja satapaikkainen sairasosastorakennus vuoden 1957 lopulla sekä henkilökunnan asuntolarakennukset. Uudistetussa ajanmukaisessa kunnalliskodissa oli nyt 142 sairaalapaikkaa ja kartanorakennuksessa olevat 57 yleisenosaston paikkaa.

Vanhainkodin kappelihanke hiipui kunnan rahapulaan

Helsingin Sanomissa uutisoitiin kesäkuussa 1957, että Espoossa on herätetty ajatus ja tehty suunnitelmia Träskändan puistomakasiinin muuttamiseksi vanhainkodin siunauskappeliksi. Tätä varten oli jo meneillään olevan vuoden talousarviossa kahden miljoonan markan määräraha-anomus, jonka kunnanvaltuusto vielä toistaiseksi pyyhki yli. Seuraavana vuonna kunnan täyttäessä 500 vuotta oletettiin tarvittavan määrärahan järjestyvän. Kirjoituksesta päätellen sikalatoiminta oli jo lopetettu. Rakennuksessa olivat edelleen sähkömuuntamo ja todennäköisesti sikalan jälkeinen halkovaja.

Espoo juhli näyttävästi 500-vuotispäiviään heinäkuussa 1958. Kunta ja kirkko vastasivat juhlajärjestelyistä. Pääjuhlapaikkoina olivat Espoon 500-vuotias kirkko ja juuri 1950-luvulla modernisoidun kunnalliskodin puisto historiallisesti arvokkaan Träskändan entisessä kartanomiljöössä. Juhlakulkueena esiintyvällä kuvaelmalla ja järjestetyillä kiertoajeluilla juhlan isännät kertoivat juhlavieraille Espoon historiallisesta menneisyydestä, vuosisatojen mittaan tapahtuneesta kehityksestä ja nykyisyydestä.

Vuonna 1963 Espoo sai kauppalan oikeudet ja jo vuonna 1972 Espoosta tuli kaupunki.

Espoon kaupunki laati kartanolle käyttösuunnitelman

Träskändan vanhojen, kartanolta periytyneiden rakennusten huonokuntoisuus ja käyttötarve puhutti uuden kauppalan päättäjiä koko vuosikymmenen ajan. Rakennusten ja alueen käytöstä järjestettiin 1970-luvun taitteessa Teknillisen korkeakoulun arkkitehtilinjan oppilaille ideakilpailu, mutta sekään ei tuottanut varteenotettavia ehdotuksia.

Espoon siirryttyä kaupunkikauteen kaupunginhallitus asetti 1973 sosiaalijohtaja Viljo Kasasen johdolla toimivan virkamiestoimikunnan suunnittelemaan Träskändan vanhojen rakennusten kunnostamista ja käyttöä sekä erillisen Träskändan puistoryhmän suunnittelemaan puistoalueen kunnostamista.

Kesäkuussa 1974 Helsingin Sanomat kirjoitti, että kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Träskändan kartanon käyttösuunnitelma on valmistunut. Siinä esitettiin toimia kartanokokonaisuuden säilyttämiseksi ja saattamiseksi yhteiskunnan kannalta tehokkaaseen käyttöön. Toimikunta ehdotti, että kartanokokonaisuuteen kuuluvat yksityisomistukseen siirtyneet kiinteistöt ostettaisiin takaisin ja että kartanosta kehitettäisiin kuntalaisia palveleva monitoimikeskus.

Myös puistoryhmän esittämä hoitosuunnitelma valmistui samaan aikaan ja esitettiin toteutettavaksi. Samoin luonnonsuojelualueen hoitosuunnitelma ehdotettiin toteutettavaksi. Edelleen suunnitelmassa ehdotettiin, että laadittaisiin vesijohto- ja viemärisuunnitelma. Sähkölinjaverkkoon olisi tehtävä nykytilanteen vaatimat muutokset, ilmalinja olisi muutettava maakaapeliksi ja muuntamo siirrettävä viljamakasiinista sopivampaan paikkaan.

Toimikuntaan kuuluivat sosiaalijohtaja Viljo Kasanen puheenjohtajana, kotiseutusihteeri Eeva Ahtisaari, vapaa-aikatoiminnan johtaja Teuvo Hatakka, arkkitehti Brita Hausen ja kaupungin arkkitehti Heikki Heinonen. Toimikunnan kutsumana työskentelyyn osallistuivat Aurorakodin johtaja Georg Mäkinen, vt. kotiseutusihteeri Mariliina Perkko ja kaupungin arkkitehti Anna-Maija Salo.

Kappelihanke myötä- ja vastatuulessa 1970-luvulla

Seurakuntasanomat otsikoi lokakuussa 1972 ”Träskändan viljamakasiinista toimintatila Auroraan” todeten Träskändan kartanon vanhan viljamakasiinin nousseen Kanta-Espoon seurakunnassa esille mahdollisena seurakunnan työpisteenä, joka palvelisi erityisesti Auroran vanhainkotia.

Kanta-Espoon kirkkoneuvosto oli jo edellisenä syksynä jättänyt kantansa kirkkohallintokunnalle toivoen rakennuksen saamista Aurorakodin jumalanpalvelushuoneeksi. Alustavissa keskusteluissa hankkeeseen suhtauduttiin myönteisesti sekä kaupungin että Aurorakodin puolelta.

Espoon Sanomat kertoi huhtikuussa 1973, että kaupunginvaltuutettu Ester Sinisalo on tehnyt aloitteen, jonka mukaan vuoden 1974 talousarvioon varataan määräraha ja ryhdytään toimenpiteisiin Träskändan kartanon alueella olevien viljamakasiinin ja piparkakkutalon kunnostamiseksi. Aloitteessa perustellaan rakennusten säilyttämistä niiden historiallisten arvojen vuoksi.

Toukokuussa 1973 Espoon kaupunginhallitus päätti, että makasiini voidaan periaatteessa vuokrata Espoon seurakunnille kunnostettavaksi kappeliksi. Teknillisen viraston talonrakennusosastolla laadittiin kunnostamisluonnokset ja niitä sekä kunnostamiseen liittyviä käytännön yksityiskohtia alettiin tutkia kaupungin ja seurakuntien yhteistyönä.

Kesäkuussa 1973 Helsingin Sanomat uutisoi, että Träskändan kartanon alueella olevia historiallisesti arvokkaita rakennuksia ryhdytään kunnostamaan. Vanha viljamakasiini vuokrataan Espoon seurakunnille. Kaupunginhallitus oli päättänyt asiasta ja hyväksynyt periaatteessa viljamakasiinin vuokraamisen. Seurakuntien tarkoituksena oli kunnostaa makasiini seurakuntataloksi. Helsingin Sanomat mainitsi valtuutettu Ester Sinisalon ym. asiasta tekemän aloitteen.

Västra Nyland mainitsi maaliskuussa 1974, että Engelin piirtämä viljamakasiini Aurorakodin alueella kunnostetaan kappeliksi. Kappelin rakennuskustannusten arvioidaan nousevan 150.000 markkaan. Maaliskuun 15 päivän Helsingin Sanomissa kerrottiin, että työn tekee Espoon kaupunki seurakuntien kustantamana.

Kappelissa oli tarkoitus järjestää jumalanpalveluksia, vihkiäisiä ja muita kirkollisia tilaisuuksia. Kaupungin arkkitehti Anna-Maija Salo korosti sitä, että viljamakasiinin, kuten yleensä vanhojen rakennusten ulkorakenteita ei pitäisi mennä muuttamaan alkuperäisestä. Myös sisätilojen suunnittelussa hän noudatti ankaraa pieteettiä.

Oheisena ovat arkkitehti Salon piirrokset Auroran kappelin sisustussuunnitelmaksi vuodelta 1974. Kappelin lattiapinnaksi hän valitsi tiilen ja purettujen, tukevien kattorakenteiden jäljet piti jättää näkyviin. Takaosaan rakennettavan yläparven avulla saatiin lisää istumapaikkoja. Viihtyvyyden lisäämiseksi hän painotti valaistuksen osuutta. Istumapaikkoja suunnitelmassa on lattialla 49 ja yläparvella 25. Salin takaosaan on piirretty pieni sakasti ja eteistilan yhteyteen saniteettitila.

kappelin_piirrokset_1.jpg kappelin_piirrokset_2.jpg kappelin_piirrokset_3.jpg Kappelin pohjakuva Alttariseinä Yläparvi

Kuvissa arkkitehti Anna-Maija Salon piirrokset.

Kappelin kunnostustyöt oli tarkoitus aloittaa heinäkuussa 1974 ja niiden piti valmistua saman vuoden jouluun mennessä. Arkkitehti Anna-Maija Salon laatima muutostyön suunnitelma oli valmis jo toukokuussa, kun muutostöihin ilmaantui uusi käänne.

Espoon seurakuntien kanssa oli sovittu kappelin vuokra-ajaksi 50 vuotta 1200 markan vuosivuokraa vastaan. Lisäksi seurakuntien piti kustantaa kappelin kunnostustyöt ja sähkömuuntamon siirron viljamakasiinista muualle.

Kävi kuitenkin ilmi, että muuntamo on rakennettava kokonaan uudelleen johonkin sovittuun paikkaan ja se maksaisi arvion mukaan ainakin 50 000 mk. Aurorakodin alue on luonnonsuojelualuetta, joten muuntamon rakentamiseen tarvittiin lääninhallituksen lupa, jonka saaminen veisi aikaa ja olisi lopputulokseltaan epävarma. Muuntamon rakentaminen etäämmälle nostaisi myös lisää rakennuskustannuksia.

Asiaa käsiteltiin Espoon seurakuntien yhteisen kirkkovaltuuston kokouksessa 20.5.1974. Päätöksen mukaan kaupungille annettiin tiedoksi, että seurakunnat odottavat vuokraehtoihin lievennyksiä. Kaupunginvaltuuston enemmistö ei suostunut seurakuntien esitykseen, että kappelin vuosivuokra olisi vain nimellinen. Kaupunginvaltuuston päätös merkitsi kappelin kunnostustöiden lykkääntymistä siihen saakka kunnes kaupungin kanssa saatiin neuvoteltua muutostöiden kustannukset uudelleen.

Viljamakasiinista monitoimitilaksi

Keskustelu viljamakasiinin kohtalosta jatkui Aurorakodissa sekä lehdistössä. Aurorakodin silloinen johtaja, nyt eläkkeellä oleva Georg Mäkinen kertoi, että ratkaisevan käänteen sai aikaan vanhainkodin henkilökunnan ehdotus viljamakasiinin muuttamisesta monitoimitilaksi.

Espoon kaupunginhallitus puolsi ehdotusta joulukuussa vuonna 1979 todeten, että hanke on kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosaston lausunnon mukaan vuonna 1974 hyväksytyn Träskändan alueen käyttösuunnitelman mukainen.

Seurakunta Sanomissa 9.1.1980 olleen artikkelin mukaan Espoon kaupungin ja seurakuntien neuvotteluissa päädyttiin ratkaisuun, että koska rakennus on kaupungin omistamalla maalla, kaupunki hoitaa rakennuksen kunnostuksen ja seurakunta vastaa toiminnasta. Espoon kaupungin teknisen viraston talonrakennusosaston arkkitehti Heikki Heinosen mukaan tiloja suunniteltaessa on voimakkaasti esitetty tilojen tulevan monitoimikäyttöön, joten suunnittelussa on otettava huomioon sekä Aurorakodin että seurakuntien vaateet. Kanta-Espoon seurakunnan taholta esitettiin toivomus, että kappeli voisi palvella myös lähiympäristön asukkaita.

Rakennuksen muutokset on toteutettu pääosin arkkitehti Anna-Maija Salon vuonna 1974 tekemän suunnitelman mukaan. Etupuolella oleva pääovi on jätetty paikalleen, jotta sen kautta voidaan tuoda siunaustilaisuuteen ruumisarkku sisälle. Korjaustyöt alkoivat huhtikuussa 1981 ja vuoden vaihteessa tila saatiin käyttöön. Muutostyön kustannusarvio oli 600.000 markkaa.

Kirkollisia toimituksia varten kappelissa on siirrettävä alttari. Varusteisiin kuuluvat myös alttarivaate ja alttarin edessä vihki- ja siunaustilaisuuksissa pidettävä matto, pieni seinäristi sekä kaksi kasukkaa ja ehtoollisvälineet. Seinällä olevan ryijyn nimi on ”Niin korkea on taivas”. Urkuja kappeliin ei rakennettu. Sen sijaan säestystä varten kappeliin ostettiin valkoinen piano.

Monitoimitila vihittiin kirkolliseen käyttöön kesäkuussa 1983. Vihkimisen suorittivat Espoon ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra Harry Wahslberg ja avustajina toimivat Kanta-Espoon seurakunnan kirkkoherra Pekka Kuusniemi ja sairaalapastori Jaakko Juntunen.

kappelin_vihkiminen.jpg
Kuva: ”Itse Aurora Karamzin olisi iloinnut tästä päivästä, sanoi kirkkoherra Harry Wahlsberg vihkiessään Aurorakodin monitoimitalon kirkolliseen käyttöön yhdessä kirkkoherra Pekka Kuusniemen ja sairaalapastori Jaakko Juntusen kanssa.” Seurakuntasanomat 24/22.6.1983.

Monitoimitalon vihkiäistilaisuus oli juhlahetki koko Aurorakodille. Lehtihaastatteluissa Aurorakodin johtaja Georg Mäkisen toi esille sen ilon, mikä kymmenien vuosien odotuksen jälkeen täytti kaikkien mielet, kun vihdoin Aurorakodin pihassa olleen historiallisesti arvokkaan rakennuksen kunnostaminen vanhainkodin käyttötilaksi oli toteutunut “Paitsi että kirkollisille toimituksille saatiin näin oikeat puitteet, monitoimitilassa järjestetään asukkaille juhla- ja ohjelmatilaisuuksia, elokuvaesityksiä ja erilaista ajanvietetoimintaa. Myös henkilökunnan koulutus- ja kokouspaikkana tila tulee olemaan käytössä”, Georg Mäkinen kertoi.

georg_makinen.jpg Kuva: Georg Mäkinen, Aurorakodin johtaja 1955-1992.

Auroran monitoimitilan kuntoon saattaminen oli merkittävää myös Kanta-Espoon seurakunnan toiminnan kannalta sikäli, että Aurorakodin lähiympäristössä ei vielä ollut kirkollisiin palveluihin soveltuvia tiloja. Järvenperä kuului Nuuksion seurakunta-alueeseen eikä Nuuksiossa ollut toimitiloja. Lippajärvi erotti Träskändan aluetta ympäröivät asuinalueet Viherlaakson seurakuntakodista, jonka seurakunta-alueeseen Lippajärvi, Pihlajarinne ja Vanhan Turuntien eteläpuoli kuuluivat. Aurorakodin vanha kappeli oli keskellä näitä asuinalueita. Kappelissa järjestettiin jumalanpalveluksia ja mm. jouluaaton hartauksia, joihin osallistui lähiympäristön asukkaita.

aurorakodin_vanha_kappeli.jpg
Kuva: Aurorakodin Vanha kappeli.

Tilanne muuttui 2000-luvulla Auroran kappelin valmistumisen ja pian sen jälkeen suoritetun seurakunta-aluejaon vuoksi. Seurakuntatoiminta on siirtynyt Auroran kappeliin. Aurorakodin vanhassa kappelissa kirkollinen toiminta on vähentynyt. Liikuntakykyisten asukkaiden määrä on pienentynyt vuosi vuodelta. Kaupungin henkilökunta käyttää nyt monitoimitilaa koulutus- ja kokoustilana.

Pirkko Kivimäki

Lähteet:

Georg Mäkinen (Aurorakodin johtaja ), puhelinhaastattelut loka-marraskuussa 2011.

Helsingin Sanomat: 21.6.1957; 8.12.1957; 12.12.1957; 16.2.1958; 14.7.1958; 2.6.1973; 25.6.1973; 2.11.1973; 15.3.1974; 22.5.1974; 12.6.1974; 13.12.1979
Hufvudstadsbladet: 8.12.1957; 14.7.1958; 19.3.1974
Kansan Uutiset: 16.2.1958
Uusi Suomi: 8.12.1957; 2.4.1970
Västra Nyland: 6.2.1958; 12.7.1958; 27.3.1974
Espoon Sanomat: 10.12.1965; 27.6.1969; 10.4.1973
Seurakunta Sanomat: 5.10.1972; 22.11.1973; 26.11.1973; 16.5.1974; 11.9.1980; 30.10.1980; 22.6.1983
Länsiväylä: 11.1.1979; 13.10.1982

Espoon kaupunginmuseo, Aurora Karamzin – Aristokratian elämää (2006)

Auroran seurakuntatalon perustamis- ja esisuunnitelma vuodelta 1995