Kenraali Carl Nathanael af Klercker Hämeenlinnassa ja J. L. Runebergin tuotannossa

Carl Nathanael af KlerckerSuomen sodan (1808-1809) muistoissa elävät yhä Vänrikki Stoolin tarinat sankareineen. Tarinoissa toiset ovat sepitteellisiä, toiset todellisia henkilöitä. Joukossa on myös “ukko Klercker”, eli  kenraali Carl Nathanael af Klercker, Espoon Träskändan kartanon perustaja ja isäntä, joka ei hävityn sodan jälkeen enää palannut rakkaaseen kartanoonsa, vaan vietti elämänsä lopun synnyinmaassaan Ruotsissa.  – Nykyisin af Klercker tunnetaan vanhimman yhtenäisen Suomen kartaston luojana.

Sittemmin Vänrikki Stoolin tarinat runoillut J. L. Runeberg oli sodan alkaessa juuri täyttänyt neljä vuotta. Oletettavasti hänelle kertyi sodan ajalta omiakin muistikuvia, mutta hän kiinnostui jo vanhuuteensa ehtineiden sotureiden muisteloista ja tarinoista sekä sotahistorioista varsinaisesti vasta ylioppilasvuosinaan. Ja runsaat 40 vuotta myöhemmin hän kokosi kuulemansa jutut sankarieepokseensa, Vänrikki Stoolin tarinoihin.

Suomen sodan taustoista

Ruotsin kuningas Kustaa IV Adolf ei taipunut Ranskan keisari Napoleonin ja Venäjän keisari Aleksanteri I:n vuonna 1807 solmimaan mannermaan sulkusopimukseen, vaan kallistui englantilaisten suostutteluun ja halusi jatkaa maiden keskinäistä kaupankäyntiä. Venäjän aseman kohentuessa Itämeren alueella ja välien kiristyessä Ruotsin kanssa sodan uhka näiden valtioiden välillä kasvoi. Vuodenvaihteessa 1807-1808 Napoleon oli sidottuna Euroopan eteläisellä suunnalla ja Englannin laivaston väliintulo oli talvikelien vuoksi estynyt.  Aleksanteri I näki tällöin tilaisuutensa tulleen ja teki nopeasti päätöksen hyökätä Suomeen ja irrottaa maa Ruotsin yhteydestä.

Ruotsin armeijan komentajaksi Suomessa oli määrätty kenraali Wilhelm Mauritz  Klingspor.  Klingsporin viivytellessä Tukholmassa hänen sijaisenaan Suomessa toimi kenraali Carl Nathanael af Klercker. Tämä eläkkeellä oleva 73-vuotias tarmokas entinen Viaporin upseeri valmistautui puolustamaan Hämeenlinnaa.

Venäläisten joukkojen eteneminen oli suunniteltu tapahtuvaksi kolmella linjalla. Kymijoen linjalta Ahvenkosken suunnasta Helsinkiin ja Viaporiin, haarautuen Kouvolan kohdalta Hämeenlinnaan. Kolmantena suunnitelmassa oli sivuhyökkäys Savoon Lappeenrannan-Savonlinnan alueille.

Ruotsin lähettiläs Pietarissa, Curt von Stedingk, lähetti tammikuun lopussa 1808 Tukholmaan varoituksen pian alkavasta hyökkäyksestä. Viestin sai myös Helsingissä oleskellut af Klercker 1. helmikuuta. Hän määräsi oma-aloitteisesti liikekannallepanon tapahtuvaksi heti ja joukkojen keskittämisen puolustusalueille. Kuninkaalle hyökkäysvaroitus ehti 5. helmikuuta. Klingspor sai käskyn lähteä Suomeen Klerckerin toimiessa sijaisena hänen saapumiseensa asti.

Mitä tapahtui Hämeenlinnassa?

Venäläisten hyökkäys alkoi Uudellamaalla 21. helmikuuta samanaikaisesti lähes kaikkien teiden suunnilla. Kenraali af Klercker sai tiedon hyökkäyksestä iltapäivällä. Heti alkuun Rantatien suunnassa suomalaiset vetäytyivät ylivoiman edessä nopeasti kohti Helsinkiä. Pohjoisempana  Klercker  asettui valvomaan joukkojen keskittämistä Hämeenlinnan puolustamiseen. Muutaman päivän kuluttua myös venäläiset suunnistivat kohti Hämeenlinnaa.

Alun alkaen Hämeenlinna oli puolustussuunnitelmissa tärkeä huolto- ja joukkojen keskitysalue. Sieltä oli hyvät tieyhteydet eri puolille Etelä-Suomea. Vanha linna oli varastona ja Parolan nummi sotaväen leiripaikkana. Kenraali af Klerckerin suunnitelmiin kuului taistella Hämeenlinnan säilyttämisen puolesta ja pysäyttää venäläisten eteneminen.

Kenraali Klingspor saapui Tukholmasta armeijan päämajaan Hämeenlinnaan 1.maaliskuuta. Sotaneuvoston kokouksessa hän selosti kuninkaan antamia perääntymismääräyksiä, ja määräsi pääarmeijan marssimaan Pohjanmaan kautta Ouluun ja jälkijoukon viivyttämään vihollisen etenemistä Hämeenlinnassa.

Komennus sai äkkikäänteen, kun tuli tieto Itä-Suomen uhkaavasta tilanteesta, jossa venäläisten eteneminen vaaransi savolaisten selustayhteydet. Klingspor päätti nopeuttaa vetäytymistä ja määräsi koko miehistön perääntymään Tampereen ja Porin kautta Pohjanmaalle. Hämeenlinnan puolustusasemat jätettiin viholliselle ilman taistelua. Suomen armeijan vetäydyttyä venäläiset asettuivat Hämeenlinnaan ilman vastarintaa.

Suunnittelemattoman perääntymisen vuoksi perääntyjillä ei ollut huoltojärjestelmää, joten miehet joutuivat kantamaan tarvitsemansa tavarat. Venäläisille Hämeenlinnaan jäi osa varastoista ja lähtijöiden Vanajaveteen upottamia vanhoja aseita. Tapahtumasta periytyneiden tietojen mukaan sekä miehistön että Hämeenlinnaan jäävien asukkaiden oli vaikea ymmärtää armeijan perääntymistä taisteluitta.

Nämä tunnot on J. L. Runeberg kirjoittanut vanhan krenatöörin suuhun Vänrikki Stoolin tarinoiden runossa Vänrikin markkinamuisto:

“Ei, sun jäihis, tantereilles mieleni se paloi vaan,
siel` ol` enempi kuin suoja, enempi kuin lepokaan,
siellä Suomen sotajoukko, nuori, uljas, urhoinen.
Meihin silloin Suomi katsoi, ja me kaikki Suomehen.

Kunniata ukko Klercker ijät päivät saakohon!
Vanhus, vaivan nähnyt, näytti vielä mieltä urohon.
Muistan hänen harmaan päänsä, kun hän ympär` ratsasti
Ja kuin isä sulosilmin poikiansa katsasti.

Vihollisen vertaisena, pojin kuusin tuhansin,
riemuin viel` ois kunnialla käynyt verileikkeihin
Pois on pelko, epäilyskin, taistella nyt mielitään,
toinen luottaa toisehen, häneen me ja meihin hän.

Silloin Klingspor saapuu, marski, ylpeä kuin kuningas,
kaks` on leukaa, yksi silmä, sydäntä vain puolikas.
Silloin Klingspor saapuu, ottaa arvollansa komennon,
antaa käskyjä kuin Klercker, mutta käskee pakohon.”

………………

” Tähtiyö, min valvoa ma Hämeenlinnan jäillä sain,
aikain viertyäkin vielä kirkkaan` olet muistoissain.
vaikka siellä miehuus turhaks`, toivo tyhjäks` tehtihin,
vaikka kurjan raukan tähden unelmaks` jäi voittokin.”

Oliko Runebergin Klingspor-kritiikki oikeutettua?

Suomen sodan tapahtumiin perehtyneet myöhemmät tutkijat ovat kyseenalaistaneet Runebergin  Klingsporiin kohdistaman rajun arvostelun. Näilläkin näkökohdilla on puolensa. -Klingspor kuului syntyperältään Ruotsin ylhäisaatelistoon. Uransa aikana hän oli edennyt korkeimpaan mahdolliseen sotilasarvoon, joten häntä täytyi pitää menestyksellisenä sotilaana. Hän oli osoittanut taitavuutensa mm. Kustaan sodan aikaisen armeijan huollon johtajana. Hänen laatimansa sotasuunnitelmat ovat aikansa sotataidon kannalta täysin käyttökelpoisia.

Kuninkaan määräämään Suomen armeijan ylipäällikön virkaan  Klingspor ryhtyi  epäröiden, vedoten korkeaan ikäänsä, olihan hän  jo 63-vuotias. Sodan aikana paljastuikin hänen täydellinen kykenemättömyytensä johtaa taisteluita. Hän ei nähnyt kokonaisuutta, pienet asiat kasvoivat suuriksi ja hänen taistelutahtonsa osoittautui heikoksi. Olemattoman vihollistiedustelun vuoksi  osapuolten voimasuhteet jäivät arvailujen varaan ja johtivat silmittömään vetäytymiseen.

Klingspor oli sotilaana ammattitaitoinen. Sitä hänen aikalaisensa eivät kyseenalaistaneet, mutta häneltä puuttui rohkeutta ja tahdonvoimaa. Oliko Runebergin ankara tuomio sittenkin oikeutettu?

Kirjoittaja : Pirkko Kivimäki

Lähteet:  Suomen sota  1808-1809, Reima T. A. Luoto, Heikki Talvitie, Pekka Visuri

Vänrikki Stoolin  tarinat,  J. L. Runeberg, 1921, suom. Paavo Cajander

Kansallisbiografia