Nuuksio 70 vuotta sitten

Kiinnostavin muisto nuoruudestani on kai vuotuinen tukin- ja propsin uitto Nuuksion Pitkäjärvestä Espoon lahteen. Vielä niin myöhään kuin 1919 ja ehkä aina vuoteen 1930 asti osti yhtiö tilojen koko metsän: Oksat ja kannot, kuuset ja männyt. Kaikki mikä kelpasi kaadettiin ja ajettiin metsän läpi Pitkäjärven jäälle. Tilojen omalla johdolla hakattiin koivut ja haavat metrisiksi haloiksi ja myytiin tiilitehtaalle, lasitehtaalle ja kouluille.

Tämä oli radikaalia metsänuudistusta ja voisi olla yksi vaihtoehto nykyisille metsäntutkijoille, jotka puhuvat alituisesti sairaista metsistä. Avohakkuita ei tunnettu siihen aikaan. Metsään jäi kaikki puut, jotka olivat rinnan korkeudelta 20 cm paksuja. Jätettiin myös kaikki taimet. Mieleen on jäänyt valtavat tukkikasat, joita makasi Sikalahdessa meidän ulkopuolellamme. Myös Punjon lahti oli useina keväinä täynnä tukkeja. Sinne ajettiin tukit myös Bodomin länsipuolisista metsistä. Tukit ajettiin aina lähimmälle “plaanille” niin, että kaikki sopivat lahdet Pitkäjärven rannalla oli käytetty
hyödyksi. Jää murtui usein valtavan painavien tukkikasojen alla ja vesi ryöppysi jäälle, mutta sen ajan kylminä talvina sejäätyi nopeasti uudelleen niin, että ruljanssia voitiin jatkaa ilman katkoksia.

Näillä “tukkilansseilla” oli aina kaksi uskottua miestä, jotka ennen lastin tyhjentämistä, mittasivat ne tuumissa ja jaloissa ja auttoivat ajomiehiä rullaamaan tukit korkeisiin kasoihin. Luultavasti se oli ainoa kontrolli myyjän ja ostajan välillä, kun osa tukeista vajosi jään alle. Sen tiedän, että purkaja ja ajomies saivat maksun kappaleelta.

Se, mikä kiinnosti meitä poikia kevätjäällä, oli se kun kaksi ukkoa porasi suuria reikiä tukkien päihin ja laittoi puomia tukkikasojen ympärille. Heillä oli “brasuja”, joilla he länlmittivät koivuvitsaksia ja kiersivät ne sitten lenkeiksi tukkien välille. Ihmettelen vielä tänä päivänäkin, kuinka tällaiset lenkit kestivät valtavien tukkilauttojen vetämistä aina järveltä Brobackan pellolle, joka tulvi joka vuosi. Näitä puomeja käytettiin sivuesteinä, etteivät tukit levinneet pellolle.

Ne palvelivat myös samaa tehtävää Nupurinjärvenja Svartbäckin- järveä yli ylitettäessä. Siihen aikaan olivat kaikki Nupurin torpat täynnä metsätyöläisiä. Ihmisten kärsivällisyys toistensa suhteen oli kokonaan toinen kuin nykyään. Tiedän, että osa torpista oli niin täydellisesti hyväksikäytetty, että kun sällit illalla paneutuivat lattialle nukkumaan, jäi vain pari kämmenenlevyttä lattiasta paljaaksi.

Torpparit saivat 50 penniä vuokraa yöltä ja kahvikuppi aamulla maksoi 20 penniä. Joka torpissa oli ainakin pari lehmääja maito meni kuin kuumille kiville. Voi kirnuttiin aina itse kotona siihen aikaan. Kaikki ne tuotteet olivat priimatuotteita ilman vettä. Meidän luonamme asui usein työnjohtajia,jotka hoitivat finansseja sekä myös pari kolme sälliä. Palkka maksettiin noin kerran kuussa ja se minua vielä kiehtoo, kuinka yksinkertaisesti se kävi. Pomolla oli merkintönsä mitä miehet olivat kaataneet tai ajaneet ja heillä oli vuorostaan tupakkarasiassa joukko viivoja ja ristejä, kirjoittaa ei kai osannut kukaan. Kun jakelu oli valmis, he saivat rahat käteensä ilman minkäänlaista kuittia tai allekirjoitusta.

Yksi syy siihen, että muistan niin tarkoin se, että joka aamuinen koulutieni meni Brobackan sillan yli. Kun joki oli täynnä tukkeja, jotka mahtavasti lipuivat tiehensä virran mukana, piti seurata asioita kauemmin kuin oli luvallista ja myöhästyin koulusta.

Ensimmäisenä päivänä sai tunnin jälki-istunnon ja toistumisesta vielä pitemmän. Kotona ymmärrettiin tämä uittokiinnostukseni paremmin. He ajattelivat kai, että kunnollinen jälki-istunto ja 6 km kävely oli riittävä rangaistus.

Kerran putosin jokeen ja vain tukka jäi kuivaksi, kun viime minuutilla tulin kouluun. Istuin viimeiselle riville, jossa oli paikkani. Kun tunti oli lopussa, tuli opettaja käytävää pitkin ja huomasi suuren vesilätäkön pulpettini alla. Silloin minulle olisi käynyt huonosti, jolleivät kaverit olisi vakuuttaneet, että olin vahingossa pudonnut jokeen. Tuli kova kuivattaminen opettajan äkeän huomautuksen kera: “Miksi et sanonut heti, niin olisit päässyt koliin”. Siellä istuin märkänä koko päivän.

Nyt olen kuivunut.

Helge Fagerholm
Nuuksio-lehti 4/91