Nuuksion kyläpelimannit

NUUKSION KYLÄPELIMANNIT
ALLMOGESPELMÄN I NOUX
Emil ja Martin Hellström

teksti: Seija Lohikoski
Nuuksion Omakotiyhdistyksen julkaisu vuodelta 1994

Sisällysluettelo / Innehåll

Emil Hellströmin perhekuva vuodelta 1914, vasemmalta Emil, lapset Martin, Tyra ja Svea, äiti Natalia ja tytär Emilia

Emilsbergin “Pelimannitorppa”
Martin Hellström
Parturi ja pelimanni
Macko ja Leikarit
Sukujuuret Nuuksiossa

Kuvat / Bilder

Emilsberg “Spelmanstorp”
Martin Hellström
Barberare och spelmannen
Macko och Leikarit
Släktrötter i Noux

Lähdetiedot / Källor

 

Espoon Nupurin Emilsbergin torpassa ovat asuneet tunnetut espoolaiset kyläpelimannit Emil ja Martin Hellström. Tämä tarina kertoo lyhyesti heidän elämänsä vaiheista ja pelimanniperinteestä.

De kända allmogespelmännen Emil och Martin Hell­ström bodde på Emilsbergs torp i Esbo, Nupurböle. Denna historia beskriver kort deras leverne och spelmans­tradition.

Espoossa 15.12.1994
Seija Lohikoski

 

EMILSBERGIN “PELIMANNITORPPA”

Emil Hellström

Emil Hellström (s. 10.11.1856 ja k. 26.4.1929) oli kotoisin Nuuksion Sahajärven pohjoispäässä sijainneesta Kvarnända­-nimisestä (nykyään Myllynpää) torpasta. Torppaan kuului aiemmin tuulimylly, josta nimi on lähtöisin. Torpan viljelyala oli noin kaksi hehtaaria.

Emil oppi lukemaan kiertokoulussa, aikana jolloin kaikki suin­kaan eivät saaneet oppia lukutaitoa. Aikuisena hän muutti lähelle Espoon keskustaa Arvidsiin ja toimi ajurina. Tämä työ ei häntä kuitenkaan miellyttänyt, vaan kolmenkymmenen vuoden ikäisenä hän vuokrasi (1886) Nupurista 10 x 7 neliöisen mäkitupalaistorpan, joka sai nimen Emilsberg. Emil oli soittomatkoillaan ihastunut paik­kaan ja todennut sen sopivaksi puusepänverstaalle. Gumbölen karta­nolle oli tehtävä torpan vuokraksi 15 työpäivää vuodessa.

Torpassa oli aiemmin asunut Lindfors-niminen mies. Emils­bergiin rakennettiin 1906 talon taakse lisäosa, johon Emil perusti uuden verstaan ja hankki sinne sorvin kärrynpyörien valmistamista varten. Vieressä oli navetta (yksi lehmä) ja siellä mankelihuone. Rakennus on nyttemmin purettu. Erikseen oli myös ajokaluliiteri, joka oli siirretty naapurista, Grindbackasta. Myöhemmin Emilin poika Martin rakensi uuden saunarakennuksen. Emil lunasti torpan 23.3.1920 Gumbölen kartanolta.

Emilsbergin viereinen valkoinen talo on nimeltään Grås. Sen omisti Janne Östlund ja myöhemmin Hjalmar Juselius. Siitä seuraava talo itään on Grindbacka. Vanha rakennus on purettu pois ja uusi raken­nettu etäämmälle. Aiemmin siellä asusti Ellen Sundström, nykyään siinä asustaa Maj-Lis ja Lars Degerman.

Emil Hellströmistä tuli taitava ajokalumestari. Hän teki kaiken­laisia ajokaluja sekä kesä- että talvikäyttöön. Hän valmisti hyvä­laatuisia rekiä ja kärryjä mm. Espoon ja Urbergan kartanoihin. Ajoneuvojen valmistus oli isotöistä, mutta koska niiden laatu oli hyvä, työt menivät kaupaksi eikä verstaan töitä tarvinnut mainostaa.

Emil valmisti verstaassaan myös kandeksan viulua. Viulujen pohjat ja laidat olivat koivusta. Käteen viulun kaula tuntui selvästi “ahtaalla”. Liekö sellainen paremmin istunut soittajan nyrkissä. Emil soitti yleensä läheltä leukaa ja jousenkärjellä, väsyneenä hän soitteli jopa sylistä ja hyvin sekin oli käynyt. Emilin viulu on vielä tallella Emilsbergin seinällä. Samoin on tallella hänen työkalujaan ja muuta vanhaa tavaraa.

Koko ikänsä Emil Hellström oli viulunsoittaja ja kyläpelimanni ja hän myös lauloi. Heitä oli viisi veljestä, jotka kaikki musisoivat. Jo heidän torppari-isoisänsä soitteli viime vuosisadan lopulla.

Julius Eklund ja Mats Hållfast 17.1.1909

Wasastjärna, joka omisti Gumbölen kartanon, järjesti usein pelimanneille töitä. Talkooväki vietti korjuujuhlia kolme kertaa kesässä. Ensin oli heinänkorjuujuhla, sitten kauran- ja rukiin­leikkuujuhlat. Niinpä tarvittiin Emiliä talkootansseihin soittamaan. Sen aikaisia muita pelimanneja Nuuksiossa olivat Julius “Julie” Eklund ja Mats Hållfast. Emil, Julius ja Matts soittelivat monesti yhdessä.

Mats Hållfast (1861-1929), jota kutsuttin myös Matti-nimellä oli torppari. Hän soitteli jo 12-vuotiaana poikasena itsetekemällään viululla Fredrik Paciukselle ja sai tältä kaksi markkaa uuden viulun hankkimisen alkurahaksi. Hän sai myös palkinnon soittokilpailussa. Isä ei kuitenkaan halunnut hänen opiskelevan musiikkia. Mats oli aluksi renkinä Heikkilän talossa Nuuksiossa. Mentyään naimisiin hän vuokrasi Ängsdalin torpan lähellä Sahajärven rantaa. Vuokra oli kolmekymmentä päivätyötä. Hän lunasti myöhemmin torpan itsel­leen. Elantonsa hän hankki rakennusmiehenä ja puuseppänä. Hän rakensi myös viuluja. Mats Hållfastista tehtiin Bragen kunnia­pelimanni

Eräänä lauantai-iltana Mats Hållfast kävi Histalla soittamassa nurkkatansseissa. Kotimatkalla hän oikaisi pikku hiprakassa Nupurinjärven yli. Hän ottikin vanhan lahon veneen, joka upposi pohjaan. Mats painui itse mukaan, mutta onnistui pelastautumaan. Mutta viulun hän kadotti järveen. Ylös se kuitenkin saatiin myöhem­min.

Julius “Julle” Eklund oli työmies ja ajokalujen valmistaja. Hän oli hyvä pelimanni, Matts Hållfastin oppilas. Hän sai Bragen järjestämissä pelimannikilpailussa viidennen palkinnon. Julle asui Nupurinjärven rannalla, talossa, joka purettiin Tarvon moottoritietä rakennettaessa.

Sunnuntaisin soiteltiin Emilsbergissä. Usein vieraina olivat Julle Eklund ja Mats Hällfast. Yhdessä soitettiin, mutta varsinaista yhty­että ei perustettu, – tämä käy ilmi Jullen kirjeestä Mats Hållfastille. Usein mukana soittivat myös Emilin veljet Otto, joka soitti viulua ja Kalle, joka puolestaan soitti kaksirivistä, sekä Emilin poika Martin, josta tulikin myöhemmin varsinainen pelimanni.

Hembygden lehdessä oli 1911 Ragnar Fleegin lyhyt artikkeli vuonna 1909 elossa olevista Espoon viulupelimanneista. Heistä 24 mainitaan nimeltä. Nuuksiosta löytyi Mats Hållfast, Julle Eklund ja Emil Hellström.

Emil Hellström oli innokas kalastaja. Hänellä oli kalastusoikeus Nupurinjärveen, josta saatiin paljon kalaa: haukia, lahnoja, särkiä ja ankeriaita. Emil valmisti itse kalastusvälineensä.

Emil oli vakavamielinen ja kävi joka sunnuntai kirkossa. Päällä piti olla juhla-asu, johon kuului tärkätty kaulus.

Emilsbergissä oli siirtomaatavara kauppa (kolonialaffär), joka oli perustettu joko 1903 tai 1904. Koko perhe hoiti kauppaa, mutta enimmäkseen siitä huolehtivat Emilin vaimo ja lapset. Kauppa toimi aina sota-aikaan asti. Se lopetettiin 1943, koska silloin oli vaikeaa hankkia tavaraa myyntiin.

Tavaroita työnnettiin käsikärryillä Espoon asemalta. Myöhem­min niitä kuljettivat hevosmiehet. Leivät olivat Halmeen leipomosta Kauklandesta. “Partilagret” toi autolla tavaraa, sen tukkuvarasto oli lähellä Espoon asemaa. Kilon mäellä oli päävarasto. Emil Hellström kuului “Lanthandlar Partilagretin (perustettu 1922, myöhemmin Parti Ab) perustajajäseniin. Muita perustajajäseniä olivat Alfons Weckström, Frans Fagerström, R. Stenvall, Martin Eriksson, Elis Lindholm ja Edvin Ekroos.

Emil Hellström oli kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäisestä avio­liitosta lapsia oli yksi ja toisesta viisi. Emil Hellström kuoli vuonna 1929.

Emilsberg 1990-luvulla. Kuva: Yngve Lohikoski.

MARTIN HELLSTRÖM (s. 26.9.1898, k. 10.5.1988),

Martin Hellström

Martin (lempinimeltään Macko) kävi pikkukoulua Nuuksion tien vieressä olevassa valkoisessa talossa, joka tunnettiin nimellä “Kana-miinan mökki”. Mökkiä kutsuttiin tällä nimellä, koska pikkukoulun opettaja Miina piti kanoja ja kutsui niitä: “tipu,tipu”. Kansakoulu oli Nuuksiossa.

Musiikki on aina liittynyt Martinin elämään, sillä äsken mainittu­jen soittajien lisäksi myös hänen setänsä soittivat jotain instumenttia kukin ja äidin isäkin klarinettia.

Martin Hellström oppi soittamisen isältään jo pienenä. Hän kuun­teli tarkkaan kun Emilsbergissä soiteltiin. Itse hän korvakuulolta tapaili tuntikaupalla nuotteja ja oppi näin vanhoja pelimanni­säveleitä. Mieleen muistui ensimmäinen kappale, josta hän aloitti, se oli “Valssi Kemiöstä”.

Verstaassa käväisi vuonna 1906 Edvard Hedman, joka keräsi kansanmusiikkia, johti Espoossa kuoroja ja antoi musiikin opetusta. Häneltä Martin oppi myöhemmin nuotinlukua ja hieman musiikin teoriaa. Hedman asusti radan ja Espoon sairaalan takana olevassa talossa.

Ajokalujen teko oli sormia kangistavaa ja häiritsi Emil-isän soittamista, joten Martin sai soitella jo 13-vuotiaana vuonna 1912 isänsä kanssa Gumbölen kartanon talkootansseissa. Siitä alkoi taikoo- ja nurkkatanssien soitto, joita oli pari kertaa viikossa. Vuonna 1914 isä teki Martinille oman viulun, joka on vielä tallella.

Iltamasoittoja oli myös Nuuksion työväentalolla vuodesta 1917 alkaen. Kun siellä soitettiin ensimmäistä kertaa, sisällä puoli-valmiissa talossa oli niin kylmä, että piti olla sormikkaat kädessä. Näyttämöllä oli irtolankut lattialla. Aluksi Martin soitti yksin ja myöhemmin kaksirivistä soittavan Valter “Vassu” Askolinin kanssa. Askolin oli iloinen ja meneväinen kaveri, joka ei oikein “rakastanut” työntekoa.

Tanssittiinpa sitä Brobackan sillallakin. Häitä ja iltamatansseja oli mm. Kauklandessa, Kauniaisissa ja Masalassa. Ei silloin soitosta maksettu. Soitettiin häitä jopa Halikossa asti, mutta pelkällä kiitoksella. Tanssi-illat olivat pitkiä. Soitettiin iltakandeksasta aina aamuneljään asti. Usein sai vielä yöllä kävellä kilometrikaupalla kotiin. Polkupyörä helpotti myöhemmin kulkemista. Yksistään häissä Macko laskee soittaneensa 60-70 kertaa.

Nuorena Martin oli töissä Gumbölen kartanossa. Hän oli myös tuldn uitossa. Nuuksionpäästä uitettiin tukkeja ja Gumbölessä oli tukkiränni.

Mackon mieleen muistui erityisesti Turuntien rakentaminen 30-luvulla. Täällä oli silloin useita parakkeja tietyöläisille. Se oli levoton paikka, tappelut kuuluivat arkipäivään. Välillä poliisivoimat eivät riittäneet vaan silloinen Suojeluskunta kutsuttiin apuun. Oikein suuriin tappeluihin kylän nuorison ja työläisten välillä saatiin vahvis­tusta toisista kylistä. Esimerkiksi Engmannin veljekset tulivat apuun Kauklandesta asti.

PARTURI JA PELIMANNI

Martin meni Parturikouluun Helsinkiin vuonna 1920. Koulutus kesti vuoden. Käpylän vanhainkodissa harjoiteltiin tukanleikkuuta, samoin myös venäläisillä sotavangeilla. Jo vallitustöiden aikana 1916 Martin oli harjoitellut tukanleikkuuta Nupurin parakeissa asuneitten “vierastyölaisten” eli kiinalaisten kanssa.

Miten Martin sitten joutui parturinoppiin? Martin soitteli Engmanin Lennun kanssa, jonka veli oli parturi, ja siitä syntyi idea parturikouluun menosta. Martin toimi parturina Kotkaksen parturi-liikkeessä Hakaniemessä Ravintola Viherkulman lähellä kandeksan vuotta (1920-28) ja asui talvet Helsingissä. Kesällä hän kulki kävel­len tai pyöräillen Espoon asemalle ja ajoi sieltä junalla kaupunkiin. Tukanleikkuu maksoi silloin 5 mk ja parranajo 3 mk. Singlaus ja piippaus raudoilla oli muotia.

Myöhemmin Martinilla oli Kauldandessa oma parturiliike neljä­toista vuotta (1928-42). Se sijaitsi Kauklanden keskustassa Bergströmin talossa Halmeen leipomoa vastapäätä. Sinne hän ajeli polkupyörällä. Sota-aikana hän oli kaksi vuotta komennuksella Petroskoissa. Siellä hän löysi Tosca-valssin nuotit. Kappaleen nimi on ruotsiksi Längtan eli Yaipaus ja sitä melodiaa soittaessaan hänelle muistuvat mieleen monet sota-ajan muistot.

Sodan jälkeen hän piti parturiliikettä kotonaan Nupurin Emilsbergissä. Paikkakunnalle oli muuttanut paljon väkeä Porkka­lan luovutetulta alueelta, joten väkeä riitti tukan “klippaukseen”. Parturivälineet ovat vielä tallessa Emilsbergissä.

Helsingissä asuessaan Macko säesti Arbetets Vännerin tanhu­ryhmää Töölössä. Enemmän hän kuitenkin soitteli nuuksiolaisille tanhuryhmille Espoossa. Kauklandessa työskennellessään hän soit­teli Rainer Lundellin ja Frans-Olof Fagerströmin (=”Merano”) kanssa.

Sundellin veljekset Kosti ja Elis sekä Kalle Johansson Kirkko­nummelta liittyivät joukkoon ja 1945 perustettiin yhtye “Spelmans­pojkarna”, jonka 0lle Halme kokosi. Yhtye soitteli yhdessä viitisen vuotta. Spelmanspojkarna oli suosittu yhtye läntisellä Uu­dellamaalla. Elis ja Martin soittivat viulua, Kalle ja Rainer hanuria, Kosti ja Frans-Olof kitaraa, joskus myös viulua. Vecko Revy -lehti kirjoitti vuonna 1946 Spelmanspojkamista:”Parturi vinguttaa viu­lua (Martin Hellström), maalari näppäilee kirtaraa (Kosti Sun­dell)”.

Martin arveli isänsä ohjelmistossa olleen kolmisenkymmentä kappaletta eli “lootia”. Marsseja ei ollut eikä juuri katrilleja tai menuetteja. Macko on merkinnyt pieneen nuottikirjaansa Jullelta, isältään ja muiltakin oppimiaan kappaleita.

Keskellä yötä saattoi vanha pelimannisävel tulla hänen mie­leensä. Ei siinä auttanut muuta kuin nousta ylös ja ottaa viulu, kynä ja nuottivihko esille ja kirjoittaa sävelet muistiin. Martin kirjoitti kappaleista muutaman alkutandin ilman etumerkintää viivastolle, nuottiviivaston reunaan hän merkitsi järjestysnumeron, jota voisi kutsua vaikka opusnumeroksi. Sitten vielä perään merkintä keneltä kappale on opittu. Kun kysyy Mackolta omista sävellyksistä, hän kieltää tehneensä niitä.

Mackon jousenkäyttö oli perinteisesti opittua, tyypillistä, lyhyttä, samanlaista kuin vanhoilla pelimanneilla. Hienosti sanottuna “staccato”. Siinä esiintyivät ” nuokut, trillit, etuset, raapaisut, nykyt ja nyyhkyt.” Sidonnalla sai aikaan hauskasti yllättävää tuntua. Polkan toisessa osassa hän vaihtoi mielellään sävellajia.

MACKO JA LEIKARIT

Martin Hellström ja Leikarit soittavat Bembölen kahvituvassa 1979

Vuonna 1975 perustettu Leikarit-yhtye on keskittynyt soitta­maan vanhoja espoolaisia sävelmiä ja pyrkinyt tallettamaan niitä muistiin. Kuinka Leikarit sitten kiinnostuivat espoolaisesta kansan­musiikista?

Martin Hellströmin poika Kaj nauhoitti 1970 isänsä pelimanni­musiikkia kaksi, kolme isoa kelaa magnetofonilla. Kaj, joka soitteli itsekin kitaraa, kertoi hanuristituttavalleen Pekka Bombille Järven-päästä, että oli nauhoitellut kyseisiä kappaleita.

Pekka oli puolestaan kertonut Paavo Tammiselle, joka silloin soitti Tarvon pelimanneissa, nauhotuksista. Paavo Tamminen kävi sitten Hellströmin luona ja nuotitti muutaman Mackon soittaman nuuksiolaisen kappaleen.

Kun Espoo vuonna 1975 oli nimitetty “Suomi soi”-tapahtuman erääksi esiintymispaikkakunnaksi, oli Länsiväylässä kirjoitus, jossa ihmeteltiin TV:n ohjelmavalintaa. Pentti Pirhonen totesi kirjoituk­sessa, että “eihän Espoosta löydy enää yhtään pelimannia.” Tällöin Paavo Tamminen kirjoitti lehteen vastauksen, todeten, että Gumbölestä löytyy Martin Hellström.

Tämän kirjoituksen perusteella Leikareiden pelimannit Timo Koski ja Tapani Mäkinen “löysivät” Martin Hellströmin. Televi­sio-ohjelmassa, joka nauhoitettiin Glimsissä, esiintyi sitten Martin Hellström. Tämä oli myös Leikareiden ensimmäinen julkinen esiin­tyminen.

Tämän jälkeen alkoi Hellströmin soitteiden tallennus; ääni-nauhojen teko ja nuotittaminen. Kappaleille annettiin nimet, koska niitä ei alun perin ollut, vaan soitettiin vain esimerkiksi Jullen masurkkaa, Nuuksion sottiisia ja Hällfastin polskaa.

Leikarit levyttivät myöhemmin tätä musiikkia ja tekivät myös nuottikirjan, jossa on monta Hellströmin soittamaa kappaletta. Mar­tin Hellströmiltä on merkitty talteen yli 50 sävelmää. Martin kertoi, että hän osaa itse parisensataa polkkaa “utantill” eli ulkoa.

Mackon syntymäpäivän aikoihin syyskuussa Leikarit pitävät konsertin joka vuosi Stenhallassa Nuuksiossa. Paikka on vanha ja kodikas nuorisoseurantalo Espoossa (1909), sen omistaa “Förenin­gen för Nytta och Nöje i Noux”. Tässä talossa Martin on soitellut tansseja jo nuoruudessaan. Martin Hellström valittiin Nuuksion Omakotiyhdistyksen toimesta kylänvanhimmaksi 21.8.1977.

Espoonlanden koululla oli 1977 tilaisuus “Espoolaisia pelimanni­mestareita”. Samana vuonna tehtiin Martin Hellströmistä tunnin mittainen kuvanauha.

Martin Hellströmin täyttäessä 80 vuotta 1978 syntymäpäiviä juhlittiin Stenhallassa. Suomen Pelimanniyhdistys kutsui hänet en­simmäiseksi oltermanniksi Uudeltamaalta. Päivänsankari itse soit­teli vanhoja sävelmiä, joita oli soitettu Stenhallassa viimeksi kenties viisikymmentä vuotta sitten.

Viisi vuotta myöhemmin, 1983, Mackon täyttäessä 85, Leikarit julkaisivat hänelle omistetun lp-levyn “Pelimannin syntymäpäivät”. Myös Leikareiden aikaisemmalla levyllä (1981) “Hevostrokari” on Martinilta saatuja kappaleita. Levyillä on mukana mm. Hellströmin masurkka, Ängsdalin polkka ja Emil Hellströmin polkka. Leikarit tekivät illan ohjelmasta radionauhan “Pelimannin syntymäpäivä”. Martin on saanut myös arvonimen “kunnialeikari”.

Kunnialeikari Macko 1983

Leikarit ovat olleet soittamassa kansanmusiikkia myös ulkomail­la, aina Koreassa asti. Tästä puhuttaessa Macko totesi: “Ei ne vanhat nuuksiolaiset äijät olisi ikinä uskoneet, että heidän polkkiaan ulkomaillakin soitellaan. Kyllä Eklundin Jullekin olisi ihmetellyt.”

SUKUJUURET NUUKSIOSSA

Soittoja riitti Espoossa, niinpä Martin Hellström jäi poikamieheksi verraten pitkään. Hän meni naimisiin 1938 Agnes Bäckströmin kanssa ja asusteli edelleen Emilsbergissä.

Heidän poikansa Kaj, joka myös soittaa, kylläkin kitaraa, on saanut sukuperintönä myös puusepän taidot. Kajlla on kaksi lasta. Hän asuu perheineen edelleen Emilsbergissä jonne kohoaa parhail­laan uudisrakennus. Se on malliltaan vanhantyylinen ja sopii erin­omaisesti pihapiiriin. Lapsenlapsikin on jo tullut perheeseen.

Tässä talossa on soitettu niin, että kattoparrut nousivat ylös ja viulunkielet tulivat punaisiksi“, vakuutti pelimanni Martin Hell­ström itse.

Hellströmien sukupuuta tutkittaessa voidaan todeta, että he ovat todellisia nuuksiolaisia juuriltaan. Emil Hellströmin sukujuuret juontavat Nuuksion Heikkilän taloon aina 1600-luvulta lähtien.

Vanhin kirkonkirjamaininta on Noux Heikkilä Gl mor (vanha äiti) Carin s. 1668. Osa juurista menee Vihtiin ja Kirkkonummelle. Suvusta löytyy myös suutari (s. 1811) ja puuseppä (s. 1721), eli täten on todistettu nikkarointitaidon periytyvyys!

Kirkonkirjoista löytyy mielenkiintoinen maininta Eric Johans­sonilta, joka oli Martinin isoisän isoisä: “Noux Heikkilä Gl. Bnd. (gamla bonde) Eric Johansson mördad af rövare å Esbo Gårds RåbäckTorp Pingst dagen 22.5.1831 under Kyrktiden då han ens var lämnad tili Husvakt. 75v” eli “Nuuksion Heikkilässä vanhan talonpoijan Eric Johanssonin murhasi Espoon Kartanon Råbeckin Torpasta oleva ryöväri, Helluntaipäivänä 22.5.1831 kirkonmenojen aikana, kun hänet oli jätetty yksin Talon vandiksi. Ikä 75 v”.

Martin Hellström kuoli 10.5.1988. Saman vuoden syyskuussa hän olisi täyttänyt 90 vuotta.

Emil Hellströmin veli Edvard Hellström (s. 28.5.1870) jäi asu­maan Arvidsiin, kun Emil osti Emilsbergin. Arvids sijaitsee Gumbölentiellä. Myös Edvard oli timpuri ja puuseppä. Hän muutti myöhemmin omaan taloon lähelle Espoon kirkkoa. Talossa on erikoiset sisäkattorakennelmat. Katossa on esijännitetyt puupalkit. Tuore puu taivutettiin painojen avulla kaarevaksi jonka jälkeen sen annettiin kuivua muotoon.

Hän harrasti kai ensimmäisenä espoolaisena mehiläisten hoitoa ja rakensi useita satoja mehiläiskennoja halukkaille. Hän istutti myös kuutisenkymmentä omenapuuta pihalleen.

Edvard oli mukana perustamassa Espoon ensimmäistä laulu-kuoroa ja torvimusiikkisoittokuntaa. Orkesterin johtajan kuoltua koko orkesteri lakkasi toiminnasta.

Emil Hellströmin serkku August Hellström omisti Heikkilän veljensä Erikin kanssa. Myytyään Heikkilän hän muutti Määr­lammen torppaan.

Erik Hellströmillä oli myös asuinpaikka Määrlammin torpan alapuolella, sitä kutsuttiin nimellä “Hellströms kyan”. Emil Hellströ­min pellon nimi oli sekin nimeltään “Hellströms kyan”.

Martin Hellström asui koko ikänsä Espoossa ja näki maisemien muuttuvan. Kestikievareiden tilalle tulivat hotellit ja motellit. Kärryteiden tilalle tehtiin moottoritiet. Vanhat asuinpaikat hävisivät, mutta pelimannimusiikki säilyi. Emil Hellströmin ja Julle Ekiundin polkat jäivät elämään.

 

KUVAT / BILDER

 

Julle Eklundin kirje Mats Hållfastille

1.4.1912 Parahin Hållfast

Olisiko Hållfast ystävällinen ja tulisi soittamaan Stenhallaan. Pääsiäsispäivänä. Me unohdamme soittamisen, kun emme pidä harjoituksia. Mutta ehkä Hållfast voi tulla vähän aikaisemmin päivällä, niin voimme mennä Stenhallaan ja soittaa Walssin. Jos Hållfast ei saa muuta estettä. No uskon kyllä että Hållfast tulee varmasti. Tämä kaikki on totta, vaikka onkin ensimmäinen päivä huhtikuuta.

Ystävyydellä Julie Eklund

 

Ragnar Fleegen kirje Mats Hållfastille

Espoo Arvids 11.10.

Jos Hållfastille on mandollista, niin Te olette tervetullut Brage­yhdistyksen kokoukseen Lagdstadiin kl. 1/2 7 i.p. Viulu pitää ottaa mukaan mahdollisuuksien mukaan, jos siinä on jotain vikaa saatte kyllä lainata toisen kokouksessa. Siellä voimme puhua Bragen tulevista suunnitelmista. Toivossa, että Brage­yhdistys saa Teidät kunniapelimanniksi.

Yhdistyksen puolesta Ragnar Fleege puheenjohtaja

Aukeama Martin Hellströmin nuottikirjasta, johon hän on merkinnyt alkutahdit vanhoista pelimannikappaleista ja viereen järjestysnumeron.

Ett uppslag ur Martin Hellströms notbok, där han har tecknat upp gamla spelmansmelodiers första takter samt deras ordningsnummer. 

 

EMILSBERGS “SPELMANSTORP”

Emil Hellström (f. 10.11.1856 och d. 26.4.1929) var hemma från ett torp benämnt Kvarnända (nuförtiden Myllynpää). Torpet befann sig i Noux i Sågträsks norra ända. En väderkvarn hörde tidigare till torpet, därav namnet. Torpets åkerareal var ca två hektar.

Emil lärde sig läsa under den ambulerande skolans tid, under en tid då alla sannerligen ej blev läskunniga. Han flyttade som vuxen till Arvids nära Esbo centrum, där han fungerade som kusk. Detta arbete tilltalade emellertid ej honom utan han hyrde, i en ålder av trettio år (1886), en 10 x 7 m2 backstuga i Nupurböle. Den fick namnet Emilsberg. Emil hade under sina spelresor blivit förtjust i platsen och konstaterat att den var lämplig som snickeriverkstad. Torpets hyra var 15 dagsverken i året på Gumböle gård.

På torpet hade tidigare bott en man vid namn Lindfors. 1906 utvidgades Emilsberg med en tilläggsdel bakom huset där Emil byggde en ny verkstad och skaffade en svarv för tillverkning av kärrhjul. Bredvid fanns ladugården (en ko) och ett mangelrum. Den byggnaden är numera riven. Separat fanns även ett vagnslider som hade flyttats från grannen, Grindbacka. Hans son Martin byggde senare en ny bastubyggnad. Emil löste in torpet från Gumböle gård 23.3.1920.

Det vita huset invid Emilsberg heter Grås. Det ägdes av Janne Östlund och senare av Hjalmar Juselius. Följande hus österut är Grindbacka. Dess gamla byggnad är riven och en ny uppförd litet längre bort. Tidigare beboddes den av Ellen Sundström. Numera bor Maj-Lis och Lars Degerman där.

Emil Hellström blev en sldcklig kördonsmästare. Han tillverkade alla slag av kördon för både vinter- som sommarbruk. Han tillverkade slädar och kärror av hög kvalitet för bl.a. Esbo och Urberga gårdar. Kördonstillverkningen var arbetsdryg, men emedan kvaliteten var bra, gick kördonen åt utan att verkstadens arbeten behövde marknadsföras.

Emil tillverkade även åtta fioler i sin verkstad. Fiolernas botten och sarg var av björk. Hela instrumentet var hoppressat. I handen kändes fiolens hals klart “trång”. Månne en sådan bättre satt i
spelarens näve? Emil spelade i allmänhet nära hakan och med stråkspetsen. Var han trött spelade han till och med från famnen, och bra gick även det. Emils fiol finns ännu kvar på väggen i Emilsberg.
Hans arbetsredskap och andra gamla föremål finns även bevarade. Hela livet var Emil Hellström fiolspelare och allmogespelman, därtill sjöng han. De var fem bröder, vilka alla musicerade. Redan deras torpar-farfar spelade i slutet av senaste sekel.

Wasastjärna, som ägde Gumböle gård, arrangerade ofta arbete åt spelmännen. Talkofolket firade skördefester tre gånger var sommar. Först var det höskördefest, sedan råg- och havreskördefest. Således behövdes Emil för att spela på talkodanserna. Andra spelmän i Noux på den tiden var Julius “Julie” Eklund och Mats Hållfast. Emil, Julius och Mats spelade ofta tillsammans.

Mats Hållfast (1861-1929), även kallad Matti var torpare. Han spelade redan som 12-årig pojke på sin egenhändigt tillverkade fiol för Fredrik Pacius. Av denne fick han två mark som grundplåt för anskaffningen av en ny fiol. Han fick även pris i speltävling. Hans far ville dock ej att han skulle studera musik. Mats var först dräng på Heikkilä i Noux. Efter att ha gift sig hyrde han Ängsdals torp nära Sågträsks strand. Hyran var trettio dagsverken. Han inlöste senare torpet. Sitt levebröd tjänade han som byggnadsarbetare och snickare. Han byggde även fioler. Mats Hållfast blev Brages heders-spelman.

En lördagskväll spelade han på en stugdans på Hista. På hemvägen, lätt beskänkt, tog han en genväg över Nupurträsk. Han tog en gammal gisten båt, som gick till botten. Mats åkte med, men lyckades rädda sig. Fiolen tappade han dock i träsket. Senare fick man dock upp den.

Julius “Julie” Eklund var arbetare och kördonstillverkare. Han var en bra spelman, elev till Mats Hållfast. Han fick i Brages spelmanstävling femte pris. Julie bodde vid stranden av Nupurträsk. Huset revs då Tarvo-vägen byggdes.

Om söndagarna spelade man på Emilsberg. Julie Eklund och Mats Hållfast var ofta gäster. Man spelade tillsammans, men en egentlig ensemble grundade man ej. Detta framgår ur Julles brev till Mats Hållfast. I musicerandet deltog även ofta Emils bröder. Otto, som spelade fiol och Kalle, som spelade tvåradigt samt Emils son Martin, vilken senare blev en verklig spelman.

I tidskriften Hembygden ingick 1911 en kort artikel av Ragnar Fleege om de år1909 levande Esbo fiolspelmännen. Av dessa nämns 24 vid namn. I Noux finner vi Mats Hållfast, Julle Eklund och Emil Hellström.

Emil Hellström var en ivrig fiskare. Han hade fiskerätt till Nupurträsk där man fick mycket fisk: gädda, braxen, mört och ål. Emil tillverkade själv sina fiskeredskap.

Emil var en allvarlig man och gick varje söndag i kyrkan. Klädseln skulle vara festdräkt med därtillhörande stärkt krage.

I Emilsberg fanns en kolonialvaruhandel, som etablerats endera 1903 eller 1904. Hela familjen skötte butiken, meni huvudsak sköttes den av Emils hustru och barn. Butiken fungerade fram till krigstiden. Den lades ner 1943, emedan det då var svårt att få varor till för­säljning.

Varorna transporterades med handkärra från Esbo station. Senare transporterades de av hästkarlar. Brödet kom från Halmes bageri i Köklax. Partilagret hämtade varor med bil från sitt partilager nära Esbo station. Huvudlager fanns vid Kilo-backen. Emil Hellström var en av grundarna tili “Lanthandlar Partilagret (grundat 1922, senare Parsi Ab). Övriga medlemmar var Alfons Weckström, Frans Fa­gerström, R. Stenvall, Martin Eriksson, Elis Lindholm ja Edvin Ekroos.

Emil Hellström var gift två gånger. Från det första äktenskapet varfanns ett och från det andra fem barn. Emil Hellström dog år 1929.

MARTIN HELLSTRÖM (f. 26.9.1898, d. 10.5.1988).

Martin (med smeknamnet Macko) gick i småskola i det vita huset vid Nouxvägen, som kallades “Kanamiinas stuga”. Stugan kallades så emedan småskolans lärarinna Miina höll sig med höns och kallade dem: “tipu, tipu”. Folkskolan låg alltså i Noux.

Musiken ingick alltid i Martins liv, förutom tidigare nämnda spelmän, spelade dessutom hans farbröder olika instrument och hans morfar klarinett.

Martin Hellström lärde sig redan som liten av sin far att spela. Han lyssnade noga då man spelade på Emilsberg. Med sitt gehör kunde han timvis söka en melodi och sålunda lärde han sig de gamla spelmansmelodierna. Det första stycket han minns att han började med var “Kimito Valsen”.

Edvard Hedman som samlade folkmusik, dirigerade Esbo körer, och gav musikundervisning, besökte verkstaden 1906. Han lärde sedermera Martin noter och lite musikteori. Hedman bodde i huset bakom banan och Esbo sjukhus.

Kördonstiilverkningen gjorde fingrarna stela och störde fader­Emils spelande, därför fick Martin redan som 13-åring, 1912, spela med sin far på Gumböle gårds talkodanser. Därav följde talko- och stugdans spelningar, vilka var ett par gånger per vecka. Är 1914 tillverkade far en egen fiol år Martin. Den finns ännu bevarad.

Soar6er arrangerades även vid Noux arbetarföreningshus från och med 1917. Då man spelade där första gången, i det halvfärdiga huset, var det så kallt att man mäste spela med fingervantarna på. Scengolvet bestod av lösa plankor.

Först spelade Martin ensam och sedermera med Valter “Vassu” Askolin, som spelade tvåradigt. Askolin var en glad och lustig figur, som ej riktigt gillade vanligt jobb.

Visst dansade man t.o.m. på Brobacka bron. I Köklax, Grankulla och Masaby dansades på bröllop och soar&r. Ingen betalning utföll. Man bröllopsspelade t.o.m. i Halikko mot enbart tack. Danskvällarna var långa. Man spelade från kiockan åtta på kvällen till fyra på morgonen. Därefter fick man vandra hem flere kilometer mitt i natten. Senare underlättade cykeln hemfärden. Macko räknade ut att han enbart vid bröllop spelat 60-70 gånger.

Martin var, som ung, anställd vid Gumböle gård. Han deltog även i stockflottning. Från Nouxändan flottades stockar och i Gumböle fanns en stockränna.

Speciellt kom Macko ihåg Äbovägens tillkomst på 1930-talet. Då fanns här flere baracker för vägarbetarna. Det var en orolig tid, slagsmålen hörde till vardagen. Ibland räckte ej polisen till utan skyddskåren mäste kallas in. Till riktigt stora slagsmål mellan byns ungdomar oh arbetarna fick man förstärkning från andra byar. Till exempel bröderna Engman kom ända från Köklax tili hjälp.

Martin började i Helsingfors barberarskola år 1920. Utbildningen tog ett år. I Kottby ålderdomshem och med ryska krigsfångar övade man hårklippning. Redan under befästningsarbetena 1916 hade Martin övat hårklippning på den kinesiska s.k. “främmande” arbetskraften i Nupurböles baracker.

Hur hamnade då Macko i barberarlära? Martin spelade med Engmans Lennu vars bror var barberare och därav kom id&n att söka sig till barberarskolan. Martin fungerade som barberare (1920­1928) under åtta år i Kotkas barberarföretag i Hagnäs nära Restaurang Viherkulma. Under vintrarna bodde han i Helsingfors. Under somrarna gick eller cyklade han till Esbo station och tog därifrån tåget till staden. Hårklippning kostade då 5 mk och rakning 3 mk. Chinglat och med locktång “pipat” hår var på modet.

Senare hade Martin under fjorton år (1928-1942) ett eget barberarföretag i Köklax. Det befann sig i Köklax centrum mittemot Halmes bageri. Dit cyklade han. Under krigstiden var han 2 år kommenderad till Petroskoi. Där fann han Tosca-valsens noter. Styckets namn är på svenska “Längtan” och då han spelade den melodin återkom krigsminnena.

Efter kriget var han barberare hemma på Emilsberg i Nupurböle. Mycket folk från det avhända Porkala området hade flyttat in, så det fanns folk som behövde få håret klippt. Barberar-redskapen finns ännu kvar på Emilsberg.

Då Macko bodde i Helsingfors ackompanjerade han Arbetets Vänners folkdansgrupp i Tölö. Mest spelade han dock för Noux folkdansgrupper i Esbo. När han jobbade i Köklax spelade han med Rainer Lundell och Frans-Olof Fagerström (=”Merano”).

Bröderna Sundell, Kosti och Elis, samt Kalle Johansson frånKyrkslätt siöt sig till gruppen och 1945 grundades ensemble “Spelmanspojkarna” av 0lle Halme. Ensemblen spelade tillsammans under fem år. Spelmanspojkarna var en populär grupp i västra Nyland. Elis och Martin spelade fiol, Kalle och Rainer dragspel, Kosti och Frans-Olof gitarr, ibland även fiol. Vecko-Revyn skrev 1946 om Spelmanspojkarna: “Barberare gnider volin (Martin Hellström), målare knäpper på gitarr (Kosti Sundell).”

Martin antog att hans far i sin repertoar hade ca trettio s.k. “låtar”. Marscher fanns inte, ej just heller kadriljer eller menuetter. Macko har i sin Iilla notbok antecknat stycken han lärt av Julie, sin far och av andra.

Mitt i natten kunde en gammal spelmansmelodi dyka upp i hans sinne. Då hjälpte inget annat än att stiga upp, ta fiolen, en penna och ett nothäfte samt teckna upp melodin. Martin antecknade de första takterna utan att notera tonarten, han antecknade i högra marginalen ett ordningsnummer, vilket man kan anse som ett opusnummer. Därtill en anteckning om av vem han lärt sig stycket. Då man frågade efter Mackos egna kompositioner förnekade han att sådana fanns.

Mackos stråkbehandling var traditionell, typisk, kort, likadan som hos de gamla spelmännen. Typiskt för hans spelsätt var stråkföringen med den ornamentik, som då var allmänt rådande. Fint sagt “staccato”. I polkornas andra avsnitt ändrade han gärna tonart.

MACKO OCH LEIKARIT

Är 1975 grundades Leikarit-ensemblen, som har koncentrerat sig på att spela gamia Esbomelodier och försökt teckna upp dem.

Hur kom det sig att Leikarit började intressera sig för allmogemusiken i Esbo?

Martin Hellströms son Kaj bandade 1970 sin fars spelmansmusik i en två, tre stora magnetofonband. Kaj, som själv spelade gitarr, berättade för sin dragspels-spelande vän Pekka Bomb från Järvenpää att han hade bandat ifrågavarande stycken.

Pekka, å sin sida, berättade om bandinspelningarna för Paavo Tamminen, som då spelade med Tarvo Spelmän. Paavo Tamminen besökte Hellströms och skrev ned noterna till några Noux stycken som Macko spelade.

Då Esbo år 1975 utnämnts till en av “Suomi soi” tilldragelsens orter, skrev Länsiväylä att de förvånade sig över TV:s programval. Pertti Pirhonen konstaterade i sin artikel “det finns inte en enda spelman mera i Esbo”. Då skrev Paavo Tamminen en insändare i tidningen där han konstaterade att i Gumböle finns Martin Hellström.

På grund av denna insändare “fann” Leikaris spelmännen Timo Koski och Tapani Mäkinen Martin Hellström. 1 TV-programmet, som bandades på Glims, uppträdde sedan Martin Hellström. Detta var därtill Leikarits första officiella uppträdande.

Efter detta inleddes bandning och uppteckning av Hellströms musik. Styckena fick namn, vilket de tidigare ej haft. Man spelade bara Julles masurkka, Nuuksion schottis och Hållfasts polska.

Leikarit spelade senare in denna musik och sammanställde nothäfte. I detta ingår flere stycken som Hellström spelade. Över 50 av Martin Hellströms melodier har tecknats upp. Martin berättade att han själv kunde ca tvåhundra polkamelodier utantill.

Vid tiden för Mackos födelsedag ger Leikarit årligen i september en konsert på Stenhalla i Noux. Platsen är en gammal och hemtrevlig, ungdomslokal (1909) i Esbo. Den ägs av “Föreningen för Nytta och Nöje i Noux”. I detta hus spelade Martin redan i sin ungdom vid danser. Martin Hellström valdes, 21.8.1977, till byäldste av Noux Egnahemsförening.

Esbovikens skola arrangerade 1977 en tillställning kallad “Esbo spelmansmästare”. Samma år gjordes en timmes lång videobandins­pelning med Martin Hellström.

Då Martin Hellström fyilde 80 år 1978 firades födelsedagen på Stenhalla. Finlands spelmannaförening kallade honom till sin första ålderman från Nyland. Jubilaren själv spelade gamla melodier, vilka senast spelats på Stenhalla för kanske femtio är sedan.

Fem år senare, 1983, då Macko fyllde 85, utgav Leikarit en lp­skiva “Spelmannens födelsedagar”. Den tillägnades Martin Hell­ström. Även i Leikarits första skiva (1981) “Hevostrokarit” ingår stycken man fått av Martin. Där finns det bl.a. Hellströms masurka, Ängsdals poika och Emil Hellströms poika. Leikarit bandade kvällens program för radion “Spelmannens födelsedag”. Martin har fått titeln “hedersleikari”.

Leikarit har även utomlands spelat folkmusik, bl.a. i Korea. Till detta konstaterade Macko: “Inte skulle de gamla Nouxgubbarna ndgonsin ha trott att deras polkor skulle spelas utomlands .Nog skulle Eklunds Julie varit förvånad” .

SLÄKTRÖTTER I NOUX

Spelningarna var många i Esbo, därav kom det sig att Martin Hellström förblev ungkarl relativt länge. Han gifte sig 1938 med Agnes Bäckström och fortsatte att bo på Emilsberg. Deras son Kaj, som också spelar, visserligen gitarr, ärvde även snickarkonsten. Kaj har två barn. Han bor med familj fortfarande på Emilsberg, var som bäst ett nybygge reser sig. Det är i gammal stil som passar utmärkt i omgivningen. Ett barnbarn finns redan i familjen.

“Här i huset har det spelats sd att taksparrarna slog opp och strängarna blev röda” försäkrade Martin Hellström själv.

Då man studerar Hellströms stamträd kan man konstatera, att familjemedlemmarna är äkta nouxbor. Emil Hellströms släktrötter utgår från Noux Heikkilä ända sedan 1600-talet.

Äldsta kyrkoanteckning gäller Noux Heikkilä G1 (gamla) mor Carin f. 1668. Endel av röttema går till Vichtis och Kyrkslätt. I släkten finns även skomakare (f. 1811) och snickare (f. 1721), därmed är det bevisat att snickarkonsten nedärvts!

I kyrkböckerna hittar man ett intressant omnämnande gällande Eric Johansson, som var Martins farfars farfar: “Noux Heikkilä Gl.Bnd. (Gamla bonden) Eric Johansson mördad af rövare d Esbo Gdrds Råbäck Torp Pingstdagen 22 .5 .1831 under Kyrktiden dd han ens var lämnad till Husvakt. Älder 75 år.”

Martin Hellström dog 10.5.1988. Samma år i september skulle han ha fyllt 90 år.

Emil Hellströms bror Edvard Hellström (f.28.5.1870) bodde kvar på Arvids, då Emil köpte Emilsberg. Arvids ligger vid Gumbölevägen. Även Edvard var timmerman och snickare. Han flyttade senare till ett eget hus nära Esbo kyrka. Huset har speciella innertaks konstruktioner. Taket har förspända träbalkar. De färska balkarna gjordes med hjälp av tyngder bågformiga, sedan fick de torka i den formen.

Han sysslade antagligen, som den första esbobon, med biskötsel och byggde flere hundra bikupor åt intresserade. Han planterade även ett 60-tal äppelträd på sin gårdsplan.

Edvard deltog i grundandet av Esbos första sångkör och hom­musikkår. Då orkesterns ledare dog slutade även orkesterns verksamhet.

Emil Hellströms kurin August Hellström ägde Heikkilä med sin bror. När de sålde Heikkilä, flyttade han till Märlam torpet.

Brodern Erik Hellströms boplats befann sig nedanom Märlam torpet och det kallades “Hellströms kyan”. Emil Hellströms äng hette också “Hellströms kyan”.

Martin bodde hela sitt liv i Esbo och såg omgivningarna förändras. Gästgiverierna byttes ut mot hotell och motell. Motorvägar ersatte kärrvägarna. Gamia boplatser försvann, men spelmansmusiken bestod och Emil Hellströms och Julle Eklunds polkor finns kvar.

 

Lähdetiedot / Källor

Kansanmusiikkilehti 1 / 1977: Tapani Mäkinen: Martin Hellström – viulupelimanni Espoosta

Timo Koski & Tapani Mäkinen: Kansanmusiikki Espoossa 1975-1979 ja Espoolaisen sottiisin tarkastelua

Timo Koski & Tapani Mäkinen: Leikareiden nuottivihko 1

EKYL Vuosikirja 1 1983: Espoon viulupelimannit 75 vuotta sitten Artur Nylund: Gårdagens gummor och gubbar i Esbo

Nuuksion omakotiyhdistys: Nuuksion kylänvanhimmat 1974-1986. Nuuksio-lehti:4 / 78

Nytta och Nöje i Noux: Föreningshistorik 1906-1981

Kuvataideakatemia / 1992: Korpinkallion hirvi ja veteen pudonnut viulu Vecko Revyn / 1946: Barberare gnider violin, målare knäpper på gitarr Länsiväylä / 1975: Vuosisataisia sävelmiä Nuuksiosta

Västra Nyland / 1976: Spelman ställer upp: “Låt dem komma bara” Västra Nyland / 1977: Han har gnidit på felan i 65 år

Värt Esbo / 1978: Macko i Gumböle räddar ett kulturarv

 

Haastattelut / intervjuer:

Martin Hellström, Kaj Hellström, Tapani Mäkinen

Espoon museon haastattelunauhat / Esbo museum

intervjuband: Kristina Ekman / Tapani Mäkinen:

Martin Hellström, Nils Hellström, Helge Fagerholm

Valokuvat / Fotografier:

Kaj Hellström, Tapani Mäkinen, Y. Lohikoski