Otaniemen kampusalue

Otaniemen rakentaminen

Teknillisen korkeakoulun ja VTT:n Otaniemen laitos- ja asuntoalueet toteutettiin 1949 pidetyn asemakaavakilpailun voittaneen Alvar Aallon suunnitelman pohjalta 1950- ja 60- luvuilla.

Otaniemi

Teknillisen korkeakoulun päärakennus rakennettiin 1965-69 (A. Aalto), lämpövoimala 1962-63 (A. Aalto), ostoskeskus 1960-61 (A. Aalto), lämpöteknillinen laboratorio 1960-63 (A. Aalto), Teekkarikylä 1950-54 (H. Siren) ja 1970-73, Otaniementien asuntoalue 1952-62 (K. ja H. Siren) sekä Dipoli 1966 (Raili ja Reima Pietilä).

Tulipalossa 1976 tuhoutunut Otaniemen kappeli (K. ja H. Siren) rakennettiin uudestaan vuoden 1957 asuun 1977-78.

Otaniemen kampusalueeseen liittyy kiinteästi Hagalundin kartanoalue. Kartanon kaksikerroksinen puinen päärakennus on 1810-luvulta, nykyasun ollessa 1880-luvulta. Kartanoalueella on puiston ympäröimänä kolme muuta vanhaa asuin- ja talousrakennusta.

Tulevaisuus

Espoon kaupunki varautuu Otaniemi-Tapiola-Keilaniemi -alueen kaavoituksessa Aalto-yliopiston toiminnan laajentamiseen. Alueelle varataan toimitiloja Aalto-yliopiston erilaisille toiminnoille ja sen tarvitsemille asunnoille. Kokonaisuudesta on tarkoitus muodostaa uusi modernin yliopistokampusrakenteen malli, joka tarjoaa yliopistoille, korkeakouluille ja tutkimuslaitoksille parhaat mahdollisuudet niiden opetuksellisten, tutkimuksellisten ja muiden toiminnallisten tavoitteiden toteuttamiseksi.  

Länsimetro tulee parantamaan Otaniemen liikenneyhteyksiä merkittävästi. Otaniemen asema sijoittuu Teknillisen korkeakoulun päärakennuksen lounaispuolelle. Pääsisäänkäynti tulee Otaniementien länsipuolelle vastapäätä TKK:n päärakennusta. Läntinen sisäänkäynti on Tietotiellä, sen eteläpuolella.

Metro sitoo Aalto-yliopiston yksiköt liittämällä Otaniemen ja Helsingin keskustan kampukset yhteen noin 11 minuutin metromatkalla. Alueella myös asuu paljon opiskelijoita, joten asemaa ja sen ympäristöä kehitetään korkeakoulun ja opiskelijoiden kanssa yhteistyössä. 

Lähteitä:

Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt. Museovirasto, Ympäristöministeriö 1993.

Wikipedia

 

 
Etusivu
web statistics