Sinebrychoffien Hagalund

Sinebrychoffien Hagalund – elämää ennen puutarhakaupungin syntyä

Puutarhakaupunki Tapiolan alkuvuosina oltiin pahoillaan siitä, etteivät ruotsinkieliset omaksuneet kalevalaista mytologiaa henkivää Tapiola-nimeä, vaan sen rinnalle jäi elämään kartanon vanha nimi Hagalund. Nimien rinnakkaiselo kertoo kuitenkin oivasti alueen historiasta ennen puutarhakaupungin syntyä. Hagalundin kartanon vaiheet liittyvät kiinteästi Sinebrychoffin maineikkaaseen sukuun. Suvun merkitys helsinkiläiselle liike- ja taide-elämälle tunnettaan varsin hyvin. Harvemmin muistetaan heidän suuri vaikutuksensa Espoossa.

Maailmanmaineeseen noussutta Tapiolan puutarhakaupunkia ei rakennettu asumattomaan korpeen eikä historiattomalle kamaralle, vaan vanhoille Björnvikin ja Otnäsin kylien maille, joita oli vuosisatojen ajan viljelty, vaalittu ja rakennettu.

Hagalundin kartanon nimi syntyi 1800-luvun alussa, Clas Johan von Numersin omistuskaudella. C.J. von Numers rakennutti nykyäänkin Kehä I liepeillä olevan päärakennuksen silloisille Rakuunan pelloille, ja antoi tilalleen nimeksi Hagalund.

C.J. von Numersin kuoltua suku myi 1856 tilan helsinkiläiselle suurliikemies Paul Sinebrychoffille. Kaksi vuotta myöhemmin Sinebrychoff osti myös Otaniemen (Otnäs) tilan, jolloin von Numersin veljesten kesken jaettuna ollut tila jälleen yhdistettiin.

1860-luvulta 1920-luvulle Hagalundiksi kutsuttu suurtila oli Sinebrychoffin upporikkaan panimosuvun kesänviettopaikka. Sinebrychoffien omistuskausi oli loistokasta ja Espoota ja espoolaisia hyödyttävää.

Kapakanpitäjistä yhteiskunnan huipulle

Sinebrychoffit uhmasivat 1800-luvun sääty-yhteiskunnan rajoituksia nousemalla ryysyistä rikkauteen ja arvostukseen ahkeruudellaan, aloitteellisuudellaan ja lahjakkuudellaan.

Gavrilovin kylästä lähteneen perheen saapuminen Suomeen oli seurausta merilinnoituksen rakentamisesta Pietaria suojaamaan Kotkan saarelle nk. Vanhaan Suomeen. Nopeasti yli 10 000 asukkaan yhdyskunnaksi kasvanut alue tarjosi kauppiaille ja muonittajille mahdollisuuksia, joista myös Pjotr Sinebrychoff (Sinebrjuhov) halusi osansa. Hän perusti varuskuntaan vaatimattoman olutpanimon ja kapakan.

Pjotr-isän kuoleman jälkeen muu perhe palasi Venäjälle, mutta pojat Nikolai ja Paul jäivät, ja muuttivat pian uuteen pääkaupunkiin Helsinkiin. Nikolai oli vain 16-vuotias ryhtyessään kauppiaaksi, Paul oli pikkulapsi.

Lahjakkaat, ahkerat ja rohkeat veljekset vaurastuivat nopeasti panimotoiminnalla ja muilla menestyneillä liiketoimillaan. Nikolai loi perustan ja hänen kuoltuaan Paul jatkoi taitavasti ja tarmokkaasti monipuolisen liiketoiminnan kehittämistä. Kauppaneuvoksen arvon Keisari Aleksanteri II saanut Paul oli koko Helsingin korkeimmin verotettu yksityishenkilö, ja Sinebrychoffeja enemmän rahaa sanottiin olevan vain Suomen Pankilla.

Menestyksekkäitten veljesten yksityiselämä oli värikästä. Nikolai Sinebrychoff eli yhdessä leskirouva Stierin kanssa, muttei koskaan avioitunut. Paul-velikään ei kiirehtinyt avioon menoaan. 50-vuotiaana hän solmi aikansa kohuavioliiton naimalla itseään 30 vuotta nuoremman palvelustyttönsä Anna Tichanoffin. Aviopuolisoiden suuresta ikäerosta ja epäsäätyisyydestä huolimatta avioliitto oli mitä ilmeisimmin onnellinen. Anna Tichanoff oli älykäs, voimakastahtoinen ja hyväsydäminen nainen; ihailtu ja rakastettu sekä seurapiireissä että alaistensa keskuudessa. Anna osallistui aktiivisesti ja menestyksekkäästi myös liikeyrityksen hoitoon. Pariskunnalle syntyi neljä lasta, tyttäret Maria ja Anna, ja näiden jälkeen pojat Nicolas ja Paul.

Paul Sinebrychoff kuoli 1883. Hautajaiset pidettiin Uspenskin katedraalissa, jota hän oli aikoinaan ollut rakennuttamassa. Lehdistö julkaisi hänestä laajoja, ylistäviä muistokirjoituksia.

Sinebrychoffin perhe harjoitti monenlaista liiketoimintaa ja kartuttamaansa suurta omaisuutta he käyttivät avokätisesti monipuoliseen hyväntekeväisyystyöhön, sekä kulttuurin ja kaupungin sivistyselämän tukemiseen. Sinebrychoffit olivat aktiivisia ja ennakkoluulottomia edelläkävijöitä myös työntekijöidensä hyvinvoinnin kehittämisessä perustaessaan heille mm. oman sairaalan, koulun, ja eläkerahaston.

Köyhien Äiti Anna Sinebrychoff

Anna Sinebrychoff (o.s. Tichanoff ) oli perheen todellinen voimahahmo. Hän vaali kodissaan venäläistä kulttuuria, ja hoiti miehensä kuoleman jälkeen Sinebrychoffin liikeyritystä yhdessä poikiensa ja vävynsä kanssa rautaisen taitavasti ja rohkeasti. Vaatimattomissa oloissa kasvanut ja ahkeralla työllä edennyt Anna oli myös hyvin lämminsydäminen ja antelias ihminen. Hän harjoitti laajamittaista hyväntekeväisyyttä, usein salaa ja ilman suuria elkeitä. Alustalaiset Espoossa käyttivät hänestä lisänimeä ”Köyhien Äiti”.

Hagalundin hyvät ihmiset

Hankkiessaan perheelleen kesänviettopaikan Espoon kauniilta rannikolta Paul Sinebrychoff seurasi ajan muoti-ilmiötä. 1800-luvun jälkipuoliskolla kaipaus turmeltumattomaan luontoon, sekä mm. höyrylaivaliikenteen ansiosta parantuneet kulkuyhteydet saivat varakkaat helsinkiläisperheet hankkimaan kesähuviloita maaseudun rauhasta, Helsingin lähistöltä.

Sinebrychoffit teettivät Hagalundissa mittavia korjausja laajennustöitä, ja muokkasivat siitä hyvin hoidetun mallitilan, kiinnittäen paljon huomiota maa- ja metsätalouteen. Hagalundin päärakennus korjattiin ja laajennettiin 1880-luvulla nykyiseen asuunsa. Hagalundin ja Otaniemen päärakennusten ympärille luotiin vaikuttava hyöty- ja koristepuutarha kasvihuoneineen, ja istutettiin mm. rakennuksia yhdistävä komea lehmuskuja. Tilanhoidosta vastasivat pehtori ja suuri palveluskunta. Puutarhat olivat erityisesti rouva Anna Sinebrychoffin suojeluksessa. Hän hoiti puutarhojaan sellaisella rakkaudella ja taidolla, että hänet nimitettiin Suomen puutarhayhdistyksen kunniajäseneksi.

Espoossakin Sinebrychoffien hyväntekeväisyyttä ja työntekijöiden hyvää kohtelua arvostettiin, ja perhe tunnettiinkin ”Hagalundin hyvinä ihmisinä”.

Vuodesta 1862 lähtien Otaniemessä toimi Anna Sinebrychoffin perustama ja ylläpitämä koulu. Koulun yhteydessä oli myös opettajattaren asunto, jonka ylläpidon samoin kuin palkan Anna-rouva kustansi. Tarkastajien mukaan koulun rakennukset, kalusto ja opetus- ja havaintovälineet olivat erinomaisessa kunnossa. Anna Sinebrychoff lahjoitti kaikki tarvittavat koulu- ja oppimateriaalit, myös kirjaston kirjat, käsityötarvikkeet ja voimisteluvälineet. Myöhemmin koulun ylläpito siirtyi Espoon kunnalle.

Nicolas ja Anna Sinebrychoffin Björnholm

Sinebrychoffin huvila Länsiväylän kupeessa, Karhusaaressa sijaitseva kaunis huvilarakennus muodostaa nykyisin hienon vastapainon Keilaniemen tornitaloille. Yhdessä ne kertovat Espooseen saapuville kaupunkimme monipuolisuudesta; uuden ja vanhan, kauniin luonnon ja huipputeknologian rinnakkainelosta.

Uusrenesanssia edustavan huvilan rakennutti Nicolas Sinebrychoff (1856-1896), Paul ja Anna Sinebrychoffin vanhin poika. Huvilaa varten erotettiin vuonna 1890 Hagalundista Björnholmaksi nimetty palstatila. Huvilarakennukset suunnitteli perheen ystävä arkkitehti Karl August Wrede. Asiantuntijat pitävät huvilaa monine talousrakennuksineen Espoon 1800-luvun huviloista rakennustaiteellisesti arvokkaimpana ja mielenkiintoisimpana.

Paul Sinebrychoffin väistyttyä liikkeen johdosta Nicolaksesta kaavailtiin isänsä työn jatkajaa. Hän oli kuitenkin kiinnostuneempi matkustelusta, urheilusta ja ulkoilmaelämästä, erityisesti purjehtimisesta ja metsästyksestä. Hänestä tulikin Nyländska Jaktklubbenin kommodori, ja hän lahjoitti klubille, nk. Sinebrychoffin maljan, josta kilpaillaan vieläkin.

Nicolaksen johtajakausi jäi lyhyeksi, sillä hänet asetettiin holhouksen alle ja perheyrityksen johtajuus siirtyi hänen Paul -veljelleen. Björnholmin huvilallaan Nicolas saattoi nauttia rakastamastaan ulkoilmaelämästä ja iloisesta juhlinnasta. Nicolaksen Anna-puolison (o.s. Nordenstam) sukulaissuhteen ansiosta Mannerheimin perhe oli läheinen ja Carl Gustaf Mannerheim usein nähty vieras huvilalla.

Osasyynä Nicolaksen haluttomuuteen käyttää aikaansa opiskeluun ja työntekoon saattoi olla hänen heikko terveytensä ja tietoisuus elinajan rajallisuudesta. Nicolas ehti nauttia rakennuttamastaan huvilasta vain muutamia vuosia, sillä hän kuoli tuberkuloosiin vuonna 1896 vain 40-vuotiaana.

Nicolaksen leski, vanhemmiten sokeutunut ”Blinda Tant Anna”, eli 90-vuotiaaksi ja vietti huvilassa kaikki kesänsä kuolemaansa asti. Hän pyrki maailman muuttumisesta huolimatta ylläpitämään edellisen vuosisadan huvielämän traditioita ja seremonioita. Suuri isku oli 1930-luvulla valmistunut Jorvaksentie, joka rikkoi Karhusaaren huvilan yhtenäisen kokonaisuuden, ja jonka alta purettiin iso joukko rakennuksia. Annan kuollessa 1944, Sinebrychoffi n nimi katosi Suomessa. Nicolaksen ja Annan avioliitosta syntyi vain yksi lapsi, Olga -tytär, jota kutsuttiin Ollyksi.

Hänen Uno Donnerin kanssa solmimansa avioliitto jäi lapsettomaksi. Pitkään ulkomailla asunut pariskunta kiinnostui Rudolf Steinerin opeista, sekä antroposofi asta. Kotimaahan palattuaan Uno Donner perusti Suomen antroposofi sen seuran ja toimi pitkään sen puheenjohtajana.

Hiukan ennen kuolemaansa Olly ja Uno Donner lahjoittivat Åbo Akademille jäämistönsä, joka koostui Oy Sinebrychoff Ab:n osakkeista sekä Karhusaaren huvilasta. Lahjoituksen pohjalta perustettiin nk. Donnerska Institutet uskonnon- ja kulttuurihistorian tutkimusta varten. Vuonna 1980 Åbo Akademi suunnitteli Karhusaaren alueen myyntiä rakennusyhtiölle, jonka tarkoituksena oli purkaa huvilarakennukset ja rakentaa paikalle liiketiloja. Värikkäiden ja lainsäädännön muutoksiinkin johtaneiden vaiheiden jälkeen Espoon kaupunki käytti etuosto- oikeuttaan ja osti rakennukset, jotka päätettiin kunnostaa kulttuurikäyttöön. Nykyään paikka tunnetaan nimellä Karhusaaren taidekeskus.

Paul ja Fanny hyväntekijöinä ja taiteenkeräilijöinä

Paul nuorempi asettui Nicolas -veljen jälkeen yhtiön johtoon. Nicolasille erotettua osaa lukuun ottamatta myös Hagalundin kartano siirtyi Anna Sinebrychoffi n kuoleman jälkeen hänelle.

Paul nuoremman kausi oli Hagalundin todellista loistokautta. Paulin arvokkaana apuna oli hänen Fanny -vaimonsa (o.s. Grahn). Avioituessaan kuvankaunis Fanny oli Ruotsalaisen teatterin nuori, juhlittu näyttelijätär, joka luopui urastaan antautuakseen elämänikäiseen rooliinsa Rouva Sinebrychoffi na.

Komea ja upporikas Paul oli aikansa tavoitelluimpia poikamiehiä, Fanny kaunis ja ihailtu tähti. Heidän liittoaan pidettiinkin kahden nuoren, kauniin ja lahjakkaan ihmisen Taivaassa sovittuna unelmaliittona. Ihaillun ja kadehditun pariskunnan elämää varjosti kuitenkin suuri suru lapsettomuudesta.

Fanny Grahnin tunteneet henkilöt muistavat hänet hyvin kauniina ja hienostuneena henkilönä, joka ei asemastaan ja lahjoistaan huolimatta ollut lainkaan ylpeä. Lapsettomuus oli suru, jonka Fanny tulkitsi kohtalokseen, josta ei saanut valittaa. Olihan elämä suonut hänelle niin runsaasti kaikkea muuta kaunista ja hyvää.

Yhdessä puolisonsa kanssa Fanny jatkoi anoppinsa Annan harjoittamaa laajaa, usein anonyymiä hyväntekeväisyyttä. Vaikeina maailmansodan vuosina he lahjoittivat kuukausittain rahaa kansankeittiötoimintaan. Fanny Sinebrychoff oli usein itse jakamassa Hagalundista tuotua ruokaa tarvitseville Bulevardin kotinsa pihalla.

Fannya ja Paulia yhdisti myös kiinnostus taiteenkeräilyyn, ja perheyrityksen tuottama voitto loi vaativalle keräilytoiminnalle taloudelliset edellytykset. Harrastuksen tuloksena syntyi Suomen oloissa ainutlaatuisen arvokas taidekokoelma.

Sinebrychoffien viimeisinä elinvuosina Hagalundin rauha alkoi järkkyä. Ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoitustyöt olivat ankara isku maitaan huolella vaalineelle perheelle. Arvokkaita tukkipuita kaadettiin linnoituksen tieltä suruttomasti ja peltoja tuhottiin.

Paul Sinebrychoffin kuoleman aikoihin vuonna 1917 sanomalehdet olivat täynnä uutisia levottomuuksista, kotitarkastuksista ja väkivallanteoista virkamiehiä ja maanomistajia kohtaan. Hagalundin isäntäväkeä ei kuitenkaan häiritty. ”Hagalundin hyvien ihmisten” hyväntekeväisyys ja hyväsydämisyys olivat laajalti tunnettuja ja arvostettuja.

Paul Sinebrychoffin kuollessa päättyi Sinebrychoffien miespuolinen sukuhaara.

Leskeksi jäänyt Fanny oli upporikas. Omaisuuteen kuuluivat myös Hagalundin tila sekä Hietalahden koti. Vuonna 1921, muutamaa kuukautta ennen kuolemaansa, Fanny lahjoitti mittaamattoman arvokkaan taidekokoelmansa Suomen valtiolle. Tämä oli suurin yksityisen henkilön koskaan tekemä lahjoitus Suomessa. Ensi askeleitaan itsenäisenä valtiona ottaneessa Suomessa lahjoitus oli upea kulttuuriteko. Suurin osa kokoelmasta on nykyisin kaikkien ihailtavana Sinebrychoffin taidemuseossa, perheen entisessä kodissa.

Yhtenäisen Hagalundin kartanon aika päättyi Fannyn kuolemaan. Kaupunkiasuntoaan ja taidekokoelmaansa lukuun ottamatta Fannyn testamenttasi suurimman osan omaisuuttaan veljiensä lapsille ja näiden perheille. Fannyn 20 -vuotias veljenpoika, lääketieteen ylioppilas Arne Grahn peri Hagalundin päärakennuksen, sekä liki 600 hehtaaria ympäröivää maata.Vanha kartano oli Arnelle tuttu ja rakas, sillä siellä hän oli poikavuosistaan lähtien viettänyt kesänsä. Otaniemen päärakennuksen ympäristöineen perivät af Forsellesit, Fannyn toisen veljen tytär perheineen. Hagalundin hyväksi haltiattareksikin kutsuttu Fanny jätti testamentissaan suuren rahasumman jaettavaksi myös laajalle palveluskunnalleen sekä hyväntekeväisyyteen.

Grahnien Hagalund

1930-luvun alussa Arne Grahn avioitui Anna Greta Waseniuksen kanssa ja pariskunta asettui pysyvästi asumaan Hagalundin kartanon päärakennukseen. Hagalund pysyi Grahnien omistuksessa kolmen vuosikymmenen ajan, ja koki sinä aikana valtavan muutoksen.

Jorvaksentien valmistuminen 1937 paransi oleellisesti kulkuyhteyksiä Helsinkiin, ja sai asunnontarvitsijoiden huomion kääntymään harvaanasuttuun Etelä-Espooseen. Arne Grahn ymmärsi maan arvon nousun ja rikastui myymällä maitaan kaavoitetuksi tonttimaaksi. 1930- 50 –luvuilla kartanon maille nousivat Westendin huvilakaupunki, Tapiolan puutarhakaupunki, sekä af Forsellesien perintömaille Teknillinen korkeakoulu ja Otaniemen tiedeyhteisö.

Arne Grahn oli myös intohimoinen tenniksenpelaaja, ja Suomen kiistaton tenniskuningas. Hyvä pelisilmä ja nopea reaktiokyky, jotka tekivät Grahnista lyömättömän tenniskentillä, auttoivat varmasti kiinteistökaupoissakin. Hakalehdossa kulkevat kävelytiet Tenniskuninkaanpolku ja Arne Grahnin puistotie muistuttavat tennismesenaatista, joka perusti mailleen huippumodernin tennisstadioninkin. Revontulentien paikkeilla sijainnut stadion valitettavasti paloi 1960 –luvulla.

Kartanon maista puutarhakaupungiksi

Talvisodan syttyessä Westendin rakentaminen ja Grahnin tenniskeskuksen toiminta olivat hädin tuskin päässeet alkuun. Talvisodan päätyttyä Arne Grahn pyysi professori Otto-Iivari Meurmania laatimaan rakennussuunnitelman Hagalundin alueelle. Uudenmaan lääninhallitus vahvisti sen asemakaavaksi 1947, ja alueen kaupungistuminen saattoi alkaa.

Vuonna 1951 Väestöliitto hankki pääosan Hagalundin maista, ja hanketta varten perustettu Asuntosäätiö alkoi suunnitella ja rakentaa sinne ihanteellista puutarhakaupunkia.

Sinebrychoffi en yli 700 hehtaarin suuruinen tila supistui pikkuhiljaa pieneksi pihapiiriksi. Suuresta ja loisteliaasta kartanosta on nykyisin jäljellä muutaman hehtaarin tontti, jolla on säilynyt vanha päärakennus. Päärakennuksen lisäksi kartanon ajoista on säilynyt tiilinen sikala – nykyinen talli –, muutamia piharakennuksia, sekä Hagalundista Otaniemeen johtava lehmuskuja ja ”Via Polytechnican” lehmuskuja.

Vanhat nimet ja säilyneet rakennukset, sekä kadonneiden puutarhojen rippeet kertovat meille nykypäivän asukkaille alueen pitkästä ja kiehtovasta historiasta. Alati kasvavan ja muuttuvan metropolin melskeissä on hyvä muistaa, että olemme osa vuosisataista tarinaa. Vaalittavaksemme on annettu rikas kulttuuriperintö, jonka varaan on hyvä rakentaa tulevaisuutta – vanhaa arvostaen, uutta pelkäämättä.

Mari Nevalainen

Lähteet:

Kajanti C: Kiehtovia naiskohtaloita Suomen historiasta (2005)
Eskola, Eeva: Vanha Hagalund (1984)
Hurme Riitta: Karhusaaren historia (1993)
Härö, Erkki: Espoon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema (1991)
Itkonen U: Ihmisiä Tapiolassa (1998)
Mårtensson, G. Sinebrychoff 1819–1968 (1969)
Nissinen, Ropponen: Espoon koulujen historiaa (1983)
Heikkinen, Keltanen, Mäkelä-Alitalo: Sinebrychoffi t (2009)
Nurmi, V.: Espoon kansakoulut (1991)
Turunen, M.: Jos täytätte mun lasini (2002)
Venäläiset kauppiaat Helsingin historiassa (2002)
Helsingin Sanomat 2003
ESSE 2003

 
Etusivu arrow Sinebrychoffien Hagalund
web statistics