• Yrittävä Espoo -sivuston uutta sisältöä

    Kuva: Olli Urpela. Espoon kaupunki.

    Espoon perinneseura käynnisti espoolaisista yrittäjiä ja yrityksiä eri aikoina esittelevän Yrittävä Espoo ‑projektin kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän aloitteesta. Jukka Mäkelä: “Espoo on tarina innovaatioista ja kasvusta. Espoolaisten yrittäjien mukaan täältä löytyy menestymisen eväät: osaavia ihmisiä, verkostoja ja yhteyksiä, oikeanlaista asennetta ja näkemystä. Tärkein tae menestymiselle on kuitenkin yhdessä tekeminen. Paras voimavaramme ovatkin asukkaat, yhteisöt ja yritykset. Jaa muistosi ja tarinasi espoolaisyrityksistä ennen ja nyt. Tehdään yhdessä Espoo-tarina!
    Vuoden 2023 teemasivusto Yrittävä Espoo täydentyy. Uusinta sisältöä ovat Viherlaaksolaiset ry:n toimittamat paikallisista yrityksistä kertovat artikkelit, jotka on alun perin julkaistu vuosien 1987 ja 2010 välisenä aikana.

    Kuva: Helsingin kaupunginmuseo

    Aapo Kirvesniemi on kirjoittanut kiinnostavan kuvauksen Lintuvaaran teollisuusalueesta ja omasta työstään alueella toimineessa yrityksessä. Palokärjentiellä sijainneet teollisuusrakennukset on pääosin jo purettu, ja niiden paikalle rakennetaan kerrostaloja. Lintuvaaran teollisuusalueen kuusi vuosikymmentä Perinneseura kutsuu espoolaiset yhdistykset, yritykset ja asukkaat keräämään yhdessä tietoa espoolaisesta yritystoiminnasta eri aikoina. Perinneseura on kiinnostunut aineistosta, jonka voisi julkaista Yrittävä Espoo -sivustolla. Ota yhteyttä Martti Hellströmiin, marttifi@gmail.com, tai Esko Uotilaan, euotila@gmail.com.
  • Lintuvaaran teollisuusalueen kuusi vuosikymmentä
    Lintuvaaran teollisuusalueen rakentaminen alkoi 1950-luvulla. Airam Oy aloitti kovametallin valmistuksen Suomessa. Se valmisti muun muassa autojen talvirenkaisiin käytettäviä nastoja. Tuotannon laajentuessa uusi tehdas rakennettiin Lintuvaaraan vuonna 1963. Tehtaan toiminta oli menestyksekästä, ja sen tuotteita markkinoitiin laajasti. Kovametallitehdas vauhditti Lintuvaaran teollisuusalueen kehitystä, ja alueelle sijoittui useita muitakin teollisuusyrityksiä. Paineet siirtää tuotanto kauemmaksi asutuksesta kasvoivat 1990-luvulla, ja lama vauhditti Airamin rakennemuutosta. Muutkin yritykset siirtyivät vähitellen pois Lintuvaarasta. Alue kaavoitettiin asumiseen vuonna 2017, ja vanhoja teollisuusrakennuksia alettiin purkamaan. Aapo Kirvesniemi on kirjoittanut kiinnostavan artikkelin Airamin ja muiden yritysten teollisesta toiminnasta Lintuvaarassa. Lue lisää: Lintuvaaran teollisuusalueen kuusi vuosikymmentä
  • Viherlaakson ja Keran yrityksiä
    Viherlaaksolaiset ry on esitellyt juhla- ja kevätjulkaisuissaan viherlaaksolaisten yritysten ja Keran keramiikkatehtaan historiaa. Julkaisemme neljä kirjoitusta, jotka on alun perin julkaistu vuosien 1987 ja 2010 välisenä aikana.
  • Vuoden pikkuyritys 2023: espoolainen Maaginen varuste
    Pikkuyrittäjät-finaalissa vuoden parhaana pikkuyrityksenä palkittiin Maaginen varuste NY. Maaginen varuste on Laajalahden koulun oppilaan Emman oma yritys, joka tekee laadukkaita käsintehtyjä kepparinvarusteita. Pikkuyrittäjät on maksuton yrittäjyyskasvatusohjelma 4.-6.-luokkalaisille. Lapset tutustuvat yrittäjyyteen ja perustavat 2-4 hengen ryhmissä oman pikkuyrityksensä. Lue lisää: Pikkuyrittäjät-finaalissa vuoden paras pikkuyritys Espoosta | Espoon kaupunki Mainio ohjelma alakoulujen yrittäjyyskasvatukseen: Pikkuyrittäjät – Yrittävä Espoo
  • Espoon Vuoden yrittäjät 2023
    Espoon Vuoden yrittäjät 2023 ovat Ilmapallokeskus Balloon Center Oy:n perustajat ja omistajat Petri Nieminen ja Jonna Nieminen. Ilmapallokeskus Balloon Center Oy on vuonna 1991 perustettu perheyritys, joka on rakentanut ilmapallo- ja juhlakulttuuria Suomeen yli kolmen vuosikymmenen ajan. Ilmapallokeskus Balloon Centerillä on seitsemän omaa Juhlamaailma-myymälää ja verkkokauppa. Lue lisää: Espoon Vuoden yrittäjät 2023
  • Vuoden 2023 teema: Yrittävä Espoo

    Espoo-tarinan mukaan yritysmyönteinen Espoo on hyvä paikka elää, uudistua, yrittää ja tehdä työtä. Kaupunkia kehitetään yrittäjyyden ja yritystoiminnan toimintaympäristönä yhdessä yrittäjien kanssa.

    Näillä sivuilla kerromme, millaista yritystoimintaa Espoossa on ollut vuosien mittaan ja millaisia yrityksiä tällä hetkellä on toiminnassa.