Espoon perinneyhdistyksen Nallevaarin tarinoita -sivusto havainnollistaa lapsille Espoon historiaa |
Espoon perinneyhdistys Aurora ry on avannut uudet, lapsille tarkoitetut sivut. Niillä julkaistaan Espoon historiaan liittyviä kuvitettuja Nallevaarin tarinoita, jotka kertovat helppotajuisesti siitä, miten Espoossa elettiin ennen.
"Lapsen juurtuminen kotiseutuun alkaa usein tarinoiden avulla. Monellakaan lapsella ei enää ole mahdollisuutta kuulla isovanhempiensa kertomia tarinoita siitä, miten ennen elettiin," sanoo sivuston sisällöntuottaja, espoolainen Tarja Rae, teol.kand, kirjailija ja ikonimaalauksen opettaja. "Espoo on pitkään ollut muuttovoittoinen kunta, eikä sen historia ole monellekaan tuttu. Perinne voi siirtyä näin tarinan avulla ja auttaa osaltaan espoolaisen identiteetin syntymisessä." "Nallevaarin tarinat sisältävät väläyksiä Espoon historiasta. Nallevaarin muistoista saattaa putkahtaa monenmoisia menninkäisiä, hänen muistinsahan ulottuu aina 1400-luvulle, Espoon kunnan syntyaikoihin, joista tarinat alkavat. Uusi tarina on tarkoitus julkaista kerran kuukaudessa." Tarja Rae toivoo, että Nallevaarin tarinoita lukisivat kotona lapset ja vanhemmat yhdessä ja koulussa lapset ja opettajat yhdessä. "Toivon myös, että paikkakunta ja sen historia eläisivät nykyihmisille vaikkapa nimistön avulla: Eestinmalmi, Kuninkaantie, Kirkkojärvi jne." Tarja Rae toimii nuorisotyönohjaajana Espoon Tuomiokirkkoseurakunnassa ja asuu Kavallinmäessä perheensä ja kahden berninpaimenkoiran kanssa. Nallevaarin tarinoita -sivuston osoite on http://espoonaurora.net/Nallevaarin-tarinoita.html.
Lisätietoja:
Tarja Rae, Espoon perinneyhdistys Aurora ry, puhelin: 040 531 1050, sähköposti: tarja.rae(at)gmail.com
|
< Edellinen artikkeli | Seuraava artikkeli > |
---|