Heiniemen historia yksissä kansissa |
Espoon perinneyhdistys Aurora on julkaissut Aapo Kirvesniemen ja Untamo Utrion (1905–1980) kirjoittaman kirjan Heiniemen historia – Kuvaus Espoon asuttamisesta.
Kirja perustuu Untamo Utrion kirjoittamaan Heiniemen asuttamisen ja kyläyhteisön elämän kuvaukseen 1930-luvulla. Hänen tyttärensä Kaari Utrio on antanut suostumuksensa tekstin julkaisemiseen.
Aapo Kirvesniemi on laatinut yhteenvedon Espoon asutuksen kehittymisestä ja Heiniemen nykytilanteesta. Hänen keräämänsä valokuvat ja niihin laatimansa kuvatekstit elävöittävät Untamo Utrion kirjoittamaa kylähistoriaa.
Espoo oli 1930-luvulla maatalousvaltainen kunta, jonka voimakas kasvu alkoi vasta 1950-luvulla. Vuonna 1920 kunnassa oli alle 9 000 asukasta. Juna- ja linja-autoliikenteen lisääminen ja tieyhteyksien parantaminen käynnistivät uusien alueiden asuttamisen. Heiniemeen muutti Helsingistä vähälukuinen, mutta aktiivinen ja erikoislaatuinen joukko uusia asukkaita. Untamo Utrion ansiosta yhteisön värikkäät vaiheet voidaan nyt esitellä nykypolville. Kirja on merkittävä ajankuvaus 1930-luvun Espoosta.
Heiniemen historiaa voi ostaa 10 euron hintaan Aapo Kirvesniemeltä osoitteessa Heiniemi 7. Käynnistä on hyvä sopia ennakkoon puh. 09 598 642 tai 040 514 0515.
|
|
Yhdistyksen syyskokous järjestettiin Auroran kappelissa 26.11.2013. Tilaisuuden aluksi Martti Hellström kertoi kansalaiskoulun taustoista ja merkityksesta Espoossa ja muualla Suomessa. Tapahtumassa julkistettiin yhdistyksen uusin kirja Heiniemen historia, josta kertoi sen toinen kirjoittaja Aapo Kirvesniemi.
Syyskokous hyväksyi monipuolista toimintaa ja tapahtumia sisältävän toimintasuunnitelman vuodelle 2014.
Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana jatkaa Martti Hellström. Hallituksen jäseninä jatkavat Pirkko Kivimäki, Marjatta Kuitunen, Seija Lohikoski, Marjo Matikka, Tarja Rae, Heikki Sorvari, Esko Uotila ja Jorma Vehmaskoski.
Kokouksessa hyväksyttiin yhdistyksen nimen ja sääntöjen muuttaminen. Yhdistys jatkaa toimintaansa nimellä Espoon perinneseura ry.
|
|
Espoon Auroraposti 2/2013 |
Espoon Auroraposti 2/2013 on jaettu jäsenille. Se sisältää artikkelit julkaistavasta Heiniemen historiasta, koulumuistojen keruusta, syksyn kansakouluretkestä ja SyysMatin Markkinoista sekä kutsun syyskokoukseen tiistaina 26.11.2013 Auroran kappeliin.
Espoon Auroraposti 2/13
|
|
Kutsu syyskokoukseen 26.11.2013 |
Espoon perinneyhdistys Aurora ry:n sääntömääräinen syyskokous järjestetään Auroran kappelin kahviossa tiistaina 26.11.2013 esitelmäosuuden päätyttyä klo 19.00 alkaen.
Syyskokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat, kuten
- vahvistetaan toimintasuunnitelma, talousarvio, sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet seuraavalle kalenterivuodelle
- valitaan hallituksen puheenjohtaja ja kahdeksan muuta jäsentä
- valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varatarkastajat
Kokouksessa käsitellään lisäksi
- yhdistyksen nimen ja sääntöjen muuttaminen
Tervetuloa!
Espoon perinneyhdistys Aurora ry:n hallitus
|
|
Opas kotiseutukirjojen tekijöille |
Suomen Kotiseutuliiton sivuilla on julkaistu kattava opas kotiseutututkimuksen ja kotiseutukirjojen tekijöille. Oppaan on toimittanut Kotiseutuliiton pääsihteerin tehtävästä syksyllä eläkkeelle jäänyt Lassi Saressalo. Hän esitteli opasta EKYLin järjestämässä Kokoa kotiseutuhistoriaa -tilaisuudessa 10.10.2013. Hän kuvasi kirjoitusprosessia ja sen vaiheita monipuolisesti. Aineiston keruu, analysointi ja tallennus, tekijänoikeudet ja rahoitusmahdollisuudet käsiteltiin laajasti. Julkaisun markkinoinnissa korostui ennakkotilausten merkitys.
Kotiseutututkimuksen opas on luettavissa osoitteessa http://www.kotiseutuliitto.fi/abc
|
|
Tule Kansakouluretkelle 7.9.2013! |
Espoon perinneyhdistys Aurora järjestää
Kansakouluretken
lauantaina 7.9.2013 klo 12 - 16.
Retki liittyy Euroopan rakennusperintöpäivien teemaan Eläköön rakennus! ja suuntautuu hienoihin espoolaisiin kansakoulurakennuksiin, jotka ovat nykyisin uudessa käytössä. Näemme myös useita yhä koulukäytössä olevia vanhoja koulurakennuksia.
Retkioppaana toimii loistava Espoo-opas Mari Nevalainen. Hän tutustuttaa retkeläiset myös kansakoulun historiaan sekä espoolaisten koulumuistoihin ja värikkäisiin tarinoihin kouluista, opettajista ja oppilaista.
Retki alkaa Espoon keskuksesta kaupungintalon pysäköintipaikalta, osoite Espoonkatu 1, lauantaina 7.9.2013 klo 12.00 ja päättyy samaan paikkaan klo 16.00.
Retken hinta on 25 €/henkilö ja perhelippu 50 €, jolla retkelle pääsevät perheen vanhemmat ja lapset. Retken hintaan sisältyy iltapäiväkahvit. Maksu yhdistyksen tilille FI30 1802 3000 0007 96.
Ilmoittautumiset Heikki Sorvarille, puh. 040 532 7604 tai sähköposti
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
20.8.2013 mennessä. Paikkoja on rajoitetusti!
Lisätietoa espoolaisista koulumuistoista ja kansakouluretkestä löytyy yhdistyksen verkkosivuilta espoonaurora.net/Espoolaisia-koulumuistoja.html
|
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 Seuraava > Loppuun >>
|
Tulokset 1 - 10 / 76 |