Tuuliviirin tuhannet tarinat

Wihurin Tutkimuslaitos julisti kesällä 1945 kilpailun erilaisten laitteiden ja kojeiden askarteluohjeiden kokoamiseksi yksiin kansiin nuorisomme kasvattamiseksi ja askartelemiseen kehottamiseksi sodan jälkeisenä vaikeana aikana. Kilpailuun vastaajien määrä oli valtaisa, ja ohjeita tuli paljon enemmän kuin niitä voitiin julkaista. Seuraavana vuonna, 1946, Alvar Wilska kokosi näistä ohjeista käyttökelpoisimmat Sampo-kirjaksi, joka tuolloin oli lähes jokaisen koulupojan suuri aarre. Tässä kirjassa oli mukana ohje mm. väkkärän valmistamiseksi. Se oli hyvin yksinkertainen tuulimoottori, jonka propelli juostessa pyöri huimasti. Ja kun tämä laite sitten naulattiin seipään nokkaan mansikkapaikan reunalle linnunpelättimeksi, siitä tuli suuren pyrstöosansa ansiosta myös tuulen voimasta herkästi kääntyilevä tuuliviiri. – Tämä ohuesta laudasta valmistettu puinen tuuliviiri oli varmasti tuona aikana monen pojan ja näin myös monen nykysuomalaisen miehenkin ensimmäinen tuuliviiri.

Tuuliviirin historiaa

Tämä väkkärä on varmastikin tuuliviiriesimerkeistä yksi vähäisimmistä. Se on kuitenkin eräs sellainen, joka suomalaisille aikansa koulupoikaiässä olleille toi tuuliviiri-käsitteen ainakin jollakin tavoin tunnetuksi. Tuuliviirin historia on kuitenkin pitkä ja aivan toisenkaltainen kuin tuo väkkärä. Vanhin edelleen pystyssä oleva tuuliviiri lienee Kreikan Ateenassa oleva Andronikoksen tuulitorni noin vuodelta 48 e.Kr. Sen kahdeksankulmaisen rakenteen kukin sivu oli rakennettu kohti pää- ja väli-ilmansuuntia, ja auringon varjo kuvastui näihin sivuihin ja kertoi näin tuulen puhaltamisen ja auringon paistamisen suunnista. Kirjallisuudessa on todistamattomia tuuliviirimainintoja kuitenkin jo paljon kauempaakin, peräti ajalta 2000-1500 vuotta e.Kr. Mesopotamian alueella. Varsinaisen tuuliviiribuumin laukaisi sitten paavillinen kirkonkukko-määräys noin vuoden 800 aikoihin. Vanhin kukko tunnetaan noin vuodelta 820 Milanon läheltä. Paavin käsky koski kiinteitä kultaisia kukkoja, joita hän määräsi sijoitettaviksi jokaisen kirkon torniin. Niillä oli selvä kirkon suojelumerkitys. Ja kun sitten jossakin tällainen kukko jostakin syystä liikkui kiinnityksessään, silloin nämä kukot saivat myös tuuliviirimerkityksen.

Tuuliviirien merkitys paavin käskyn jälkeen on ollut hyvin voimakkaasti tämä kirkon suojelullinen merkitys, mutta mitä lähemmäksi nykyaikaa historiassa tullaan, sitä suurempi on niiden käyttö ollut myös osana jokapäiväistä elämää. Monien maiden vanhoissa komeissa rakennuksissa tuuliviiri on ollut koristeena jo kauan, ja nykyaikanahan tämä koristemerkitys on ensisijainen syy tuuliviirin sijoittamiselle talon katon harjalle. Länsi-Euroopan vanhoissa kaupungeissa tuuliviirit ovat edelleenkin tavallisia, ja hansakaupan aikana ne yleistyivät myös Baltian maissa. Jotakin vanhaa 1400-1500-luvun Tallinnan kaupunkia kuvaavaa taideteosta katsellessa voi vain kuvitella, minkälainen oli ensimmäisten suomalaisten kauppamatkaajien hämmästys, kun he lähestyivät Tallinnan kohdalla Viron pohjoisrannikkoa pienillä kauppa- ja kalastusaluksillaan. Suomenlahden etelärannikolla kaupunki kohosi kuin muuri, ja sen tornit kuvastuivat lippuineen ja viireineen jo kauas merelle. Todennäköisesti suomalaiset ovat saaneet tuuliviiritartunnan noihin aikoihin juuri tältä suunnalta. Tätä ennen meidän tuuliviirimme olivat oksalla riippuvia lankoja, linnun höyheniä ja pyrstöjä, jäniksen häntiä ym., joiden heilumissuunnasta maanviljelijät saivat peltotöitänsä varten tärkeän tiedon tuulten mukana tulevista sadepilvistä tai auringonpaisteista, ja kalastajille ja merenkulkijoille ne kertoivat, milloin pienellä veneellä pääsi merelle ja milloin ei.

Tuuliviirin raaka-aineet

Väkkärästä puhuttaessa todettiin noiden tuuliviirien olleen puisia, ja toki puisia tuuliviirejä tehtiin aikojen alusta asti muuallakin, mutta niiden kestävyys ei ollut pitkäaikainen. Tuuliviirit olivat jo tuolloin ja ovat edelleenkin pääasiassa metallista valmistettuja. Kupari on ollut tuuliviirien pääraaka-aine, samoin rauta, ja usein ne olivat jopa kullattuja. Tänä päivänä tuuliviirit ovat paljolti metallista tehtyjä teollisia sarjatuotteita, mutta myös taidesepät ja –takojat tekevät niitä halukkaan tilaajan mallin ja toivomuksen mukaan.

Tuuliviirin kuva-aihe

Paavin kukkomääräyksen seurauksena kukon kuva lienee edelleenkin yleisin tuuliviirin kuva-aihe. Samanlaisena kirkon suojelijana on pidetty myös lohikäärmettä, jonka kuva kilpailee kukon kanssa yleisimmän viirin kuva-aiheen tittelistä. Kukosta on varmaankin yhtä monta erilaista versiota olemassa kuin on lohikäärmeestäkin. Nykyajan lohikäärmeet vain ovat yhä enemmän ja enemmän pelkistyneitä. Ne ovat usein vain suorakaiteen muotoisia metallilevyjä, jonka toisessa päässä on v:n muotoinen leikkaus. Se kuvaa lohikäärmeen avointa kitaa, josta ovat hävinneet niin kieli kuin hampaatkin. Espoon Tuomiokirkon kaksi tuuliviiriä ovat juuri tällaisia lohikäärmeitä ja Kirkkonummen kirkon kellotapulissa on tuollainen pelkkä kärjestä halkaistu suorakaide-lohikäärme.

Tuuliviirien kuva-aihe voi esittää kukon ja lohikäärmeen lisäksi melkein mitä vain. Em. kukon ja lohikäärmeen kuvien olemista viirin ykkösaiheina kuvaa hyvin ottamieni valokuvien luvut 70 ja 25 yhteensä 250 kuvasta. Mutta myös muita kuva-aiheita on paljon. Kun tuuliviirin omistaja on metsästäjä, metso ja hirvi ovat yleisiä viirikuvien aiheita ja jos veneily ja purjehdus ovat harrastusten kohteita, viirikuva esittää hyvin erilaisia ja monenlaisia purjeveneitä. Ja linnut sekä monenlaiset eläimet sekä erilaiset ihmisaiheet ovat suosittuja tuuliviiriaiheita. Monen viirin aiheena on vuosiluku, joko yhdessä jonkun muun kuvan kanssa tai jopa yksinäänkin nelikulmio-kehyksen sisään istutettuna. Aivan oma alueensa ovat sukuviirit, sukutilaviirit, jotka kertovat vuosilukuineen tilan kuulumisesta tietyn suvun hallintaan tuosta vuodesta alkaen. Suomessa alettiin tällaisia tuuliviirejä jakaa 1930-luvulla, mutta viirin vuosiluku saattaa olla jo 1500-luvun ensimmäiseltä puoliskolta.

Painotuotteiden tuuliviirejä

Uudessa tuuliviirikirjassa tuuliviiriaihetta on käsitelty myös mm. painotuotteiden kuva-aiheena. Tuuliviiri on päässyt monen tunnetunkin taiteilijan tauluun. Sekä piirretyissä ja maalatuissa että valokuvapostikorteissa on usein näkyvissä tuuliviiri joko pääaiheena tai vain kaukaa näkyvänä pienenä pisteenä rakennuksen katolla. Eri maiden postimerkeissä on kuvattu tuuliviirejä, samoin tulitikkulaatikoiden etiketeissä sekä mm. kirjanomistajamerkeissä, exlibriksissä.

Tuuliviirikirjan syntyminen

Espoon perinneyhdistys Aurora ry:n toiminnan kuvaan on sen kymmenvuotisen olemassaolon aikana kuulunut kevätseminaari, jossa on aina ollut joko oman jäsenen tai ulkopuolisen asiantuntijan arvokas esitelmä. Myös aiheesta koottu valokuva- tai muu näyttely on usein ollut tilaisuuden vetonumerona. Tämän esitelmän ja seminaarin muun ohjelman pohjalta on aina ollut tarkoitus tehdä julkaisu. Tämä tuuliviirikirja on nyt tällainen julkaisu, järjestyksessään seitsemäs. Tämän lähtölaukaus tapahtui jo toukokuussa 2005.

Perinneyhdistyksen julkaisemien kirjojen esittelyt löytyvät osoitteesta Julkaisut.

Tuuliviirihaaste lukijalle: kuinka monta tuuliviiriä alueeltasi löydät?

Tuuliviiri ei enää nykyaikana ole mitenkään jokapäiväinen rakennuksen koriste. Niitä kuitenkin on edelleenkin olemassa, kun vain kohottaa katseensa vähän normaalia kulkusuuntaa ylemmäs. Televisioantennit ovat rakennusten katoilla ikään kuin viirien korvaajia, mutta kun todellakin kohottaa katsettaan vähän normaalia ylemmäs, tuuliviirejäkin voi katoilta löytyä. Tästä hyvänä esimerkkinä on tekijöiden laskemat tuuliviirit kotialueeltaan Espoon Laaksolahdesta. Aluksi oli vallalla ajatus, että ei tällä ole tuuliviirejä lainkaan, mutta nyt niitä on jo löytynyt ainakin 54 kappaletta ja varmasti niitä on enemmänkin. Tämä voisikin olla jokaiselle tämän tarinan lukijalle eräänlainen haaste: kuinka monta ja kuinka monta erityyppistä tuuliviiriä kotialueeltasi löydät? Tästä hakemisesta voisi tulla mukava ja mielenkiintoinen harrastus monien muiden harrastusten oheen.

Kari Pohjakallio

 
Etusivu
web statistics