Kunnallishallinnon uudistamisen ajankohtana 1860-luvulla Espoo oli vielä Suomen Keisarillisen Aleksanterin yliopiston anneksi eli palkkapitäjä. Viimeinen Espoon kirkkoherran virkaa oman toimensa ohella hoitanut teologisen tiedekunnan professori oli Gabriel Geitlin. Professori Geitlin toimi monella tavalla Espoon sivistysolojen parantamiseksi. Kunnan ensimmäisen kansakoulun, Lagstadin, perustamisessa hänen osuutensa oli ratkaiseva.

Lagstads folkskola rakennettiin harkitusti keskelle pitäjää siksi, että kouluun oli joka suunnalta sama etäisyys. Todellisuudessa koulun lähellä, kylässä asuvien lasten virstan tai parin mittaisiin koulumatkoihin verrattuna etäisyydet pitäjän reunamilla asuvien lasten matkoihin olivat viisin, jopa kymmenkertaiset. Espoon kunta ei kuitenkaan osoittanut halukkuutta ryhtyä rakentamaan useampia kansakouluja. Sen vuoksi asiaan tarttuivat yksityiset henkilöt eri puolilla pitäjää. Kuntaan perustettiinkin 1800-luvun loppuun mennessä neljä yksityistä kansakoulua. Pitäjän pohjoisosassa kylien kouluikäisten lasten lukumäärä nousi 1900-luvun alkupuolella jo yli sadan ja matka keskustaan oli pari peninkulmaa. Kun näissä kylissä ei löytynyt yksityisiä kouluhankkeesta kiinnostuneita, kunta rakensi alueelle koulun. Autonomian ajan loppupuolella ruotsinkielisiä kansakouluja oli jo 12, niistä neljä oli vielä yksityisten ylläpitämiä.

Nelivuotiseen kansakouluun pyrkijän oli osattava lukea ja omata jonkinlainen kirjoitustaito.  Vuoden 1866 kansakouluasetuksen mukaan opetus jäi kotien ja kirkon tehtäväksi. Espoossa lasten lukutaidon opetus liukui asteittain kansakoulujen tehtäväksi. Tavallisesti ennen lukuvuoden alkua kouluissa järjestettiin muutaman viikon kestävä lastenkoulu. Joissakin kylissä perustettiin kiinteitä lastenkouluja. Kiinteissä lastenkouluissa koulujaksot olivat joko 10-viikoisia tai joskus koko lukuvuoden mittaisia.

Kansakoulujen perustaminen ja toiminta autonomian ajalla kerrotaan valokuvien ja lyhyiden selosteiden avulla.