Nuorison vapaa-ajanviettoa 1950-1960 lukujen vaihteessa

Vesielämää ja uimataitoa

Erkki Kuhlberg ohjaa uimareita Pitkärven rannassa kesällä 1953. Kuva: Eero Räty.

Pitkäjärven Lähderannan uimapaikka oli varhaisnuorison suosima ajanviettopaikka. Lahden pohjukan matala lastenranta ja Laaksolahden Virin ylläpitämä uimakoulu totuttivat vesielämään tutuksi, ja luottamus vesielementtiin syntyi luonnostaan.

Ponttoonilaiturien tuntumassa kävi loiske, kun suosittu naatta-leikki oli vauhdissaan. Laiturin alitse sukeltaminen karkuun oli aina vähän jännittävä homma, vaikka uimakandidaatin ja -maisterin vaatimuksiin kuuluivatkin pelastussukellustehtävät.

Iän karttuessa Viri veti nuoria mukaan toimintaansa, ja uimareista alkoi erottua todellisia kykyjä. Osa saavutti peräti kovia SM-tason tuloksia.

Pitkäjärvi kokoavana voimana

Ne Laaksolahden alueen nuoret, jotka eivät lähteneet mukaan kilpauintiohjelmaan, kokoontuivat silti ilta-aurinkoisen Pitkäjärven uimarannan tuntumaan. Siellä tavattiin toisia ja seurattiin LaVi:n säännöllisiä harjoituksia sekä nuorimmille järjestettyjä, kehitystä mittaavia nappulauinteja.

Kaikille avoin suurtapahtuma oli Pitkäjärven yliuinti. Se ei vaatinut kilpauintitaustaa, ja osallistuminen oli yleistä. Tapahtuma oli vuotuinen perinne, johon nuorison lisäksi otti osaa alueen aikuisväestö.

Moottoreita ja musiikkia rannan tuntumassa

Teini-ikäiset pojat viettivät aikaansa polkupyörien parissa rassaillen. 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa kuvaan tulivat mukaan myös mopedit ja moottoripyörät.

Uimarannan tuntuma toimi kiinnekohtana, jossa pohdiskeltiin niin tekniikkaa kuin nuorisomusiikin viimeisimpiä virtauksia. Moottoripyöräpojat saattoivat saada inspiraation lähteä kokeilemaan crossipyöräilyä Uudenmaan hiekkakuoppiin, kun taas moottoriton porukka jäi omiin, hieman rajoittuneempiin ympyröihinsä rannan läheisyyteen.

Toisin kuin Laaksolahden uimala, Jupperin uimaranta ei toiminut varsinaisena nuorison kokoontumispaikkana, eikä siellä ollut järjestettyä toimintaa. Sen luonne oli enemmänkin alueellinen perheranta – varsinkin hellepäivinä.

Seuraava kehitysvaihe nuorison vapaa-ajan käytössä oli siirtyminen uimarannoilta kohti tansseja ja seurusteluikää.

Risto Tiilikainen