Pitkäjärven VPK (PjVPK) on perustettu jo 1936.

Palokunnan julkaisemasta laajasta historiikista käy selville mm. tanssilavan ja siihen liittyvän esiintymislavan ja paloaseman  rakennus- ja kunnossapitovaiheet ja ohjelmisto.

Omat muistoni Laaksolahti-Jupperin huvitoiminnasta alkavat 1940-luvun loppupuolelta. Kesämökillemme kantautui lauantai-iltaisin musiikkia ja tanssimusiikkia kahdesta eri lähteestä: Pitkäjärven VPK:n lavalta ja SKDL:n ylläpitämältä Yhteistuvalta. Yhteistuvalla oli vaatimaton melkein maantasainen tanssilava ja pieni puinen rakennus, joka oli Porin lentokentältä sodan jälkeen tuotu parakki. Muistikuvani mukaan joskus tanssit olivat samanaikaisestikin.

Ainakin VPK:n lavalla toteutettiin huviveron poissulkemiseksi ns. ohjelmallisia iltamia, jotka alkoivat jo reilusti ennen varsinaista tanssi-iltaa. Muistikuvaani on jäänyt erityisesti se, kun Kipparikvartetti oli kerran VPK:n iltamien pääesiintyjänä. Mökillemme kantautui lapsen mieleenpainuva ”Pieni ankanpoikanen”. Laulajana oli itse kuuluisuus – Kauko Käyhkö.

Tanssilava oli ulkolava katettuine esiintymiskatoksineen. Lava ei ollut kovin suuri, mutta tuntui täyttävän tanssijoiden ja iltamia seuranneen yleisön tarpeen.

Koska tanssien järjestäminen oli molemmilla mainituilla lavoilla vapaaehtoisten jäsenten järjestäminä, olivat illat vuorotellen. Musiikkia soitettiin tanssikutsu mielessä kaiuttimilla ympäristön asukkaiden ”riemuksi” tai nukkumaan menijöiden rasitteeksi.

Palokunnan piha-alueella toteutettiin paloturvallisesti juhannuskokkojen polttotilaisuudet.
Ne siirtyivät myöhempinä vuosina Laaksolahden Pitkäjärven mattolaiturin tuntumaan.
PjVPK hoiti asian ja kipinäturvallisuuden järvellä. Laaksolahden Huvilayhdistys huolehti ohjelmasta ja purtavasta näillä juhannuskokoilla. Rantaa alettiin kutsua asukkaiden keskuudessa mattolaiturin sijasta kokkorannaksi varsinkin, kun laituria pesijätynnyreineen ei enää ollut.

Vuonna 1959 alkoi PjVPK:n uuden tanssipaviljongin rakennustyöt. Katerpillari raivasi vanhan kattamattoman lavan pois ja suoritti maapohjan tasoituksen paviljonkia varten. Jääkauden kuljettamat isot ”hiidenkivet” saivat väistyä mäeltä. Ison mahtavan voimakkaan katerpillarin työskentelyä oli poikien mukava seurata ja odotella jatkoa rakentamiselle.

Lava valmistui ripeästi ja saavutti suuren suosion. Tansseista ilmoitettiin Helsingin Sanomien mainoksissa ja tansseihin oli bussikuljetuskin mennen tullen. Lavan nimeksi tuli Koivumäen lava ja pian se tuli yhtä kuuluisaksi kuin Espoon Björkhagenin lava ja Pitäjänmäen Siinain lava.

Jo heti aluksi Koivumäen äänentoistoon haluttiin olevan kunnossa myös silloin, kun orkesteri oli tauolla ja kun Laaksolahden asukkaille soitettiin tanssiinkutsua.  

Paikallinen Hi-Fi asiantuntija Harri Hemmin roudasi voimakkaan vahvistimen, levysoittimen, mikrofonin ja kunnon kaiuttimet esiintymislavan reunalle.  Silloin kun Yhteistuvalla ja Koivumäellä oli yhtäaikaiset tanssit, ei ollut epäselvää, mihin suuntaan asukkaat ja linja-autoilla tulijat suuntasivat kulkunsa. Yhteistuvan päädyssä ollut pieni kaiutin jäi armotta toiseksi voimakkuudessa ja äänenlaadultaan.

Tanssimusiikki Koivumäellä koostui 1950-60-lukujen iskelmämusiikista. Italialaisperäiset kappaleet olivat erittäin suosittuja. Foxtrot, valssi ja tango kuuluivat tietysti musiikkivalintoihin. Nuoriso tanssi mielellään jiveä, shakea ja twistiä. Kesäiltana oli viehkeä nähdä, kun nuorten daamien kellohameet heilahtelivat rytmikkäästi jiven tahdissa.

Kun Koivumäen ”tanssit oli tanssittu” siirtyi lava Kajaslammen klapi- ja halkoliikkeen toimipisteeksi. Nykyään entisen lavan kohdalla on asuinkiinteistö.

Muistot PjVPK:n karkeloista jäivät mieleen pienestä ankanpoikasesta alkaen aina rock’n roll aikaan saakka.

Risto Tiilikainen