Keisarin kaksi asetusta

Espoon maalaiskunnan ja Espoon kansakoululaitoksen perustaminen pohjautuvat Suomen autonomian aikana keisari Aleksanteri II:n antamiin asetuksiin. Vuonna 1865 kunnallishallinnosta annetun asetuksen nojalla entinen pitäjäyhteisö tuli jakaa seurakunnaksi ja kunnaksi. Jaossa seurakunnan hoitoon jäivät kirkolliset asiat ja muiden tehtävien hoitoa varten piti perustaa kunnalliset toimielimet. Espoossa kunnan ylintä päätösvaltaa käyttämään valittiin kuntakokous, joka kokoontui ensimmäisen kerran tammikuussa 1869. Toimeenpanevaksi elimeksi tuli kunnallislautakunta, joka aloitti toimintansa vuoden 1867 alussa.

Vuonna 1866 annettu kansakouluasetus koski neliluokkaisten kansakoulujen perustamista. Asetuksen velvoite tosin koski ainoastaan kaupunkikuntia, kun taas maalaiskuntien osalta asia jätettiin kunnan oman harkinnan varaan. Kansakoulut yleistyivätkin kaupungeissa verraten nopeasti, kun taas maaseudulla niiden perustaminen eteni verkkaisemmin.

Espoossa kunnan taholla toimittiin verraten nopeasti. Kansakoulun perustamiskysymys otettiin käsiteltäväksi kuntakokouksessa jo vuosina 1868 ja 1869. Aluksi talonpoikien mielenkiinto kansakoulun perustamista kohtaan oli kuitenkin nihkeää. Kunnallislautakunnan asettama komitea ehdottikin kiertokoulun tehostamista ja Espoon kunnan jakamista kolmeen kiertokoulupiiriin, joille kullekin palkattaisiin oma opettajansa. Kuntakokouksen osanottajat hyväksyivät ehdotuksen ja olettivat 31.3.1869 tekemällään päätöksellä espoolaisten koulutarpeen tuleen ratkaistuksi.

Espoon kirkkoherra, professori Gabriel Geitlin puuttui asiaan ja korosti kansakoulun suurta merkitystä kunnalle. Hän ehdotti, että kunta vuokraisi koulua varten kirkon omistaman Lagstadin tilan ja lupasi lahjoittaa kunnalle 1 000 mk:n pääoman, jonka korot olisi käytettävä tilan vuokran maksamiseen. Kuntakokous päätti hyväksyä Geitlinin ehdotuksen ja vuokrata Lagstadin tilan ja rakentaa tilalle koulurakennuksen ja korjata vanhat rakennukset koulun käyttöön. Lokakuussa 1869 asetettiin koulun toiminta valvomaan johtokunta, johon valittiin kirkkoherra Geitlin, pastori Öller, herastuomari A. Gestrin ja lautamies Nordqvist.

Kiertokoulu ja pienten lasten koulujärjestelyt

Kansakoululaitoksen syntyminen merkitsi perinpohjaista uudistumista kansanopetuksessa. Uuden neliluokkaisen kansakoulun opetusohjelma lupasi paljon perusteellisempaa ja laajempaa opetusta kuin aiemmat lukkarinkoulut ja kiertokoulut. Kansakoulu-uudistuksen opetusohjelma ei kuitenkaan sisältänyt luku- ja kirjoitustaidon alkeiden opetusta, joten kiertokoulujen oli edelleen huolehdittava lasten alkuopetuksesta, mikäli lasten vanhemmat eivät siihen pystyneet. Aluksi kiertokoulujen piti jäädä edelleen seurakuntien yhteyteen ja niiden asioiden käsittelyt kirkonkokouksiin. Mutta jo vuosina 1868 ja 1869 Espoon kuntakokous otti tehtäväkseen myös kiertokoulujen asioiden uudelleen järjestelyn samalla tavalla kuin kunnan toimialaan kuuluvien kansakoulujen toiminnan.

Kuntakokouksen vuonna 1868 asettama komitea oli ehdottanut pitäjän jakamista kolmeen kiertokoulupiiriin ja koulupiirit tuli jakaa lukupiireihin lasten lukumäärän mukaan. Lukukauden tuli kestää yhdeksän kuukautta. Kussakin lukupaikassa opetuksen tuli kestää kuukausi kerrallaan vuorotellen, niin että lukukauden kuluessa jokaisessa lukupaikassa pidetään koulua kolme kuukauden jaksoa eli yhteensä kolme kuukautta. Kuntakokous hyväksyi komitean ehdotuksen ja päätti samalla kunkin opettajan palkaksi 250 mk vuodessa. Palkka oli riittämätön ja sitä olikin nostettava. Kunkin lukupiirin talollisen oli vuorollaan annettava kiertokoulun käyttöön sopiva huone ja sen lämmittämiseen tarvittavat puut.

Kiertokoulun opettajat olivat ruotsinkielisiä. Heidän tuli kuitenkin huolehtia myös suomenkielisten lasten opettamisesta. Kiertokoulun lukukirjana oli Topeliuksen Naturens bok. Kristinopin opinkappaleet opeteltiin ulkoa Lutherin Vähäkatekismuksesta. Kirjoitusta opeteltiin rihvelitauluilla.

Kiertokouluissa samoin kuin kodeissa annettava alkuopetus osoittautui pian riittämättömäksi kansakouluun pyrkiville. Tämän vuoksi useissa kouluissa alettiin pitää syksyllä ennen koulun alkamista kuukauden kestävää pientenlasten koulua. Tämäkään ei vastannut pitempiaikaista yhtäjaksoista opetusta. Avuksi tulivat yksityiset henkilöt, jotka alkoivat perustaa kiinteitä pientenlasten kouluja. Maalaiskunnilla niiden lakisääteistä perustamisvaatimusta ei ollut. Jo vuonna 1870 Espoon kuntakokoukseen oli jätetty esitys yksityisen kiinteän pientenlasten koulun perustamisesta Backbyhyn. Asian yksityisen luonteen vuoksi tähän kunta ei vielä puuttunut. Mutta jo 1880-luvun alussa toimi lähellä Stensvikin tiilitehdasta kauppias F.J.T. Sjöblomin perustama vastaavanlainen pientenlasten koulu, jonka opettajan palkkausta kunta avusti vuodesta 1881 lähtien. 1900-luvun alkuvuosina Espoossa oli vastaavanlaisia pientenlasten kouluja mm. Espoon pohjoisosassa Lahnuksessa, lounaisosassa Mulbyssä Juppin tilalla ja itäosassa Albergassa.

Kiinteiden pientenlasten koulujen mukaan tulo opetuskenttään aiheutti uudelleen järjestelyjä kiertokoulupiireissä. Kuntakokouksen laatimista uudelleenjärjestelyistä huolimatta pientenlasten koulujen toiminta aiheutti sellaista sekaannusta kiertokoulujärjestelmässä, että seurakunta luovutti koko kiertokouluasioiden hoidon kunnalle. Kun näin kiertokoulujen hoito käytännössä oli siirtynyt kunnalle, kirkonkokous päätti 25.9.1904 ehdottaa kuntakokoukselle. että kiertokoulujen hallinto siirretään kokonaisuudessaan kunnallisille elimille.

Kuntakokous halusi ennen kirkonkokouksen ehdotuksen lopullista hyväksymispäätöstä asettaa komitean laatimaan asiasta seikkaperäisen mietinnön. Mietintö valmistui kuukauden sisällä ja otettiin kuntakokouksen käsittelyyn 7.12.1904. Kokous hyväksyi mietinnön pienin muutoksin ja jakoi sen perusteella kunnan kahteen kiertokoulupiiriin. Ensimmäinen koulupiiri käsitti kylät pitäjän keskiosasta pohjoiseen Vihdin rajalle leveänä vyöhykkeenä ja toinen koulupiiri pitäjän keskiosasta länteen ja etelään sijoittuvat kylät.

Opettajien vuosipalkka nostettiin 500 markkaan. Samalla peruttiin kirkonkokouksen syyskuussa 1893 tekemään päätökseen perustuva kiertokoulun opettajien luontaisetu. Kyseisellä päätöksellä talonpojat oli velvoitettu antamaan opettajalle vapaa täysihoito aina siinä talossa, missä hän kulloinkin piti koulua.

1900-luvun alussa Espoon kunta ryhtyi merkittävästi vaikuttamaan kiinteiden pientenlasten koulujen perustamiseen, joskin yksityisten aktiivisuus oli hankkeissa huomattava. Vuonna 1905 Espoossa toimi jo viisi ruotsinkielistä pientenlasten koulua ja uusia perustettiin jatkuvasti. Myös suomenkielisiä lapsia varten toimi vuonna 1905 Lahnuksessa ja Kauklahdessa yksityiset pientenlasten koulut ja kolmas aloitti Gumbölessa 1908. Suomenkielisetkin kouluhankkeet saivat kunnalta tukea.

Kun kiinteiden pientenlasten koulujen määrä 1900-luvun puolella lisääntyi nopeasti, kävi vanha kiertokoulujärjestelmä kunnassa tarpeettomaksi. Suomen itsenäistymisen aikoihin Espoossa pientenlasten kouluverkko kattoi koko pitäjän, vaikka siinä vaiheessa maalaiskunnilta ei vielä pientenlasten kouluja lakisääteisesti vaadittukaan.

Pirkko Kivimäki

Lähteet:

Eeva Ojanen, Espoon seurakuntahistoria (1990)
Matti J. Lahti, Espoo – maalaispitäjästä suurkauppalaksi (1975)
Anja Nissinen, Liisa Ropponen, Espoon koulujen historiaa (1983)