Yleinen oppivelvollisuuslaki vauhditti kansakoulujen kehittämistä

Yleinen oppivelvollisuuslaki toteutettiin vuonna 1920. Laki tuli voimaan seuraavan lukuvuoden alussa 1.8.1921. Muihin pohjoismaihin verrattuna Suomessa yleinen oppivelvollisuuslaki hyväksyttiin viiveellä. Lain viivästymisen syynä olivat sortovuosien ja sodan aiheuttamat poikkeusolot autonomian ajan lopulla ja itsenäisyytemme alussa. Poikkeusoloista johtuen kunnille myönnettiin oppivelvollisuuslain edellyttämien toimenpiteiden toteuttamiseen 16 vuoden täytäntöönpanoaika. 

Oppivelvollisuuslain voimaantultua kunnan velvoitteet lisääntyivät. Jokaisessa koulupiirissä piti olla kuusivuotinen kansakoulu eli nelivuotinen ylempi ja kaksivuotinen alempi kansakoulu. Molemmilla kouluilla tuli olla omat opettajat. Lisäksi kansakouluissa tuli olla suppeahko jatkokoulu. Lisäksi kansakouluopetusta tuli jatkaa suppeahkolla jatkokoululla. Harvaan asutuilla seuduilla, joissa oli alle 30 kouluikäistä lasta, voitiin perustaa supistettu kansakoulu.  

Espoossa tiivis kouluverkko

Espoossa oli jo 1920-luvun alussa 12 ruotsinkielistä ja 4 suomenkielistä kansakoulua, joten oppivelvollisuuslain täytäntöönpano ei aiheuttanut suuria uudelleenjärjestelyjä. Lisäksi pientenlasten koulujakin oli jo melko runsaasti.  

Useat ruotsinkieliset pientenlastenkoulut oli sijoitettu varsinaisesta koulusta kauemmaksi eri rakennukseen. Tämän seurauksena uuden lain voimaan tultua nämä alakoulut jäivät toimimaan yläkouluista erillisinä koko sotien välisen ajan. Suomenkielisistä kouluista kolme pientenlastenkoulua toimi samassa rakennuksessa yläkoulun kanssa.  Uuden lain voimaan tullessa Nuuksion koulu tuli toimimaan supistettuna, joten vain Luukin koulun alakansakoulu jäi erilleen yläkoulusta.

Kouluhallitus hyväksyi Espoon uuden koulupiirijaon helmikuussa 1926. Sen mukaan ruotsinkielisten koulupiirien määrä oli nyt 15, samoin kansakouluja oli 15. Suomenkielisiä koulupiirejä ja kansakouluja oli uuden piirijaon jälkeen viisi.