Nallevaaria väsytti. Se aikoi juuri vetäytyä talviunille, kun sen pesään tuli pieniä vieraita suuren kuusen latvasta. Kolme oravanpoikasta asettui pesän nojatuolin eteen ja sitten pienin niistä sanoi: "Kerro meille niistä nahanmetsästäjistä. Kerrothan?"

Nalle haukotteli niin, että leuat natisivat, mutta päätti kuitenkin kertoa oravanpojille nahanmetsästäjistä, sillä talvi oli tulossa ja poikien turkit saattoivat olla vaarassa. "Eteläisessä Espoossa, Otaniemen rannoilla kävi ennen vanhaan meren takaa tulleita kauppamiehiä. He halusivat ostaa nahkoja. Oravannahat olivat erityisen haluttuja. Kaikki halusivat niitä, kauppiaat ja kruunun virkamiehet. Kymmenellä oravannahalla voi maksaa tikkurin verran veroja, ja sadalla saattoi ostaa lehmän."

"Hui kauhistus", huusivat oravanpojat! "Niin, niin" jatkoi karhuvaari, "kerrankin aivan tässä lähellä ison kuusen latvassa oli esiäidillänne pesä. Pesässä oli viisi poikasta. Vallattomia veijareita olivatkin. Äiti ei tahtonut saada niitä iltaisin millään pesään nukkumaan. Kerran sitten pöllö huhuili oravaäidille, että metsästäjät tulevat, metsästäjät tulevat. Voi ei taas, sanoi oravaäiti ja ryhtyi huutamaan: "Pojaaat..pian pesään, heti kaikki takaisin pesään!"

"Poikaset kuulivat äidin huudon, mutta ketään ei haluttanut lähteä vielä kotiin. Oli kaunis alkutalven päivä. Puiden latvat notkuivat valkoisen lumen painosta. Poikasten mielestä oli tosi mukavaa loikkia lumiselta oksalta toiselle. Välillä voi heittäytyä hännän päälle ja liukua lumista oksaa alaspäin. Se oli hauskaa. Äidin kutsu ei oikein houkuttanut.

 

 

Hetken kuluttua pojat huomasivat puiden alapuolella maassa kävelevän ihmisen. Ihminen kantoi mukanaan jousta. Huomattuaan oravat hän viritti jousen ja tähtäsi heitä kohti. Vasamanuoli lensi jousesta ja osui yhteen poikasista. Tämä putosi pökertyneenä maahan.

Nyt tuli muille poikasille kiire kotipesään. He juoksivat kuusenoksia ylöspäin minkä kerkisivät. Viereisessä kuusessa asuva liito-orava huomasi poikien hädän ja päätti liitää apuun. Se olikin tosi nopea liitäjä ja sitä paitsi se tiesi, että ihminen ei voinut olla riittävän nopea käyttämään jousta saadakseen sen ammuttua. Liito-orava ryhtyi liitelemään oravanpoikien ja ihmisen välissä. Metsästäjä tähtäsi ja ampui useaan kertaan, mutta turhaan. Orava oli aina liidellyt pois! "

"Niin oravanpojat pääsivät pakenemaan kotipesäänsä. Kaikki, muut paitsi se yksi, joka oli jäänyt metsästäjän saaliiksi."

Siihen loppui vaarin kertomus. "Voi hirveää!" huusivat oravanpojat. "Ei kai enää kukaan metsästä nahkojamme?" "Ei voi tietää" sanoi nallevaari haukotellen. "Menkäähän siitä kotipesäänne tekin, nyt tämä nalle menee talviunille."