Kuntakokous päätöksentekijänä

Espoossa vuoden 1865 kunnallishallintoasetuksen mukaiset uudet kunnalliset elimet olivat kuntakokous ja kunnallislautakunta. Kuntakokouksessa äänivaltaisia olivat kaikki veroa maksavat kuntalaiset, jotka eivät olleet toisen isäntävallan alaisia. Äänioikeutettuja olivat myös yhtiöt, veroa maksavat vuokratilalliset, lesket ja naimattomat itselliset naiset. Kunkin äänimäärä määräytyi varallisuuden mukaan. Äänestettäessä yksi veroäyri vastasi yhtä ääntä. Pitäjän päätäntävalta oli siis vauraimpien henkilöiden käsissä. Tästä johtuen vähävaraisten kuntalaisten kiinnostus kunnan asioihin oli vähäistä ja osallistuminen äänestyksiin laimeaa.

Vuoden 1898 kunnallisasetus johti kunnanvaltuuston valintaan

Kunnallishallinnon yleinen uudistustarve johti uuden, vuoden 1898 kunnallisasetuksen laatimiseen. Kunnanvaltuuston perustamista suunniteltiin vuoteen 1910 saakka, kunnes vihdoinkin 20-jäsenisen, kolmevuotiskautinen kunnanvaltuusto aloitti asioiden hoidon. Valtuuston jäsenistä vuosittain oli erovuorossa kolmasosa. Uusien valtuutettujen vaalin suoritti kaikkien äänioikeutettujen kokous eli entinen kuntakokous. Vanhan vaalitavan mukaisessa äänestyksessä äänestystulokset pysyivät entisen kaltaisina, eivätkä nytkään puoluepoliittiset näkökohdat päässeet vaikuttamaan päätöksiin. Vuoden 1898 asetuksen pohjalta perustettu kunnanvaltuusto toimi vuoden 1918 loppuun asti.

Kunnallishallinnon toimeenpanovaltaa käytti kunnallislautakunta. Sen tehtäviin kuuluivat kuntakokouksen/kunnanvaltuuston päätösten toimeenpano ja lailla määrätyt hallinnon tehtävät. Kunnallisten asioiden hoitoa varten Espoo oli jaettu piireihin, joista kustakin valittiin jäsen kunnallislautakuntaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan.

Kunnallinen itsehallinto kehittyi

Espoon kunnan erottua seurakunnasta vuonna 1867 toiminta pysytettiin kapealla sektorilla. Veroilla katettavat kunnan juoksevat menot pysyivät 1900-luvun vaihteeseen saakka suhteellisen pieninä. Tosin kunnan tulo- ja menoarvion ulkopuolella olivat vielä mm. tie- ja sillanrakennusrahasto. Kunnan hallintomenot pysyivät alhaisina pitkään sen vuoksi, että kunnalliset tehtävät hoidettiin luottamustoimina lukuun ottamatta puheenjohtajien palkkioita. Suhteellisen suuri ja nopeasti kasvava taloudellinen rasitus kunnalle oli tulossa kansakoulujen perustamisesta ja ylläpitämisestä.

Ensimmäisen kunnallisen kansakoulun perustaminen

Kansakoulun perustamiskysymys tuli Espoon kuntakokouksen käsittelyyn vuonna 1868. Kuntakokous antoi tehtävän kunnallislautakunnalle, joka perusti komitean selvittämään, miten koulukysymys Espoossa tulisi ratkaista. Komitean selvityksen mukaan vähiten kustannuksia aiheuttaisi kiertokoulujärjestelmä. Toisena vaihtoehtona on kansakoulun perustaminen kirkonkylään. Kuntakokous päätti 31. maaliskuuta 1869 valita kiertokoulun. Kunta jaetaan kolmeen kiertokoulupiiriin ja jokaiseen piiriin palkataan kiertokoulunopettaja. Silloinen kirkkoherra professori Gabriel Geitlin puuttui keskusteluun ja puolusti kansakoulua tulevaisuuden hyötynäkökohdilla. Geitlin ehdotti samalla, että kunta vuokraisi kirkolta sen lähellä tyhjillään olevan tilan. Lisäksi hän lupasi lahjoittaa kunnalle koulua varten tuhannen markan rahaston, jonka koroilla voisi maksaa tilan vuokran. Kuntakokous päätti hyväksyä Geitlinin tarjouksen ja perustaa kansakoulun.