Leppävaaran kansakoulu 1920 - 1940
Leppävaaran kansakoulu

Veräjäpellonkatu 4, Leppävaara


Leppävaaran vanha ja uusi kansakoulu. Espoon kaupunginmuseo.

Leppävaaran suomalaiseen koulupiiriin kuului Suurhuopalahden, Mäkkylän, Kilon, Bredvikin, Klobbskogin, Hagalundin ja Otnäsin kylät. Yläkoulu ja alakoulu toimivat aluksi yleiseltä maantieltä Bergan huvilayhdyskuntaan vievän tien varrella noin kilometrin päässä Leppävaaran asemalta sijaitsevassa omassa koulutalossa. Espoon itäosien väestömäärän kasvaessa jatkuvasti koulutalo osoittautui pieneksi. Albergan suomalaisen kansakoulun ns. puukoulu valmistui vuonna 1921. Uusi kivestä rakennettu koulutalo valmistui puukoulun viereen 1939. Suomenkielinen kansakoulu oli maailmansotien välisen ajan lopulla Espoon ylivoimaisesti suurin koulu.

Suomenkielisen väestön sijoittuminen pitäjän itäosiin lähinnä Suurhuoplahden kylään merkitsi sitä, että lähes puolet suomalaisperheiden lapsista kävi Leppävaaran suomalaista kansakoulua. Niinpä mm. lukuvuonna 1938 -1939 Leppävaaran suomalaisessa yläkansakoulu oli 158 oppilasta ja alakoulussa 84 oppilasta.

Kansakoulun ensimmäinen johtajaopettaja oli Edla Sofia Sippola. Hän aloitti Leppävaaran koulussa vuonna 1909 ja opetti vuoteen 1936 eli lähes 30 vuotta.  Hänen jälkeen oli useita lyhytaikaisia opettajia, kunnes opettajapariskunta Hugo ja Astrid Sivèn tulivat koulun opettajiksi vuonna 1923. Hugo Sivènistä tuli johtajaopettaja Edla Sippolan jälkeen. Heidän toimikautensa jatkui yli sotavuosien. Hugo Sivènin loukkaantui auto-onnettomuudessa 1930-luvun loppupuolella ja hänen opetustyönsä oli välillä keskeytyksissä useita vuosia. Vuonna 1923 Leppävaaran koulussa aloitti Alli Oksanen, joka myös jatkoi opettajana yli sotien välisen ajan.