Elinkeinoelämä

Espoolainen talonpoika ei myynyt ensisijassa peltojansa asuintonteiksi, vaan pääasiallisesti metsäalueita. Espoon pinta-alat vuosina 1920 – 1941 olivat:

1920 peltoa 6 843 ha ja metsää 21 649 ha ja 

1941 peltoa 6 344 ha ja metsää 14 587 ha.

Espoon Sähkö

Espoon Sähkö Oy perustettiin vuonna 1918.

Vähennyksissä on mukana Grankullan kauppala. Maatalous jatkui itsenäisyysvuosina yhtä voimaperäisenä kuin autonomian loppuvuosina. Maatalousseuran ja Espoon maamieskillan toiminnat jatkuivat entiseen tapaan. Maatalouskoneiden käyttö yleistyi. Uusia koneita olivat puimakone, niittokone ja kylvökone, sittemmin traktori. Maatalouden sähköistäminen alkoi maataloudessa 1920-luvulla.  Koko Espoo oli sähköistetty vuoteen 1939 mennessä.  Puhelinverkosto oli ulotettu Espooseen ennen sähkön tuloa.  Keski-Espoon puhelinkeskus aloitti 1904.

Tietous viljelysmaiden kelpoisuuden parantamisesta lisääntyi. Karjanlannan oikea hyödyntäminen ja keinolannoitteet satotulosten lisäämiseksi kuuluivat ammattitaitoisen viljelijän tietämyspiiriin. Puutarhaviljely monipuolistui ja kaupallistui. Kasvihuoneviljelystä kehittyi yksi suosittu elinkeino. Toisen maailmansodan kynnyksellä Espoossa oli useita kauppapuutarhoja.

Autonomian ajan lopulla alkanut karjanhoidon edistäminen jatkui itsenäisyyden ajalla. Siipikarjan ja sikojen hoito lisääntyi. Kotieläinten kokonaismäärä ei juuri lisääntynyt. Hevosten pito väheni traktorikannan yleistyessä maataloudessa. Lampaiden hoito supistui puuvillatuotteiden tullessa markkinoille.

Teollisuuden näkymät ja kauppa

Vuoden 1918 kansalaissota ja sen jälkeiset inflaatiovuodet lamauttivat suuresti Espoon talouselämää. Kesti vuosia kunnes pääkaupunkiseudun rakennustoiminta pääsi jälleen käyntiin ja Stensvikin ja Åminnen sekä Hakalan tiilitehtaat esiintyivät tiilen tuottajina. Autonomian ajalla aloittanut Espoon Turvepehkutehdas käynnistyi tauon jälkeen uudelleen. Bembölen ja Espoonkartanon vesimyllyt alkoivat saada jauhettavaa. Bembölen mylly tosin paloi 1935.

Lindholms Såg Ab och Oy Egma Ab selloiditehdas sekä veneveistämö, lasitehdas ja puutavaraliike aloittivat toimintansa laman kourissa vuosina 1921 – 1928. Lamakauden väistyttyä Espooseen syntyi 1930-luvun jälkipuoliskolla useita uusia yrityksiä. Uudentyyppistä rakennustoimintaa palvelevia yrityksiä syntyi myös rakennusliikkeitä, kivihiomo, maalaamoita, sähköliikkeitä jne. Myös elintarvikeyritystoimintaa ja vaateteollisuusyrityksiä syntyi Leppävaaran alueelle.

Vuoden 1917 kauppakalenterin mukaan Espoossa oli 33 erilaista kauppaliikettä. Kaupan alan kehitys oli samalla tavalla kuin muu talouselämä sidoksissa kansalaissodan ja 1930-luvun alkuvuosien lamaan. Vuonna 1937 kauppakalenterin mukaan kauppaliikkeiden määrä oli 39 ja vuonna 1939 niitä oli 45 erilaista liikettä.

Liikenne

Suuri Rantatie eli Kuninkaantie

Suuri Rantatie eli Kuninkaantie kulki Espoonlahden pohjukasta Kauklahden, Espoon kirkonkylän, Bembölen ja Träskändan kautta itään. Kuva: Esko Uotila 2010.

Vuonna 1918 annettiin maanteiden rakentamista ja kunnossapitoa koskeva laki, joka poisti vuoden 1883 asetuksen mukaiset velvoitteet maanomistajien vastuusta teiden ja siltojen kunnossapidosta. Uuden lain mukaan tiet jaettiin kahteen luokkaan maanteihin ja paikallisteihin. Espoossa valtion hoitoon siirtyi aluksi ainoastaan suuri rantatie eli Kirkkonummelta Finnsin, Kirkonkylän, Bembölen ja Gammelgårdin kautta Helsingin maalaiskuntaan, sekä tästä tiestä Bembölen kohdalla eroava Pitäjänmäen kautta Helsinkiin johtava maantie. Päätie oli kunnostuksen jälkeenkin mutkainen ja mäkinen hiekkatie. 

Vuoden 1927 uuden tielain mukaan tiet jaettiin valtion, kunnan ja yksityisten ylläpidettäviin kyläteihin. Helsingin – Turun maantie rakennettiin Espoon kohdalla valtion työllisyystöinä vuosina 1930 – 1934. Siinä Espooseen saatiin ensimmäisen kerran pitkä matka betonista kestopäällystettyä tietä.

Ensimmäinen autoliikennettä edesauttava toimenpide oli, kun 1930-luvun alun pulavuosina rakennettiin Espoon eteläosien halki Helsinkiin ulottuva Jorvaksentie. Toinen tärkeä reitti Hagalundista Leppävaaran asemalle rakennettiin samaan menoon 1930-luvun pulavuosina. Näitä kulkuväyliä käytti hyväkseen alkava autoliikenne Espoossa. Autoliikenteen lisääntyessä vuosikymmenen loppua kohti oli Jorvaksentie kestopäällystettävä Westendiin saakka.