Koulun perustaminen ja rakennukset

Samanaikaisesti kun Espoossa kiisteltiin ensimmäisen suomenkielisen kansakoulun sijaintipaikasta, perustettiin kuntaan yksityisten toimesta kaksi suomenkielistä kansakoulua, toinen Lahnukseen ja toinen Leppävaaraan. 

Lahnuksen koulun perustamisesta päätettiin pitäjän pohjoiskulmalla maaliskuun viimeisenä päivänä vuonna 1906 järjestetyssä kokouksessa. Kokouksen avasi opettaja Vilho Reima. Hän puhui aluksi kansakoulun merkityksestä ja tarpeellisuudesta. Hänet myös valittiin kokouksen puheenjohtajaksi ja sihteeriksi. Paikalla oli noin 70 henkeä. Kokouksessa syntyi päätös koulun perustamisesta. Koulua varten päätettiin vuokrata huoneisto Ala-Luukin talosta. Samalla sovittiin opettajan palkkauksesta ja koulutoiminnan aloittamisesta syksyllä 1906. Koulun virallinen nimi aluksi oli ”Espoon Lahnuksen yksityinen suomalainen koulu”. 

Koulutoiminta aloitettiin syksyllä 1906 ja sille myönnettiin valtionapu jo maaliskuusta 1907 alkaen. Alueella ei asunut suomenkielisiä vauraita suurmaanomistajia, joiden varassa koulu olisi toiminut, joten yksityiset kannattajat aikoivat hankkia varoja järjestämällä iltamia ja erilaisia ohjelmatilaisuuksia ja arpajaisia. Etelä – Suomalainen Osakunta, Suomalaisuuden Liitto ja eräät muut järjestöt olivat luvanneet tukea koulua. Etelä – Suomalainen Osakunta oli myöntänyt jo toukokuussa anotut kolmesataa markkaa koulutilojen vuokranmaksua varten. 

Koulun ensimmäisen johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin torppari Kustaa Vuorijoki ja jäseniksi torppari Kustaa Etholin, emäntä Mathilda Ahlfors, torppari Augusti Tilljander, itsellinen K. Hartman ja torpan emäntä Miina Hakala. 

Seuraavan kerran johtokunta kokoontui vasta joulukuussa. Tässä kokouksessa puheenjohtajana toimi vielä opettaja Reima ja sihteerinä kouluun valittu opettaja. Kokouksen pääasiana oli varmistaa koulutoiminnan jatkumisen takaajiksi Suomalaisen Kansakoulun Ystävät ja Etelä – Suomalainen Osakunta. Mikäli nämä eivät suostu, Vilho Reima lupautui takaajaksi. Varojen hankkimiseksi laadittiin suunnitelmia iltamien ja arpajaisten järjestämisestä.

Tammikuun 1907 kokouksessa puheenjohtajana toimi jo torppari Vuorijoki. Kokoukseen kutsuttiin mukaan lasten vanhempia. Heitä samoin kuin jokaista johtokunnan jäsentä kehotettiin toimimaan sen eteen, että kouluun saataisiin riittävästi oppilaita. Oppilasmäärä nousikin 30:een, ja saman vuoden marraskuussa anottiin kunnalta tukea. Myös pohjoiskulman suomenkielisten kokous piti välttämättömänä, että 30 oppilaan määrä oikeuttaa koulun saamaan kunnalta 500 mk:n suuruisen kannatusavustuksen lukuvuodeksi 1907 – 08. Toisen piirikokouksen pohjoiskulman suomenkieliset pitivät seuraavana keväänä, jossa kokous vaati Espoon kansakoulujen piirijakoa uusittavaksi, jotta kunta voisi ottaa tämän yksityisillä varoilla kaksi vuotta toimineen kansakoulun haltuunsa. Koulu olisi tarvinnut välttämättä 800 mk:n suuruisen vuotuisen avustuksen kunnalta. Kunnan tukea koulu ei siinä vaiheessa saanut.

Lahnuksen kansakoulu muistetaan Espoon suomenkielisten kansakoulujen historiassa ”piikkilankakouluna”. Lahnuksen ensimmäinen koulutalo oli Ala-Luukin tilan päärakennus, joka oli vuokrattu Mathilda Ahlforsilta, joka taas ei omistanut taloa, mutta jolla oli taloon elinikäinen käyttöoikeus. Mathildan vanhemmat olivat myydessään talon huolehtineet siitä, että heillä ja heidän jälkeensä heidän tyttärellään on talossa elinikäinen asumisoikeus. Mathilda Alfors oli muuttanut miehensä kanssa Helsinkiin, ja käyttöoikeutensa perusteella vuokrannut rakennuksen Lahnuksen kansakoululle kesällä 1906 kahden vuoden ajaksi.

Ala-Luukin omistaja vaihtui vuonna 1907. Tilan osti Carl Gustaf Avellan, joka omisti laajoja alueita Pohjois-Espoossa. Avellan lukeutui kiihkomielisiin ruotsinkielisiin, eikä suvainnut, että hänen maallaan oli suomenkielinen kansakoulu. Avellan yritti heti syksyllä 1907 saada koulu muuttamaan pois. Kun näin ei tapahtunut, hän ryhtyi erikoisiin toimenpiteisiin. Hän rakensi vuoden 1908 alussa Ala-Luukin tilan päärakennuksen ympärille jykevän parin metrin korkuisen piikkilanka-aidan, joka esti vapaan liikkumisen talon ympärillä. Kouluun aitauksen sisäpuolelle pääsi ainoastaan kapeasta aukosta. Samalla Avellan kielsi koulun opettajaa aloittamasta koulutoimintaa ja vei vuokra-asian käräjille.

Lahnuksen koulun opettaja Edvard Inkilä ilmoitti tapahtuneesta kouluylihallitukselle, josta valitettiin Uudenmaan läänin kuvernöörille ja pyydettiin kiireellisiä toimenpiteitä, jotta koulutyö voisi jatkua häiriöittä. Asia pitkittyi käräjien vuoksi tammikuun lopusta maaliskuun puoliväliin ja piikkilanka-aita oli paikallaan saman ajan, minkä vuoksi myös koulutyö oli keskeytyksissä. Käräjien päätöksen julki tultua, koulu sai jatkaa vuokraamassaan rakennuksessa, ja Avellanin tuli purkaa liikkumista estävä piikkilanka-aita. Vuokrasopimusta Avellan ei saanut purkaa.

Kaksivuotinen vuokra-aika päättyi kesällä 1908. Kun Mathilda Ahlfors teki uuden vuokrasopimuksen kysymättä Avellanin mielipidettä, tämä vei asian jälleen käräjille syyskuussa 1908. Huhtikuussa 1909 asiasta tuli päätös ja nyt Avellan voitti vuokrausta koskevan riitakysymyksen. Suomenkielisen koulun oli muutettava nopeasti pois.

Uudet koulutilat saatiin Snettansin talosta. Huoneisto oli kuitenkin puutteellinen. Kaikki tilat olivat kylmiä, lattiat täynnä isoja reikiä sekä huoneet hatarat ja kosteat. Huoneita ei myöskään ollut riittävästi, minkä vuoksi koulun ohjelmaa oli supistettava.

Jotain kai Avellanin sielussa tapahtumien jälkeen liikahti, toteaa professori Veli Nurmi, sillä Avellan lahjoitti vuonna 1912 köyhien lasten koulunkäyntiin 500 mk.

Seuraava vaihe Lahnuksen kouluhistoriassa lisäsi tasoitusta Avellanin kanssa. Johtokunta päätti 28. helmikuuta 1913 ostaa Avellanilta Luukkaan tilasta lohkaistun ns. Sundelskan huvilan tontteineen 8000 mk:lla. Koulu siirtyi tänne samana keväänä.

Koulun vuosikertomusten mukaan koululla oli olemassa johtokunta, mutta johtokunta ei pitänyt kokouksistaan säännöllistä pöytäkirjaa. Toinen mahdollisuus on, että pöytäkirjoja ei arkistoitu. Pöytäkirjat puuttuvat kokonaan lukuvuosilta 1907 – 12 ja 1916 – 21. Päiväkirjat ovat myös hajanaisia. Asiaan saattaa olla syynä johtokunnan puheenjohtajan ja opettajien tiheä vaihtuminen. Ensimmäisen puheenjohtajan, Vuorijoen jälkeen puheenjohtajat vaihtuivat vuosittain. Vilho Reima tuki koulun toimintaa koko ajan.

Tarkastaja huomautti useaan otteeseen koulun arkiston ylläpidosta ja kansliakirjojen hoidosta. Vielä syksyllä 1909 arkisto oli järjestämättä. Keväällä 1911 arkisto oli opettajan kotona, koska koulun tiloissa ei ollut kaappia asiakirjoille. Näissä oloissa oli hyvin mahdollista, että asiakirjoja katosi. Arkiston puutteellisuuksia ei ollut korjattu vielä lähestyttäessä vuotta 1920. Keväällä 1916 tarkastaja katsoi, että koko koulun huolenpito oli silmin nähden heikkenemässä, sillä johtokunnan jäsenet asuivat Helsingissä. Tarkastaja antoi johtokunnalle kehotuksen huolehtia paremmin koulun ulkonaisista varustuksista.

”Koulun elämä oli yhtä taistelua alusta asti ja koulun toiminnan jatkamisesta keskusteltiin joka vuosi”, kirjoittaa professori Veli Nurmi Lahnuksen koulun tilasta kirjassaan ”Espoon kansakoulut”. Kunnalta saatiin ensimmäisen kerran avustusta lukuvuonna 1915 – 16. Tuolloin valtionapu oli 1025 mk, kunnalta tuli 300 mk ja koulun kannattajilta 625 mk. Oppilasmaksuja koululla ei ollut.

Lasten alkuopetuksesta päätettiin myös koulun suunnitteluvaiheessa. Ensin lapsille järjestettiin koulussa opetusta kahtena päivänä viikossa. Koulun kannattajat päättivät maksaa opettajalle tästä sadan markan korvauksen.

Koulun siirtyessä Snettansin taloon huoneiden puutteiden vuoksi lastenkoulua oli syksyllä 1909 vain kolme viikkoa.

Opettajat

Lahnuksen koulun opettajan virkaan kesäkuussa 1906 valittu ensimmäinen opettaja jätti saapumatta Espooseen. Viran täyttäminen oli esillä uudelleen heinäkuun lopulla, jolloin hakijoita oli 24. Virkaan valittiin Jyväskylän seminaarista samana keväänä valmistunut A. Louhiluoto. Ensimmäisen lukuvuoden jälkeen tarkastaja arvioi hänet nuoreksi ja vielä kokemattomaksi, tosin tunnollisesti työhön suhtautuvaksi. Nuorelle opettajalle aloittavan koulun ensimmäiset oppilaat olivat haaste sinänsä. Tarkastajan mielestä tulokset olivat keskinkertaisia. Tarkastaja kyllä neuvoi nuorta opettajaa keskustellen hänen kanssaan koulunpidosta ja opetusmenetelmistä.

Lahnuksen koulun alkuvaikeuksiin kuului myös se, että opettajat vaihtuivat usein. Seuraavana lukuvuonna opettajia oli kaksi: E. Inkinen ja Hilma Wiik. Syksystä 1909 kevääseen 1911 opettajana oli A. Aunio. Alussa tarkastaja arvio Aunion oppilaiden osoittavan itsenäistä työskentelyä. Keväällä 1911 taas Aunion opetuksessa ei ollut tarmoa eikä vilkkautta ja oppilaat olivat edelleen kehittymättömiä ja tulokset välttäviä.

Lukuvuonna 1911 – 12 oli jälleen uusi opettaja, tällä kertaa V. Pesola. Tarkastajan arvion mukaan hänen opetuksensa oli selvää ja täysin tyydyttävää. Ainoastaan äänenkäyttöä tarkastaja piti liian hiljaisena. Eräissä aineissa oli sanomista. Laskennon tulokset olivat hieman heikot ja piirustukset keskinkertaisia. Vihot ja käsityöt olivat hyviä. Opettaja Pesonenkaan ei jatkanut täsä koulussa pitempään.

Seuraavan lukuvuoden opettajan, S. Lehmuskallion, johtokunta valitsi elokuussa 1912. Lehmuskallio oli edellisistä opettajista poikkeava persoonallisuus. Tarkastaja kiinnitti keväällä 1913 huomiota hänen opetustyyliinsä. Hän käytti opetuksessaan suuria sanoja, mutta häneltä puuttui sanoja vastaavat taidot ja harrastuneisuus. Kysymykset oppilaille olivat poikkeuksellisen suurisuuntaisia. Oppimistulokset jäivät heikoksi. Myös veiston opetus oli heikkoa. Oppilaiden työt olivat pieniä ja epäsiistejä. Vesiväri piirustusta ei opetettu ja musteen käyttö rajoittui kaunokirjoitukseen. Keväällä 1913 Lehmuskallio erotettiin koulusta virantoimitusaikaa koskevan laiminlyönnin takia. Hän siirtyi rautateiden palvelukseen.

Seuraava opettaja oli A. Nikki. Hän oli ensimmäinen pitkäaikainen opettaja, joka sopeutui vaatimattomiin oloihin ja josta oppilaat ja alueen asukkaat pitivät. Tarkastajan arvioiden mukaan keväällä 1916 hänen opetuksensa oli lasten tasoa vastaavaa, mielikuvitusrikasta ja asiallisesti tyydyttävää. Oppimistulokset olivat lukemisessa jokseenkin hyvät, laskennossa heikonlaiset, piirustukset olivat hyviä ja laulu erinomaista. Erikoismaininnan saivat oppilaiden aineet. Myöhemmin opettaja Nikki sai tarkastajalta tunnustusta hänen ja oppilaiden välisistä esimerkillisistä keskinäisistä suhteista. Oppilaiden ulkonaista käyttäytymistä tarkastaja toivoi vielä kehitettävän.

Tyttöjen käsityöopettajina toimi vuosien mittaan useita opettajia. Vuonna 1921 opettajana oli Aino Hakalehto.

Oppilaat

Koulutointa aloitettaessa kouluun oli pyrkimässä kolmekymmentä oppilasta. Syksyllä 1908 oppilasmäärä kohosi 42:een, mutta alkoi sen jälkeen laskea. Vuonna 1916 koulussa oli vain 24 oppilasta. Kunta ei ollut velvollinen avustamaan alle 30 oppilaan koulua, mikä oli yhtenä syynä siihen. että kunta eväsi avustukset autonomian aikana.

Ensimmäisen päästötodistuksen tästä koulusta sai yksi tyttö jo vuonna 1907. Keväällä 1909 jaettiin seitsemän päästötodistusta. Sen jälkeen määrä vaihteli vuosittain kolmesta seitsemään.

Koulu sai ainakin yhden Furuhjelmin palkinnon vuonna 1916. Opettajana oli A. Nikki.

Kaikki oppilaat saivat koulun puolesta oppikirjat ja koulutarvikkeet joko lainaksi tai omaksi Koulumaksuja ei peritty.

Johtokunta suunnitteli kevättalvella 1907 kouluruokailun järjestämistä. Ainakin lukuvuodesta 1912-13 alkaen oli vuosia, jolloin kaikki oppilaat saivat päivittäin keittoruuan. Varattomien perheiden lapset saivat myös vaatetusapua.

Oppilaiden saamista rangaistuksista ei ole tarkkoja tietoja, johtuen osittain siitä, että koulun asiakirjoista osa on kadonnut. Todennäköisesti ankaria rangaistuksia tässä koulussa ei kuitenkaan käytetty. Yksi rangaistuksesta tehty muistiinpano on keväältä 1909, jonka mukaan yksi tyttö on saanut käytöksenalennuksen näpistelyn vuoksi.