Åminnen kansakoulu ja Kauklahden kansakoulu
Kauklahden suomalainen kansakoulu. Espoon kaupunginmuseo.

Åminnen yksityisen kansakoulun perustaminen

Etelä- ja Lounais-Espoon rannikoille rakennettujen tiilitehtaiden ja sahojen tarjoamien työpaikkojen houkuttelemina seudulle muuttaneista työläisperheistä enemmistönä olivat suomenkieliset. Espoon kansakoulukysymystä käsiteltäessä jo alusta alkaen päättäjät suhtautuivat kouluhankkeisiin kielteisesti ja erityisesti suomenkielisten kouluhankkeisiin. Vuonna 1889 perustettu Suomalaisen Kansakoulun Ystävät -niminen yhdistys oli aikeissa jo syksyllä 1890 aloittaa Espoossa suomenkielinen kiertokoulu. Samaan aikaan levisi tieto, että rakennusmestari Karl Wilkman, joka omisti Mulbyssä sijaitsevat Åminnen, Hindsin ja Nissin tilat, oli halukas aloittamaan kartanossaan suomenkielisen kansakoulun. Yhdistys tuli hankkeeseen mukaan osallistumalla koulukustannuksiin.

Senaatin kirkollisasiain toimikunnan kesäkuussa 1891 tekemästä päätöksestä selviää, että rakennusmestari K. Wilkmanille oli myönnetty valtionapu opettajan palkkausta varten hänen Åminnen tilalle perustamaansa kansakouluun. Hakemuksessaan hakija ilmoitti, että kouluhuoneisto, opettajan asunto ja tarpeelliset ulkohuoneet ovat kunnossa.

 Åminnen kansakoulun historia on monivaiheinen. Koulu toimi eri paikoissa, ja koulun nimi vaihtui sijaintipaikan mukaan. Koulun toiminta alkoi syyskuun alussa 1891. Ensimmäinen virallisluonteinen nimi oli ”Åminnen kartanon tyttö- ja poikakoulu”. Syksyllä 1895 kartanon suuren remontin vuoksi koulu siirrettiin Olarsin tilalle vuokratiloihin. Olarsin tilojen käydessä ahtaiksi koulu muutti vuonna 1897 Kauklahteen vuorostaan Sakan tilalle.

Åminnen kansakoulun ylläpitäjästä käytiin kamppailua vuodesta 1893 alkaen. Koulun johtokunta tarjosi koulua Espoon kunnalle. Johtokunta perusteli toimenpidettään sillä, että Espoon väestöstä on neljäs osa suomea puhuvia ja kunta ei ole perustanut vielä yhtään suomenkielistä kansakoulua, kun vastaavasti ruotsinkielisiä kunnan perustamia kansakouluja on neljä eri puolilla pitäjää. Kuntakokous torjui hakemuksen perustellen kantaansa sillä, että kaikki suomea puhuvat eivät ole alkuperäisiä Espoon asukkaita, vaan he ovat työpaikan perässä tänne muuttaneita. Ja suhdanneherkkien tiili- ja sahateollisuuden näyttäessä hiipumisen merkkejä on epävarmaa, joutuvatko he muuttamaan jälleen työn perässä pois Espoosta, jolloin koulussa ei ole enää riittävästi oppilaita. Rakennusmestari Wilkmanin valitti päätöksestä Uudenmaan läänin kuvernöörille. Saatuaan kielteisen päätöksen hän valitti vielä senaattiin, mutta senaattikaan ei puoltanut hakemusta.  

Vuoden 1898 piirijakoasetuksen jälkeen rakennusmestari Wilkman esitti joulukuussa 1899 Espoon kunnalle uuden anomuksen, jossa hän tarjosi koulua kunnan ylläpidettäväksi vedoten siihen, että koulun yhdeksän toimintavuoden jälkeen oppilasmäärä on jatkuvasti lisääntynyt. Tällä kertaa kuntakokouksen kielteisen kannan perusteluna oli se, että piirijaon käsittely kunnassa on kesken, eikä siinä vaiheessa vielä tiedetty, millaiseksi piirijako lopulta muodostuisi. Wilkmanin myös läänin kuvernöörille toistamiseen jättämä valitus oli jälleen tulokseton.

Espoon kunnan suomenkielisen kansakoulun perustaminen

Kuntakokouksen päästessä lopullisesti yksimielisyyteen koulupiirijaosta helmikuussa 1901, jonka mukaan suomenkielisenä koulupiirinä oli koko Espoo, syntyi vihdoin päätös ensimmäisen kunnan ylläpitämän suomenkielisen kansakoulun perustamisesta. Koulun paikaksi valittiin pitäjän keskusta sillä perusteella, että suomea puhuvat asuvat hajallaan eri puolilla pitäjää ja näin koulu on kaikkien saavutettavissa. Näin Espoo ei hyväksynyt rakennusmestari Wilkmanin koulutarjousta, vaan teki uuden kansakoulun perustamispäätöksen. Koulun aloittamisen jäädessä jälleen uinumaan Wilkman vei asian huhtikuun lopussa 1902 vielä kerran kuntakokouksen käsittelyyn. Nyt kuntakokous vaati vielä ennen perustamispäätöksen vahvistamista ajankohtaisen selvityksen kouluun pyrkivien lasten lukumäärästä.

Kouluun ilmoittautui 48 kouluikäistä lasta. Kuntakokous teki lopullisen päätöksen koulun perustamisesta. Koulu päätettiin sijoittaa kirkon mäelle vanhaan Pitäjäntupaan ja opettaja saisi asunnon läheisen Lagstadin koulun tontilla olevista rakennuksista. Tämä olisi tilapäinen ratkaisu siihen saakka, kunnes kunnan taloudellinen tilanne sallii uuden koulutalon rakentamisen. Koulutoiminta alkoi syksyllä 1902. Samanaikaisesti rakennusmestari Wilkmanin perustama yksityinen koulu Kauklahdessa lakkasi. Matti. J. Lahti toteaa historiateoksessaan että, kunnan ylläpitämä koulu oli siten tavallaan yksityisen suomalaisen koulun toiminnan jatkaja.

Kiista suomalaisen kansakoulun asioista ei suinkaan päättynyt tähän. Koulu aloitti tilapäisissä tiloissa kunnan tuvassa ja tarvitsi siis vakinaisen toimipaikan. Kun koulun lopullinen sijainti otettiin keskusteltavaksi, vastakkain oli kaksi vaihtoehtoa. Tilanomistaja W. Hakalan vaihtoehtona oli koulun sijoittaminen lähelle suomea puhuvien asuinalueita joko Kauklahteen tai Mulbyhyn. Hakala esitti anomuksensa kuntakokouksessa lokakuussa 1906. Vastapuolen vaihtoehtona oli koulun sijoittaminen parin kilometrin päähän kirkolta Kauklahden tien varteen vartesmanni Päivärinnan tarjoamalle tontille metsän keskellä. Kuntakouksessa päätettiin, että koulu rakennetaan Päivärinnan tarjoamalle tontille vajaan parin kilometrin päähän kirkolta Kauklahteen vievän tien varteen metsän keskelle. Koulun sijaintikysymys ratkaistiin kuntakokouksen keskustelussa ja lopullisessa äänestyksessä marraskuussa 1906. Koulu päätettiin rakentaa Päivärinnan tontille.

Koulun rakentaminen kuitenkin vielä pitkittyi suomalaisten valittaessa ensin kuvernöörille ja saatuaan sieltä kielteisen päätöksen vielä senaattiin. Ennen senaatin päätöstä, joka oli kielteinen, Bergansin tilan omistaja K. A. Koskinen Albergasta otti suomenkielisten koulukysymyksen kuntakokouksen käsiteltäväksi. Kiihkeänsävyisessä kirjeessään hän syytti Espoon ruotsinkielisiä pitäjän suomenkielisen väestön sivistystarpeiden saannin estämisestä ja vaati Espoon jakamista kahteen suomenkieliseen koulupiiriin. Kuntakokous hylkäsi anomuksen. Koskinen valitti Uudenmaan läänin kuvernöörille. Tällä kertaa kuvernööri velvoitti Espoon 200 markan sakon uhalla joko palkkaamaan kouluun toisen opettajan tai jakamaan Espoon useampaan koulupiiriin. Kuntakokous päätti rakentaa Päivärinnan tontille kaksiopettajaisen koulun.

Kuntakokous asetti tarvittavat toimielimet nopeasti ja Espoon kunnan suomenkielinen kansakoulu pääsi aloittamaan koulutoiminnan uudessa koulurakennuksessa syksyllä 1910. Oppilasmäärä nousi yli 70:n, joten toisen opettajan luokka sijoitettiin Kauklahden aseman lähelle, siihen samaan Sakan taloon, jossa se toimi yksityisenä kouluna. Uuden toista opettajaa varten rakennetun koulutalon valmistuttua luokka muutti Päivärinnan tontille

Ensimmäisen suomenkielisen kansakoulun nimet

Koulu aloitti syksyllä 1891 Åminnen kartanon tyttö- ja poikakouluna. Yleisemmin koulu tunnettiin Åminnen suomalaisena kansakouluna. Kauklahdesta koulu siirrettiin vuonna 1895 Olarsin tilalle, jolloin puhuttiin Olarsin piirin kansakoulusta. Vuonna 1897 Olarsista jälleen Kauklahteen vuorostaan Sakan tilalle muuttanutta koulua sanottiin Sakan kansakouluksi. Rakennusmestari Wilkman lopetti Sakan koulun samaan aikaan, kun kunta aloitti syksyllä 1910 suomenkielisen kansakoulun kirkonkylässä. Sakan koululaiset siirtyivät kunnan kansakouluun. Kunnan koulua alettiin kutsua Kirkonkylän suomenkieliseksi kansakouluksi. Koulu muuttui kahden opettajan kouluksi 1911, jolloin toisen opettajan koulua kutsuttiin Kirkonkylän kansakoulun Kauklahden osastoksi. Kauklahdessa ja sen lähialueilla asuvien suomalaisperheiden keskuudessa 1920-luvulla kunnan kansakoulua alettiin kutsua Kauklahden suomalaiseksi kansakouluksi. Tämä kansakoulu muutti uusiin tiloihin Kauklahteen vuonna 1958. Entiset Päivärinnan tontille rakennetut koulutilat kunnostettiin alueelle vuonna 1960 muuttaneen Kuntainliiton B-mielisairaalan tiloiksi eli Pellon sairaalaksi. Kauklahteen muuttanut koulu on nyt ”Pellon koulu”.

Koulun hallinto

Koulun ensimmäisessä johtokunnassa puheenjohtajana oli kirkkoherra K. Erenius. Ereniuksen kuoleman jälkeen puheenjohtajana vuodesta 1895 alkaen toimi K. Wilkman. Kun kuntakokous otti koulun haltuunsa vuonna 1902, puheenjohtajaksi valittiin kappalainen G. Henrikson. Hän jatkoi puheenjohtajana vuoteen 1910 saakka. Hänen jälkeensä puheenjohtajana toimi kirkkoherra K. Fontell.

Opettajat

Ensimmäisinä opettajina toimivat lyhyen ajan Aliina Sohlman ja Maria Södergren. Vuodesta 1895 alkaen opettajana oli Jyväskylän seminaarista saman vuoden keväällä valmistunut Aino Sundstedt. Hän meni naimisiin keväällä 1903 ja erosi opettajan virasta. Seuraava opettaja oli Tammisaaren seminaarista valmistunut Anna Knall. Hän sairasti keuhkotautia, mutta toimi opettajana kuolemaansa, 1918 saakka. Espoon kirkonkylän kansakoulun Kauklahden osaston ensimmäiseksi opettajaksi valittiin vuoden 1911 alussa Aini Heliö. Hän oli virassa lukuvuoden 1917 loppuun. Koulu muuttui yksiopettajaiseksi ja Aini Heliö otettiin hoitamaan Anna Knallin sairasloman ajan hänen luokkansa. Aini Heliö ei halunnut jatkaa kirkonkylän koulussa kevään 1917 jälkeen. Anna Knallin kuoleman jälkeen virka oli keväällä 1918 haettavana. Hakijoita oli yli kaksikymmentä. Virkaan valittiin sijaisuutta edellisen lukuvuoden hoitanut Evi Jalonen. Syksyllä kouluun ilmoittautuneen suuren oppilasmäärän vuoksi toiseksi opettajaksi otettiin Sally Hamberg. Seuraavana keväänä paikan ollessa haettavana, hänet valittiin koevuosille.

Koulun toiminta

Åminnen kansakoulun toiminta alkoi syyskuun alussa kuukauden kestävällä lastenkoululla. Varsinaisen kansakoulun opetus alkoi lokakuun alussa. Lukuvuosi päättyi keväällä toukokuussa, minkä jälkeen pidettiin vielä lastenkoulua kesäkuun puolella kymmenen päivää. Työvuoden pituus tällä ohjelmalla oli 35 viikkoa. Kansakoulun opetuspäiviä kertyi yhteensä 168. Viikossa opetusta oli 30 tuntia. Varsinaisen kansakoulun ohjelmassa työviikkoja vuodessa oli 30 ja työpäiviä lukuvuodessa oli 170 tai vähän yli. Pientenlasten kouluaika lyheni 1910-luvulla.

Koulu aloitti yksiluokkaisena, kaksiosastoisena kouluna ja laajeni asteittain täydelliseksi osastokouluksi. Opetusohjelman ainevalinta ja opetuksen ohjaus oli mallikurssien mukaista. Uskonnon opetustunnit vähenivät kuudesta neljään viikkotuntiin 1900-luvun puolella. Vastaavasti laskennon tunnit lisääntyivät kahdella viikkotunnilla. Kaunokirjoitusharjoituksissa käytettiin aluksi rihvelitauluja ja sen jälkeen kirjoitusvihkoja. Piirustuksessa oli mielikuva- ja muistipiirustusta sekä esinepiirustusta ja viivoitinpiirustusta. Ensimmäisellä luokalla käytettiin liituja. Toisella luokalla kokeiltiin jo vesivärejä. Laulutunneilla laulettiin virsiä ja joitakin lauluja. Voimistelutuntien ohjelma vaihteli sen mukaan, millaiset tilat kulloisessakin koulurakennuksessa oli. Sama oli poikien käsitöiden opetuksessa. Tyttöjen käsitöiden opetus oli monipuolista. Tytöt kutoivat sukkia, kintaita, myssyjä ja villapuseroita ja ompelivat alusvaatteita, miesten patoja, liinavaatteita jne. Pojat tekivät veistotöitä, mikäli koulussa oli veistosali välineet. Naisopettajissa oli hyviä veistotöiden opettajia.

Oppilaat

 Lastenkoulun oppilasmäärät vaihtelivat kahdeksan ja 30:n välillä. Kansakoulun vuotuiset oppilasmäärät vaihtelivat ensimmäisinä vuosina 24:n ja 32:n välillä. Näistä lukemista vuoteen 1910 oppilasmäärä pysytteli neljässäkymmenessä. Lukuvuosina 1910 – 1913 oppilaita oli 72 - 80. Sen jälkeen oppilaita oli vähemmän, kunnes taas 1920 mennessä lukumäärä alkoi nousta.

Ensimmäisinä vuosina koulun ilmeisesti keskeytti osa oppilaista, koska päästötodistuksia vuodesta 1896 alkaen vuosisadan loppuun sai vuorovuosin kaksi ja neljä oppilasta. Vuosisadan vaihteen jälkeen koulunkäynti on muuttunut säännöllisemmäksi. Päästökirjoja on annettu vuosittain keskimäärin kahdeksalle oppilaalle. Joinakin keväinä jopa 15 oppilasta on saanut päästökirjan. Furuhjelmin palkintojakin jaettiin ja ensimmäisen kerran jo vuonna 1895.

Rangaistuksista ei ole liioin merkintöjä. Ensimmäiseltä vuodelta tosin on yksi maininta ruumiillisesta rangaistuksesta. Lukuvuonna 1909 -10 on yksi oppilas erotettu koulusta näpistelyn vuoksi. Tarkastajan lausunnoissa on muutamia mainintoja oppilaiden vallattomasta käytöksestä ja opettajien vaikeuksista pitää luokassa kuria ja järjestystä yllä.

Tarkastajien arviointi koulutoimesta

Tarkastajan arvion mukaan Åminnen kartanon koulutilat ja koulukalusto olivat alussa huonokuntoisia. Koulukohteesta toiseen muutettaessa tapahtui parannusta. Luokkahuoneiden ahtaus oli jatkuva ongelma. Opettajien vaihtuessa uudet opettajat toivat mukanaan uusia opetusvälineitä. Uuden koulurakennuksen valmistuttua muutos parempaan oli merkittävä. Tarkastaja kehui heti alussa välineistöä rikkaaksi.

Opettajista tarkastajat ovat antaneet kohtuullisen hyviä arviointeja. Ensimmäisessä työpaikassaan aloittavat nuoret opettajat ovat saaneet ohjausta opetustaidoissa ja opettajan auktoriteetin kehittämisessä. Ikääntyvät opettaja yhden opettajan koulussa tarvitsevat aina ohjausta opetusaineiden sisällön ja opetusmenetelmien muutosten seurannassa.