Aurora ja Andrei Karamzin 

Paul Demidovin kuolemaa seuranneen suruajan jälkeen Aurora Demidov palasi Helsingin ja Pietarin seurapiireihin, kävi tervehdyskäynneillä hovissa keisarinnan luona ja osallistui tanssiaisiin ja erilaisiin tapahtumiin. Jo ennen avioliittoaan Aurora oli saanut tuntuman pietarilaiseen salonkikulttuuriin. Asetuttuaan asumaan Pietariin hän palasi myös tuttuihin kirjallisiin salonkeihin. Vastavuoroisesti hän kutsui entisiä ja uusia ystäviään omaan salonkiinsa Bolsaja Morskajan palatsiin.

Aurora Demidov vieraili säännöllisesti myös todellisen valtioneuvoksen Nikolai M. Karamzinin kulttuurisuvun salongissa. Perheen lapsista sotilaspalveluksessa oleva Andrei Nikolajevitš Karamzin, oli palannut Pietariin 1844 haavoituttuaan Kaukasiassa. Aurora Demidovin ja Andrei Karamzinin välille kehittyi rakkaussuhde ja keväällä 1846 he kihlautuivat. Ennen häitä Aurora oli käynyt tapaamassa keisarinnaa ja saanut hänen suostumuksensa avioliitolleen. Häät vietettiin Pietarhovissa saman vuoden heinäkuussa.

Jo kihlauksen tultua julkisuuteen Pietarin aristokraattien huomio kohdistui sulhasen säätyyn. Andrei Karamzin oli alikapteeni eikä hän kuulunut aristokratiaan, oli tunnettua kulttuurisukua. Kotimaassa Walleenien huolena oli Demidovien omaisuuden merkitys uudessa avioliitossa. Karamzinien perhe oli Andrein avioliitosta hyvillään. He uskoivat Andrein nyt vakiintuvan ja irtautuvan mutkallisesta suhteestaan runoilija Jevdokia Rostopsinaan,jonka kanssa hänellä oli kaksi tytärtä. Andreilla oli myös Auroran pojan Paulin ikäinen poika. Aurora itse tunsi ja hänen läheiset ystävänsä uskoivat Auroran ja Andrein avioliiton perustuvan syvään rakkauteen.

Karamzinien kirjallisuussalonki tarjosi 1820 – 1840-luvuilla pietarilaisille vapaan yhteiskunnallisen keskustelufoorumin. Andrein isä, todellinen valtioneuvos Nikolai M. Karamzin oli kirjallis-filosofinen ajattelija ja historioitsija. Hän oli kirjoittanut mm. 12-osaisen Venäjän valtakunnan historian. Sarjan 1820-luvun lopulla julkaistussa viimeisessä osassa hän päätyi puolustamaan itsevaltiutta ja perusteli siinä historiallisten esimerkkien avulla monarkian olevan sopivin hallitusmuoto Venäjällä. Nikolai Karamzinin kuoleman jälkeen hänen leskensä Jekaterina Andrejevna jatkoi miehensä aloittamaa yhteiskunnallis-kirjallista salonkia, joka 1830-1840 -luvuilla tunnettiin vapaista, yhteiskunnallisiin epäkohtiin tarttuvista rohkeista mielipiteistään.

Mentyään naimisiin Andrei Karamzinin kanssa Aurora tiedosti köyhyyden ongelmat Venäjällä ja Euroopassa ehkä aiempaa selvemmin. Hovissa keisarinnan palveluksessa ja sittemmin ensimmäisessä avioliitossaan Paul Demidovin kanssa hän oli tosin tutustunut rikkaiden aristokraattien ja porvareiden köyhien hyväksi tekemään mittavaan hyväntekeväisyyteen. Mutta Venäjällä, missä talonpoika ja teollisuustyöläinen elivät maaorjuudessa, puuttui yhtenäinen köyhäin ja sairaiden hoidosta vastaava hallinto. Näin ollen vallassa olevan varakkaan luokan hyväntekeväisyystoiminnalla vain ostettiin kärsivien alamaisten luottamusta, sillä ei ratkaistu köyhyyden ongelmia eikä poistettu syitä.

Euroopassa, missä 1700-luvun lopulta alkaen teollistuminen, kaupungistuminen ja taloudellinen liberalismi uhkasivat jo avoimesti feodaalis-patriarkaalisen yhteiskunnan rakenteita, esitettiin ja vaadittiin ääneen muutosta poliittiseen ja yhteiskunnalliseen järjestykseen. Suurkaupunkien asumisahtaus, taudit, korkea kuolleisuus, työajat ja alhainen palkkaus olivat olleet julkisen keskustelun aiheita useita vuosia. Lopulta ilmapiiriä kiristivät 1840-luvun puolivälissä Euroopassa vallinneet kaksi perättäistä katovuotta, joista seurasi hintojen nousu, tehtaiden sulkemisia, työttömyyttä ja konkursseja. Pariisissa puhjennut kapina johti viimein vuonna 1848 vallankumoukseen ja porvariskuningas Ludvig Filipin kruunusta luopumiseen. Väkivaltaiset mellakat levisivät pian myös Saksan läntisiin ja eteläisiin ruhtinaskuntiin sekä Itävalta-Unkariin. Vuosi 1848 tunnetaankin ”Euroopan hulluna vuotena”.

Auroran ensimmäinen Pariisin matka Andrei Karamzinin ja Paul Demidovin kanssa marraskuussa 1847 osui keskelle mellakoivaa Eurooppaa. Vuodenvaihteessa 1847-1848 he vielä viettivät aikaa pariisilaissalongeissa perehtyen sikäläiseen poliittiseen keskusteluun ja sosiaaliseen kritiikkiin. Aurora Karamzinin kerrotaan osallistuneen myös Ranskan edustajainhuoneen yleisölle järjestämiin avoimiin väittelyihin. Venäjällä Nikolai I:n yksinvaltius sekä sensuuri ja suljetut rajat olivat pimentäneet tiedot Euroopassa käytävistä keskusteluista, joten mellakoiva Pariisi julkisine keskusteluineen ja vallankumouksineen oli Karamzineille hämmentävä kokemus. Vuodenvaihteen jälkeen he jättivät Pariisin ja palasivat levottoman Keski-Euroopan kautta Venäjälle.

Pariisin vallankumouksen valtio- ja yhteiskuntajärjestyksen muutosvaatimukset eivät Aurora Karamziniin syvemmin vaikuttaneet. Hänen mielestään keisarin määräysvalta ja ylhäältä tapahtuva ohjaus on kansan edun mukaista. Kokemukset pikemminkin voimistivat hänen patriarkaalishenkistä hyväntekeväisyystoimintaansa sekä Venäjällä että Suomessa.

Vuonna 1849 Karamzinit matkustivat Nizhnij-Tagiliin. Auroran kerrotaan olleen syvästi järkyttynyt siellä näkemästään. Työläisten elinolojen kohentamiseksi hän perusti sinne ensihätään sairaalan, kolme orpokotia ja vanhainkodin ja jakoi siellä ollessaan yksittäisiä avustuksia ahdingossa eläville perheille.

Auroran ja Andrein avioliitto kesti kahdeksan vuotta. Venäjän Turkkia ja sen liittolaisia vastaan vuonna 1853 julistaman Krimin sodan puhjettua Andrei Karamzin palasi rykmentin palvelukseen. Sitä ei tiedetä, tekikö hän tämän kohtalokkaan ratkaisunsa isänmaallisuudesta, velvollisuudesta vai yrityksestä ansioitua sodassa. Eversti Andrei Karamzin kaatui jo sodan alkuvaiheessa, toukokuussa 1854 nykyisen Romanian maaperällä.

Aurora Karamzinin elämään sisältyi 1840- ja 1850-luvuilla paljon henkilökohtaista surua. Ensimmäinen aviopuoliso, Paul Demidov kuoli huhtikuun alussa 1840. Auroran äiti Eva Walleen kuoli 1844, juuri siinä vaiheessa, kun heidän Helsinkiin rakennuttamansa Hakasalmen huvila valmistui.

Kipeimmin Auroraa satuttivat hänen sisariensa Emilie Mušin-Pushkinin menehtyminen koleraan 1846 Venäjällä ja Aline Correan lapsivuoteeseen 1850 Lissabonissa. Samana vuonna purkautui Auroran veljen Emil Stjernvallin ensimmäinen avioliitto. Andrei Karamzinin kaaduttua sodassa toukokuussa 1854 käly Vladimir Mušin-Pushkin kuoli saman vuoden elokuussa. Jokaiseen perheeseen jäi alaikäisiä lapsia, joiden kasvatukseen Aurora Karamzin sittemmin halusi osallistua. Erityisesti Mušin-Pushkinin orvoiksi jääneistä Aline- ja Marie-tyttäristä tuli hänelle läheisiä. He tavallaan täydensivät Auroran ja hänen poikansa Paulin hajaantunutta perhettä.

Menetettyään Andrei Karamzinin ja monia lähiomaisiaan Aurora Karamzin alkoi etsiä elämäänsä uutta sisältöä hengellisistä kokemuksista. Voimakastahtoisena, suuria suruja kokeneena, hän halusi tutustua laajemmin eri uskonnollisten yhteisöjen tarjontaan niin kotimaassa kuin Venäjällä ja Manner-Euroopassakin. Eurooppaa kiertäessään hän perehtyi Saksassa Theodor Fliednerin diakonia-aatteeseen, joka vaikutti häneen voimakkaan uskonnollisen herätyksen tavoin. Tästä alkaen hänen hyväntekeväisyystoiminnassaan, niin yleishyödyllisten laitosten perustamisessa kuin yhteisöjen ja yksityisten ihmisten auttamisessa, korostui aineellisen tuen ohella kristillinen kasvatustyö.

Träskändan päärakennuksen muutostyöt

Aurora Demidov suunnitteli Träskändan päärakennuksen laajentamista heti kartanon siirryttyä hänen omistukseensa. Matkustellessaan eri puolilla Eurooppaa hän oli nähnyt ajan uusinta arkkitehtuuria. Varsinaiset vaikuttajat Aurora Demidovin elinpiirissä 1840-luvulla olivat kuitenkin keisari Nikolai I ja keisarinna Aleksandra Fjodorovna. Pietarhovissa sijaitsevassa keisariperheen kesäresidenssi Cottagessa ja Träskändan uusitussa päärakennuksessa oli tunnistettavissa samoja piirteitä.

Aurora Demidov tilasi jo vuonna 1841 päärakennuksen laajennussuunnitelman arkkitehti Ernst Bernhard Lohrmannilta, joka toimi Helsingissä intendentinkonttorin johtajana arkkitehti Carl Ludvig Engelin kuoleman jälkeen. Lohrmannin suunnitelmasta on säilynyt eteläinen julkisivupiirros. Lohrman pitäytyi eurooppalaiseen klassiseen huvilatyyliin, jossa korostuivat yksinkertaisuus ja epäsymmetria. Rakennuksen runko oli korotettu kaksikerroksiseksi. Länsipäätyyn oli suunniteltu kuutiomainen yksikerroksinen veranta ja itäpäätyyn pienempi viisikulmainen veranta, josta oli suora näkyvyys kukkapuutarhaan. Suunnitelmasta toteutettiin heti vain itäpäädyn veranta. Koko rakennuksen laajennussuunnitelmaan palattiin kymmenen vuotta myöhemmin.

Aurora ja Andrei Karamzinin solmittua avioliiton kesällä 1846 uudet sukulaiset ja ystävät vierailivat mielellään ja viihtyivät Träskändassa, jonka oleskelu- ja majoitustilat kävivätkin ahtaiksi. Lopullinen laajennussuunnitelma on laadittu kesällä 1850 ja rakentaminen on toteutunut vuosina 1851-1852.

Kartanon signeeraamattomat laajennuspiirustukset ovat museoviraston arkistossa. Erään varmentamattoman tiedon mukaan ne olisivat jonkun venäläisen arkkitehdin piirtämät. Lohrmannin vuoden 1841 laajennussuunnitelmista on jäljellä vain eteläisen fasadin piirustus. Siitä huolimatta laajennustöiden oletetaan perustuneen hänen suunnitelmiinsa. Mahdollisena pidetään sitäkin, että Lohrmannin suunnitelma olisi annettu jonkun toisen suunnittelijan modernisoitavaksi.

Lopullisten suunnitelmien mukaan kaksikerroksiseksi korotetun rakennuksen runkoa oli jatkettu pohjoissuuntaan yhdellä ikkuna-akselilla. Pohjoisen fasadin pääsisäänkäyntiä korostamaan oli rakennettu rakennusrungosta ulkoneva puolikaaren muotoinen avoin pylväskatos. Rakennuksen etelä- ja länsisivustoilla oli suuret suorakulmaiset verannat ja itäsivun pohjoispäässä portiikki, jonne johtivat rakennuksen sivulta portaat.

Sisätiloissa rakennuksen rungon keskelle oli avattu leveä porraskäytävä, jota valaisi kattolanterniini. Huonetilat ryhmittyivät porraskäytävän ympärille. Laajennussuunnitelmassa keskeistä oli sisätilojen avautuminen ympäröivään puistomiljööseen. Yläkerran uusissa huonetiloissa oli puolikaari-ikkunat. Useista huoneista avautuivat ovet suoraan avarille verannoille.

Rakennuksen ikkunat, ulko-ovet, portiikit ja verannat oli varustettu raidallisista kankaista ommelluilla, sahalaitareunoin koristelluilla markiiseilla ja aurinkokatoksilla. Nämä osaltaan lisäsivät monimuotoisen päärakennuksen koristeellisuutta. Tämän lämminhenkisen kartanohuvilan edustavan lopputuloksen on arvioitu perustuneen erilaisten tyylielementtien vapaaseen yhdistelyyn.

Turun kaupunginarkkitehti Georg Theodor Chiewitz oli laatinut Träskändan puistoalueelle useita koristeellisia ulkorakennussuunnitelmia, joista oli 1850- ja 1860-luvuilla rakennettu talouspihalle hevostalli ja Glimsinjoen suulle pesutupa sekä kasvihuoneiden pohjoispuolelle puutarhurin asunto. Chiewitzin suunnittelemia ovat myös aikaisemmin rakennetun ns. piparkakkutalon koristelu sekä 1860-luvulla keisari Aleksanteri II:n vierailua varten rakennettu käymälärakennus, joka alkujaan sijaitsi lähempänä talouspihaa, mutta siirretty myöhemmin lähemmäksi piha-aluetta.

Aurora Karamzinin aikaiseen laajempaan Träskändan kartanoalueen rakentamiseen palataan myöhemmin, tarkasteltaessa hänen paikallisia toiminta- aloitteitaan ja niiden merkitystä sekä silloisessa että nykyisessä Espoossa.

Pirkko Kivimäki

Lähteet:

Aurora Karamzin – Aristokratian elämää, Espoon kaupunginmuseo (2006), Jyrki Paaskoski ja Sten Björkman

Espoon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema (1991)