Kansanopetuksen merkkivuosi:
Espoolaislasten opetus ulotettiin koko kunnan alueelle 140 vuotta sitten

Auroran koulu Auroran puistossa 

Lukuisten Espoon koulujen tavoin myös entisen Träskändan kartanon mailla sijaitseva vuonna 1957 toimintansa aloittanut Myllykylän koulu, nykyinen Auroran peruskoulun ala-aste avaa syksyisin ovensa koulutiensä aloittaville lapsille. Jokaisella lapsella Suomessa on etuoikeus ja myös velvollisuus suorittaa peruskoulun oppimäärä. Vuoden 2009 alussa tuli kuluneeksi 140 vuotta siitä, kun Espoossa päättäjät laativat suunnitelman lasten opetuksen järjestämiseksi koko kunnan alueella. Ennen sitä kaikilla espoolaislapsilla ei ollut samanlaisia oppimismahdollisuuksia.

Kirkko ja kansanopetus

Kansanopetus käsitteenä on peräisin 1100-luvulta, jolloin kristinuskon juurruttaminen kansaan alkoi suomalaisella maaperällä. Jo pelkkä kristillisten tapojen alkeisopetus ja kirkkojärjestyksen käytäntöön saattaminen veivät toistasataa vuotta. Roomalaiskatolisen kirkon kanonisen hallinnon vakiintuessa ensimmäiset seurakunnat syntyivät Suomenlahden rannikolle. Seurakunnat vastasivat kansanopetuksesta 1860-luvulle saakka. Maan vanhin seurakunta, johon myös Espoo kuului yli 150 vuoden ajan, on 1200-luvulla perustettu Kirkkonummen seurakunta. Espoon seurakunta itsenäistyi 1490-luvun alussa.

Aikuisopetus

Aluksi opetus kohdistui aikuisväestöön ja opettaminen lankesi papeille luonnostaan. Opetuksen tavoitteena oli latinankielisen messun ja tärkeimpien sakramenttien, kasteen ja ehtoollisen sekä ripin ymmärtäminen. Suurelle osalle seurakuntalaisista opetukset jäivät kunkin oman ymmärryksen ja muistin varaan.

Lukutaidon opetukseen ei vielä keskiajalla ollut painettuja aapiskirjoja, ja muutenkin seurakuntien voimavarat olivat opetustyöhön riittämättömät. Espoossa katolisen ajan lopulla hurskauselämän aakkosten opetus oli vähitellen siirtynyt kotien vastuulle.

Latinankielisiä messuja seurattiin edelleen ulkoa opittujen merkkien avulla. Kasteen ja ehtoollisen sakramenttien salaperäisyys herätti kunnioituksensekaista pelkoa. Keskiajan lopulla, roomalaiskatolisen kirkon viimeisinä vuosina, kuningas Mauno III:n määräyksestä Suomen kirkoissa luettiin äidinkielellä synnintunnustus ja synninpäästö sekä Isä meidän -rukous ja Ave Maria. Seurakuntalaisten tuli opetella ne ulkoa.

Keskiajan päättyessä, luterilaisen uskonpuhdistuksen ulottuessa Ruotsi-Suomeen, päätettiin  vuoden 1527 Västeråsin valtiopäivillä, että jumalanpalvelukset oli suoritettava äidinkielellä. Sen jälkeen kirkon lukkarin työsarka laajeni vähitellen. Vuoden 1686 kirkkolaissa on ensimmäisen kerran määritelty lukkarin pätevyysvaatimukset ja tehtävät, joihin sisältyi luku- ja kirjoitustaidon omaksuminen ja velvollisuus opettaa nuorta väkeä. Seurakunta velvoitettiin järjestämään lukkarille asunto, joka sopi myös opetuspaikaksi. Näin sai alkunsa ns. lukkarinkoulu, josta Aleksis Kivi antaa loistavan kuvauksen Seitsemässä veljeksessä.

Nuoret ja rippikoulu

Vuoden 1740 rippikouluasetus toteutettiin Espoossa vuosina 1770 -1780. Rippikoulun tarkoituksena oli antaa tiedolliset valmiudet ehtoolliseen osallistuville. Pian rippikouluun liitettiin myös konfirmaatio, joka käytännössä tarkoitti seurakunnan läsnä ollessa tapahtuvaa nuorison kuulustelua ja omakohtaista uskontunnustusta ennen ensimmäiselle ehtoolliselle menoa.

Espoon ensimmäiset lukukinkerit mainitaan vuoden 1778 piispantarkastuspöytäkirjassa. Lukukinkereillä päivitettiin seurakuntalaisten kristinopin tuntemus ja lukutaito.

Lapset opetuksen piiriin

Lasten opetus 1700-luvulla ja vielä yli 1800-luvun puolivälin oli vanhempien vastuulla. Espoossa ei ollut koulua eikä koulumestaria. Lukkari velvoitettiin antamaan opetusta vain vanhempien apuna. Myös pitäjänapulainen osallistui opetustyöhön, sikäli kuin hänen aikansa riitti. Säätyläiset ja varakkaat perheet palkkasivat lasten opetukseen kotiopettajia ja sen jälkeen pääasiassa pojat lähetettiin eri oppilaitoksiin. Espoolaisten lähin koulu oli Helsingin alkeis- ja triviaalikoulu, jossa annettiin korkeampaa opetusta. Näissä kouluissa tiedetään 1800-luvun alussa opiskelleen seitsemän espoolaisteiniä, heistä pari talollisten poikia. Yhden espoolaisnuoren mainitaan opiskelleen Turun akatemiassa.

Suomi oli erotettu Ruotsista ja liitetty Venäjän keisarin alaisuuteen 1809. Vuosisadan ensimmäiset vuosikymmenet Espoossa kiisteltiin pätevän lastenopettajan palkan suuruudesta ja siitä, maksettiinko palkka kirkon vai kunnan köyhäinhoidon määrärahoista. Yksi 1800-luvun puolivälin lastenopetuksen idea oli sunnuntaikoulu, josta myös kruunun viranomaiset kiinnostuivat. Heidän näkemyksensä mukaan koulun opetusohjelmaa voisi laajentaa koskemaan myös yhteiskunnallisia kysymyksiä.  Keisari Nikolai I:n virkavaltaisuus ja sensuurimääräykset kuitenkin sallivat ainoastaan kirkon kristillisyyden opetuksen. Mutta Espoon vt. pitäjänapulainen J.J. Fogelberg halusi kokeilla laajempaa opetusohjelmaa ja senaatin päätöksellä Espoon ensimmäinen virallinen sunnuntaikoulu aloitti vuoden 1851 alussa. Koulutunnit olivat sunnuntaisin kolmesta kuuteen. Oppilaina oli palvelusväkeä ja köyhiä lapsia, oppiaineina katekismus, raamatunhistoria, aapinen, kirjoitus ja laskento. Koulu sai valtionapua kirjojen ja muiden koulutarvikkeiden ostoon. Aurora Karamzin lahjoitti koululle 100 ruplaa köyhien oppilaiden avustamiseksi. Espoon sunnuntaikoulu toimi vain runsaan vuoden Fogelbergin muutettua pois paikkakunnalta. Fogelberg ennätti tuona aikana hankkia koululleen hyvän maineen ja arvovaltaisen ystävän, Träskändan kartanon omistajan, Aurora Karamzinin.

Aurora Karamzinin päänavaus Espoon lastenkouluille

Aurora Karamzin oli Fogelbergin sunnuntaikoulun yhteydessä kiinnittänyt huomionsa huonolle hoidolle jätettyyn lastenopetukseen Espoossa. Hän lahjoitti lastenopetusta varten tuhat ruplaa pääomaksi, jonka korot tuli käyttää lastenopettajan palkkaukseen. Lahjoituskirjan mukaan opettajan ja papiston tuli toimia yhteishengessä kristillisen tiedon ja siveellisen kasvatuksen ylläpitämiseksi köyhien keskuudessa.

Aurora Karamzinin lahjoitus herätti suurta huomiota Espoossa ja lahjoitusrahoilla päätettiin palkata opettaja mahdollisimman pian. Vuonna 1856 lastenopettajan toimi julistettiin haettavaksi ja tehtävään valittiin Adolf Fredrik Boberg. Hän aloitti puolentoista vuoden mittaisen kiertokoulun käyden kylissä opettamassa heikon lukutaidon omaavia ja viipyen jokaisessa kylässä tarpeen vaatiman ajan.

Muutamissa kylissä oli jo sunnuntai- ja kyläkouluja. Mm. Bembölen sunnuntaikoulussa opettajina toimivat mamsellit Julia Gadolin ja Maria Tötterman, molemmat edesmenneiden pappien tyttäriä sekä Emma Vestermarck. Joskus apuna oli urkuri J.A. Gadolin. Oppilaina oli 35 - 70 eri-ikäistä tyttöä ja poikaa. Myös Leppävaarassa ja Otaniemessä oli aloitettu kyläkoulut.  

Kyläkoulujen oppiaineina olivat sisäluku ja ulkoluku, raamatunhistoria ja kirjoitus.

Opetusvelvollisuus kirkolta kunnille

Vuoden 1865 kunnallislain perusteella lastenopetus siirtyi seurakunnilta kuntien vastuulle. Ratkaiseva vaihe kansanopetuksen kehittämisessä oli vuoden 1866 kansakouluasetus, jonka pohjana oli Uno Cygnaeuksen suunnitelma. Venäjän valtaistuimelle 1855 noussut Aleksanteri II oli antanut senaatille määräyksen etsiä henkilöitä, joilla olisi ehdotuksia kansaa sivistävien koulujen aikaansaamiseksi. Cygnaeus oli lähettänyt senaatille oman suunnitelmansa, joka poikkesi lastenkoulujen aiemmista opetussuunnitelmista.

Cygnaeuksen mukaan koulun tuli olla yleissivistävä, Pestalozzi-henkinen, eikä, kuten siihen saakka, rippikouluun valmentava opinahjo. Cygnaeuksen ehdottama kansakoulu ei ollut myöskään alkeiskoulu, vaan monipuolisesti sivistävä oppilaitos, joka antoi pohjan itsensä edelleen kehittämiselle. Cygnaeus uskoi, että kodeissa kyettäisiin antamaan tarvittava alkeisopetus kansakouluun tuleville. Papisto tunsi paremmin sen aikaisten kotien valmiudet alkeisopetukseen ja osasi myös epäillä, että opetustilanteissa vanhempien auktoriteetti saattaisi joutua vaakalaudalle lasten ja palkollisten edessä. Kansakouluasetuksen voimaantulo antoikin seurakunnille uuden haasteen kehittää kansakoulua vastaava oma lastenopetusohjelma. Seurakuntien kehittämä opetusohjelma vakiinnutti kylien kiertokoulun.

Espoon kuntakokous laati vuoden 1869 alussa suunnitelman lastenopetuksen järjestämisestä koko pitäjässä. Pitäjä jaettiin kolmeen piiriin ja jokaiseen tuli palkata kiertokoulun opettaja. Boberg erosi lastenopettajan toimesta ja palasi takaisin kotiseudulleen pohjoiseen, joten uusia opettajia tarvittiin kolme. Kunta vastasi palkkamenoista. Kirkkoneuvoston tehtäväksi tuli valita opettajat, hyväksyä opetussuunnitelmat ja huolehtia opetusvälineistä. Vanhempien edellytettiin opettavan edelleen lapsilleen sisälukua, mutta ei enää katekismuksen ulkolukua.

Espoo saa kansakoulun

Kuntakokouksen ratkaisuihin kiertokouluasiassa vaikuttanut professori Geitlin vetosi vuoden 1870 kuntakokoukseen Espoon kunnan kansakoulun puolesta. Hän ehdotti kansakoulun rakentamista kirkon maalle Lagstadiin. Hän lahjoitti tuhat markkaa kansakoululle siksi, että lahjoituksen koroilla maksettaisiin seurakunnalle maanvuokra. Kansakouluhanke käynnistyi nopeasti. Geitlinin puheenjohdolla asetettiin Lagstadin koulun johtokunta ja Espoon kunnan ensimmäinen kansakoulu aloitti toimintansa jo seuraavana vuonna 1871. Vuonna 1874 Espoossa toimi kolme kiertokoulua, kolme kansakoulua sekä Aurora Karamzinin koulu Träskändassa ja Sinebrychoffien koulu Hagalundissa sekä erityisesti suomenkielisiä lapsia varten perustettu Åminnen koulu.

Aurora Karamzinin koulu Träskändassa

Aurora Karamzinin yksityinen Träskändan kansakouluhanke alkoi hänen vuonna 1860 Träskändan alustalaisten ja lähiseudun lapsia varten perustamastaan pientenlastenkoulusta. Aluksi koulussa opetettiin lapsia lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Jo ensimmäisen kouluvuoden jälkeen voitiin todeta lasten ajattelussa ja kehityksessä tapahtuneen edistystä.

Koulun ensimmäisenä opettajana toimi useiden vuosien ajan August Westerlund. Oppiaineiden määrä kasvoi vuosien mittaan. Perusaineiden lisäksi opetusohjelmaan lisättiin Raamatun ja isänmaan historiaa sekä maantietoa. Tasoltaan koulun opetus vastasi 1870-luvulla kansakoulun alaluokkien opetusta. Aurora Karamzin vastasi koulukustannuksista vuoteen 1888 saakka, jolloin koulu sai valtionapua ensimmäisen kerran. Vuosikertomustietojen mukaan sitä ei haettu aiemmin.

Pientenlastenkoulu sijaitsi aluksi kartanon pihapiirin talousrakennuksessa. Koulu oli siirretty jo ennen vuonna 1888 tapahtunutta kartanon päärakennuksen paloa meijerin tiloihin, yhteen nykyisen Pikku-Auroran rakennukseen. Kartanon palon jälkeen Aurora Karamzin rakennutti uuden koulurakennuksen tulipalosta vakuutuskorvauksena saamillaan rahoilla. Uuden koulurakennuksen suunnitteli arkkitehti Carl Gustaf Nyström ja se valmistui vuonna 1891. Siinä oli 61 oppilaspaikkaa ja pientenlastenkoulussa 51 paikkaa. Opettajia oli vain kaksi, minkä vuoksi pienten lasten kouluopetus ja kansakoulun opetusjaksot tapahtuivat eri vuodenaikoina. Toinen näistä uuden kansakoulun ensimmäisistä opettajista oli Mia Henriksson.

Aurora Karamzin oli ylläpitämästään koulusta hyvin kiinnostunut. Päättäjäispäivänä hänellä oli lahjoja lahjakkaille oppilaille. Palkitsemisen lisäksi hän antoi raha-avustusta köyhimpien perheiden lasten koulunkäyntiä varten. Aurora Karamzin huomioi myös koulun opettajat osoittaen heille suurta ystävällisyyttä. Opettajia kestittiin Träskändassa ja he saivat joka toisena sunnuntaina hevoskyydin kirkkoon.  Helsingissä käydessään opettajat saivat asua Hakasalmen huvilassa.

Aurora Karamzin perusti koulutyön sekä yleisen lukutaidon ja tiedon edistämiseksi Träskändaan lainakirjaston. Espoon toinen lainakirjasto 1880-luvun alussa oli Lagstadin kansakoulun yhteydessä.

Aurora Karamzin kiinnitti huomionsa myös alle kouluikäisten lasten kasvatukseen. Träskändassa järjestettiin kartanon kustannuksella kesällä 1865 lastentarhakokeilu. Sen vetäjänä toimi Helsingin pientenlastenkoulussa työskentelevä mamselli Söderström.  Tarhassa oli 22 todennäköisesti Träskändan palkollisten 3 - 6-vuotiasta lasta. Lapset kokoontuivat päivisin neljän viiden tunnin ajaksi leikkimään, laulamaan, askartelemaan ja opettelemaan luku- ja kirjoitustaidon aakkosia.

Jälkiarviointia

Espoossa Aurora Karamzinin lahjoitus kunnan kansakoulua varten oli liikkeelle paneva voima. Sen pysyväksi muistoksi ja kiitollisuuden osoitukseksi kunnan säätyläiset tilasivat vuonna 1873 taiteilija Carl Sjöstrandilta rintakuvan Aurora Karamzinista. Lahjoituksen saaman suuren huomion vuoksi kunnan päättäjät tarttuivat ripeästi lasten opetuksen järjestämiseen ja vuonna 1871 siis aloitti toimintansa Espoon ensimmäinen kansakoulu.

Espoon kunta oli saanut Aurora Karamzinista merkittävän hyväntekijän 1860-1870-luvuilla. Kunta arvosti hänen tarjoamaansa tukea, mutta osittain oli kyse siitä, miten tarjottua apua kunnassa voitiin hyödyntää. Aurora Karamzin oli mm. tarjonnut Träskändan uutta koulurakennusta Espoon kunnalle, joka siinä tilanteessa katsoi edullisemmaksi torjua lahjan. Träskändan koulu kuitenkin siirtyi Espoon kunnalle syksyllä 1902 Aurora Karamzinin toukokuussa tapahtuneen kuoleman jälkeen. Kansakoulu, joka oli ruotsinkielisten lasten koulu, lopetti toimintansa rakennuksessa 1970-luvun alussa. Vuonna 1975 siihen sijoitettiin kunnallinen suomenkielisten lasten päiväkoti, nimeltään  Auroran päiväkoti.

Auroran päiväkoti on Träskändan kartanolta, nykyisestä Aurora-kodista Gammelgårdin kylään, eli Vanhaankartanoon johtavan vanhan kylätien varrella, pienellä mäntyjä kasvavalla kukkulalla. Tämä kaunis T-muotoinen rakennus liittyy historiallisesti Träskändan kartanomiljööseen. Sen kulttuurihistoriallinen arvo on osa Espoon lasten opetuksen ja kasvatuksen kehityshistoriaa.

Pirkko Kivimäki

Lähteet:

Eeva Ojanen, Espoon seurakuntahistoria, Espoon seurakunnat (1990)

Marianne Långvik-Huomo, Aurora Karamzin - Aristokratian elämää, Espoon kaupunginmuseo (2002)

Iso tietosanakirja, osat 2 ja 9 (1931)

Espoon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema (1991)