Tuulikki Gustafsson muistelee

Kouluni oli Leppävaaran kansakoulu. Kävin kansakoulua kaikki kahdeksan vuotta.

Aloitin kouluni heti kaksi vuotta sodan jälkeen eli v. 1946. Ensin kävin alakoulua kaksi vuotta, sitten neljä vuotta yläkoulua ja kaksi vuotta jatkokoulua. Koulua käytiin sekä aamu- että iltavuorossa. Jatkoluokilla oli kaksi eri linjaa. Kävin liikelinjan.

Alaluokat pidettiin punaisessa puurakennuksessa ja samassa rakennuksessa toimi myös kirjasto. Rakennus on purettu. Se sijaitsi samalla tontilla kuin nykyinenkin Leppävaaran koulu eli Lintuvaarantien varrella (silloin Valtatie). Yläastetta ja jatkoluokkia kävin nykyisessä kivirakennuksessa. Koulua laajennettiin kouluaikanani.

Minulla oli lyhyt koulumatka, sillä kotini sijaitsi 500 metrin päässä, joten kun koulun kello soitti, niin vielä ehti juosta kouluun.

Siihen aikaan sodan jälkeen kouluissa oli paljon oppilaita ja siksi tarvittiin rinnakkaisluokkia. Luokissa oli useimmiten 25-35 oppilasta.

Opettajia kunnioitettiin ja hiukan pelättiinkin. Sinuttelu ei tullut kysymykseen. Tytöillä oli koulussa leningit ja ala-asteella myös esiliinat. Useimmilla oli rusetti päässä. Vasta jatkoluokilla pitkät housut olivat hyväksyttyjä. Jaloissa oli äidin kutomat villasukat, jotka kutittivat.

En muista, että kansakouluaikanani olisi käytetty päihteitä tai sitten en tiennyt niistä.

Välini opettajiin olivat hyvät, koska olin kiltti, ehkä hiukan unelmoiva, mutta ahkera kumminkin. Ne jotka häiriköivät joutuivat nurkkaan ja muistaakseni alakoulussa oli välillä kädet nostettava pystyyn.

Ala-koulussa 1. luokalla opettajani oli Helga Pekkola. Hän oli tiukka, mutta ei ole jäänyt mitään moitittavaa. 2.luokalla opettajana oli Meriö, hyvin mukava opettaja.

Yläkoulussa 4- 6 luokalla opettajani oli Hilma Antikainen. Tämän muistan hyvin siitä, että aloitin kerran ainekirjoitukseni: “Meidän opettaja on nainen, hänen nimensä on Hilma Antikainen.” Hän kävi myös minun syntymäpäivilläni, kun täytin 12-vuottta ja kirjoitti vieraskirjaamme: “Parhainta onnea ja Jumalan siunausta 12-vuotiaalle Tuulikille, kiltille oppilaalleni”. Näin tuli todistettua, että olen ollut kiltti.

Lisäksi käsitöissä ja joissakin muissakin aineissa oli eri opettaja. Mutta pääsääntöisesti ala- ja yläkoulussa oli sama opettaja.

Olin kova kirjoittamaan aineita ja voitinkin useita raittiuskilpakirjoituksia. Minulla on vieläkin jäljellä 5. luokalla saamani kovakantinen kirja “Yksin vartiopaikalla” 1. erityispalkinto v. 1951 Toivonliittojen kirjoutuspalkintona. Meidän aikanamme luettiin ja kerrottiin Turmiolan Tommista hirvittäviä tarinoita viinan kirouksista. Onneksi kotini oli raitis. Mutta sota-aika jätti moniin jälkensä ja juoppoja oli paljon.

Alakoulussa oppiaineina olivat: uskonto, ympäristöoppi ja askartelu,lukeminen,kirjalliset harjoitukset,laskento,piirustus,kaunokirjoitus, voimistelu, leikki ja urheilu sekä laulu.

Yläkoulussa opeteltiin lisäksi historiaa, luonnontietoa, maa- ja kotitaloutta, terveys- ja raittiusoppia ja käsityötä.

Jatkokoulun kaksi vuotta suoritin liikelinjalla. Oppiaineina olivat uskonto- ja elämänoppi, lukeminen ja kirjallisuus, aine- ja asioimiskirjoitus, yhteiskuntaoppi ja sivistyshistoria, kotitalous, ruokatalousoppi ja talouskemia, kodinhoito, terveys- ja raittiusoppi, lastenhoito- ja kasvatus, tyttöjen käsityö, talousmaantieto, konekirjoitus, liikeoppi, tekstaus, laskento- ja mittausoppi, kirjanpito, voimistelu ja urheilu sekä ruotsi.

Koulun ruoka oli maittavaa ja riittävää. Sodan jälkeen ei oltu kovin nirsoja. Ruoka tehtiin koulun keittiössä ja keittäjät olivat tuttuja. Ruoka syötiin pitkissä pöydissä ja opettaja istui pöydän päässä.

Enimmäkseen oli keittoja ja vellejä. Kaurapuuroa inhosin monta vuotta koulun jälkeen, koska siinä oli akanoita.

Koulukirjoista en muista, tietysti oli aapiskirja ja laskentokirja. Kaunokirjoitusta harjoiteltiin. Koska olin oppinut lukemaan ennen kouluun menoa, minun oli vaikea oppia tavuttamista. Käsitöissä olin heikko ja muistan vieläkin ne kintaat, jotka kudoin ohuesta langasta ja hikisissä käsissäni silmukat menivät poikki. Myös laulutunnnit olivat vaikeita, koska minulla ei ollut yhtään lauluääntä. Historiassa painotettiin vuosilukuja ja nimiä. Onneksi luin paljon historiallisia romaaneja ja rakkaus historiaan säilyi.

Välitunneilla hypättiin narua ja ruutua ja leikittiin kotia ja koulua.

Koulussa oli kevätjuhlia ja joulujuhlia. Muistaakseni esiinnyin Adalminan helmi -nimisessä satunäytelmässä. Juhlissa myös laulettiin. Kovin paljoa en muista niistä. Mutta “Jo joutui armas aika ja suvi suloinen” sykähdyttää vieläkin.

Erityisesti pidin jatkoluokkien liikelinjasta, koska en ole koskaan ollut taitava käden töissä. Hauskoja muistojakin tuli mieleen, kun oppiaineena oli tekstaus, niin tietysti 14-15-vuotiaat neitokaiset suipistivat suutaan ja kysyivät nuorelta miesopettajaltamme: “Onko meillä seuraavaksi sektausta” ja tämä punastui korviaan myöten. Kyllä oppilaatkin olivat joskus, ainakin yläluokilla aika “kamalia ” opettajille.

Minulla ei kouluaikana kukaan kiusannut, vaikka olinkin kiltti oppilas. Tämä johtui varmaan siitä, että olin kasvanut 8-lapsisessa perheessä, tottunut pitämään puoleni ja lisäksi minulla oli hyviä ystäviä koulusa.

Monien kanssa pidin vielä pitkään yhteyttä koulun jälkeen. Nykyään enää harvemmin ketään näkee.

Koska koulusta ei jäänyt ikäviä muistoja, jatkoin työssä oloaikana opintoja iltaisin. Suoritin sekä merkonomitutkinnon että Helsingin yliopistossa FK-tutkinnon työn ohella iltaopiskelijana. Olen toiminut ennen eläkkeelle siirtymistäni mm. toimistonhoitajana, opettajana ja rehtorina Espoon työväenopistossa.