Kuuma ja helteinen heinäkuun aamupäivä, aurinko porottaa täydellä hehkullaan. Hellettä on jatkunut jo monta viikkoa ja metsäpalovaroitus on voimassa.

Lueskelen Helsingin Kallion-kirjastosta lainaamaani Tarzan-kirjaa. Kävimme siellä isin kanssa juuri eilen illalla, näin kesäaikaan kun Espoon omat kirjastot eivät ole auki.

Kaverini Ritin veljineen pitäisi tulla pian hakemaan minua ja siskoani uimaan. Uimapuku ja pyyhe odottavat jo kassissa lähtöä rantaan. Mutta jos menemme Laaksolahden rantaan niin tarvitsen myös rahaa, koska siellä on kioski. Minulla pitäisi olla vielä markka jäljellä viikkorahoista. Ei, minähän laitoin sen kultapossuun. Harmi, tämä hankaloittaa rahan käyttöön ottoa. Siis pitää suorittaa pankkiryöstö. Kaivelen keittiön laatikosta veitsen ja sillä pidän haittalevyt poissa edestä ja saan possua ravistelemalla markkani parempaan talteen. Siskollani on paljon helpompaa, hänen kultapossunsa kun on saumasta rikki ja tarvittaessa se halkeaa.

Kaverini Ritin veljineen pitäisi tulla pian hakemaan minua ja siskoani uimaan. Uimapuku ja pyyhe  odottavat jo kassissa lähtöä rantaan. Mutta jos menemme Laaksolahden rantaan niin tarvitsen myös rahaa, koska siellä on kioski. Minulla pitäisi olla vielä markka jäljellä viikkorahoista. Ei, minähän laitoin sen kultapossuun. Harmi, tämä hankaloittaa rahan käyttöön ottoa. Siis pitää suorittaa pankkiryöstö. Kaivelen keittiön laatikosta veitsen ja sillä pidän haittalevyt poissa edestä ja saan possua ravistelemalla markkani parempaan talteen. Siskollani on paljon helpompaa, hänen kultapossunsa kun on saumasta rikki ja tarvittaessa se halkeaa.

Riti ja veljet Tapsa ja Artsi kurvaavat pyörillään pihaan ja menemme heitä ulos vastaan. Mietimme, mihin rantaan lähdemme. Vaihtoehtoja on kolme. Jupperin, Helsingin Maalaiskunnan tai Laaksolahden ranta.

Jupperin ranta on niistä pienin, lähin ja rauhallisin. Helsingin Maalaiskunnan ranta eli Kallioranta on Jupperin rannan vieressä. Sen omistaa Helsingin Maalaiskunta ja toisen nimensä se on saanut maastostaan. Laaksolahden rantaan on pisin matka, melkein Lähderantaan, mutta siellä on hyppytornit ja leveät laiturit.

Päätämme lähteä Jupperin rantaan. Pyöräilemme alas Tammipääntietä. Niemen-mutkassa tulee linja-auto vastaan ja joudumme väistämään pientareelle ja yskimään sen nostamaa pölyä pois keuhkoistamme.

Käännymme Rantatielle, josta menee oikopolku läpi metsikön. On haasteellista yrittää ajaa polku päästä päähän koska se on erittäin kivikkoinen ja pyörällä joutuu kiemurtelemaan kivien koloissa. Selviämme polun pätkän ajamalla ja lyhyt kurvaus Vantaantietä oikealle. Jätämme pyörät lukittuina rantaan tulevien portaiden viereen kumolleen.

Alueen omistaa Jupperin Omakotiyhdistys joka on aidannut rannan verkkoaidalla, jossa on tukeva portti. Ennen tänne tullessa piti muistaa ottaa avain mukaan, koska portti oli aina lukossa. Nykyisin aidassa on niin iso reikä, että siitä mahtuu hyvin kulkemaan.

Ranta on näin aamupäivästä vielä varjoinen ja viileän tuntuinen. Nousemme ylös pienen, laudasta tehdyn, vaaleaksi maalatun, kaksiosaisen pukukopin puisia portaita ja menemme oikealle tyttöjen puolelle vaihtamaan uimapuvut päälle. Muistutan Ritille, että hän pitää pyyhettä kopin väliseinän edessä, koska siinä on pari reikää, joista pojat voi kurkkia. Uimapukuni on ruman ruskea trikoinen asu ja tietenkin siskollani on samanlainen. En aina ymmärrä, miksi äidin pitää ostaa meille samanlaisia vaatteita. Ritin uimapuku on paljon kauniimpi vaalean sininen ja siinä on röyhelöreunus yläosassa. Vaatteet ja kassit jätämme uimakopin penkille, ei niitä kukaan kuitenkaan varasta.

Jätämme pyyhkeet hiekalle yhteen kasaan ja kahlaamme järveen. Vesi on lämmintä ja pulahdamme uimaan. Täällä pitää varoa laittamasta jalkoja syvemmällä pohjaan, koska siellä on teräväreunaisia simpukankuoria, joista voi saada haavoja jalkapohjiin. Hetken uituamme istun vedessä olevalle isolle kivelle lepäämään. Tapsa ehdottaa, että kävisimme uimalla Helsingin Maalaiskunnan rannassa. Matka on lyhyt, vain satakunta metriä. Perillä kiipeämme rannan vasemmassa reunassa olevalle laiturille, jonka luona on äkkisyvää. Rannan jyrkkä kallio kun putoaa myös veden alla.

Istumme hetken laiturilla auringon paisteessa ja sitten kiipeämme ylös kalliorinnettä pukukopeille tutkimaan niitä. Tähän on hyvä tilaisuus kun täällä ei ole muita ja rantaa ympäröivän korkean tummanruskean lauta-aidan portti on tiukasti lukossa. Isohko uimakoppi on myös tummanruskeaksi valtattua lautaa ja kaksiosainen. Oviaukon edessä on kulmikas näköeste ja sisällä tilaa kiertää seinään kiinnitetty penkki. Seinät on yläosastaan parin laudan leveydeltä auki ja sisäpuolelta puupintaiset. Joku on käynyt tekemässä hävyttömiä tekstejä ja kuvia vaaleisiin seiniin. Lattiaa ei ole vaan rakennus on hiekkapohjainen. Aluetta kiertävään aitaan on myös rakennettu penkkejä. Emme jaksa uida takaisin Jupperin rantaan, joten yritämme aidasta ali, mutta se ei onnistu, koska aita on hyvin rakennettu ja ulottuu joka paikassa melkein maahan saakka ja se ulottuu myös järveen. Kierrämme aidan kahlaamalla järvessä mutapohjan tirskuessa varpaidemme väleistä.

Olisipa täällä kioski, haluaisin limua ja jäätelön. Keräämme tavaramme. Jätämme uimapuvut shortsien ja paidan alle ja ajamme pitkin Vantaantietä kohden Laaksolahden rantaa. Tie on kapea ja mutkikas, lisäksi pitää varoa Helmisen linja-autoa, joka liikennöi Lähderannasta Helsinkiin tätä tietä pitkin. Matkalla Pitkäjärventien ja Vantaantien risteyksessä ohitamme mattolaiturin. Siinä on rannan kiveykseen kiinnitetty kelluvan nelikulmainen lankkulaituri pyöreine puutynnyreineen, joissa seisten on helppo pestä mattoja raikkaassa järvivedessä.

Laaksolahdessa jätämme pyörät lukittuina rannan yläpuolella olevan jyrkän kallion päälle lähelle kioskia, joka on onneksi auki. Ostamme eskimot ja sitruunasoodaa. Rahaa riittää vielä pariin tikkariinkin. Laskeudumme betoniportaita rannalle, jossa on paljon ihmisiä nauttimassa upeasta auringonpaisteesta. Ihmisten äänet kimpoavat kalliosta luoden rauhoittavan sorinan, joka muodostuu lasten kiljunnasta, aikuisten juttelusta, lintujen kirkunasta ja veden loiskeesta. Etsimme kallion juurelta paikan, johon levitämme kosteat pyyhkeemme hiekalle ja nautimme jäätelöt välipalaksi. Ranta aukeaa edessämme kapeana hiekkanauhana, jonka reunoissa on pitkät puiset laiturit 25 metrin päässä toisistaan. Mattolaiturin puoleisen pään laituri päättyy metalliseen ponttooniin, jolla on viiden metrin korkuinen hyppytorni ja toisen pään laiturissa on kolmenmetrin korkeudella ponnahduslauta. Ponttoonit on ankkuroitu rantaan pitkillä metallitangoilla. Laitureiden välissä on uimaradat, joita erottaa toisistaan rataköydet. Niistä ensimmäinen osoittaa äkkisyvän reunaa rannasta. Kolmenmetrin laiturista lahden pohjukkaan päin on matala lasten ranta. Rataköysien alueelle ei nyt voi mennä uimaan koska siellä pitää Laaksolahden Viri uimakoulua.

Jyrkässä kalliorinteessä, melkein ylhäällä, on laudasta rakennettu isoikkunainen uimavalvojien koppi ja tummanruskeat pukukopit. Metsän siimeksessä on myös vessa, jossa haisee kamalalta.

Odotamme uimakoulun loppumista ja katselemme kun aloittelijat opettelevat liukumaan korkkisilla lautoilla. Sen jälkeen hyppäämme laiturilta uimaan ja polskimme muutaman kerran laiturilta toiselle. Sukellan laiturin edessä olevan puisen numerolevyn ali laiturin alle sen salaperäiseen hämärään. Kierrän uimalla hyppytornin ympäri ja palaan rantaan. Uiminen virkistää mukavasti näin kuumana päivänä. Tapsa on luvannut joku päivä hypätä viidenmetrin hyppytornista mutta tänään torni näyttää olevan käytössä. Ainakin joku poikajoukko heiluttaa sitä kovasti ja hyppivät keinuvasta tornista alas kun uimavalvoja tulee kieltämään tornin heilutuksen.

Rantavedessä lilluu jotain outoa vihreää limamaista mössöä, joku väittää sitä sinileväksi. Emme välitä siitä, koska uiminen ei järvessä ole kiellettyä. Uimapuvun sisäpuolelle siitä jää outo kerros, joka lähtee huuhtomalla pois.

Uinnin jälkeen keräämme tavaramme ja menemme pukukopille pukemaan. Sisältä koppi on vaalea. Seinät ja lattia on lakattua puuta ja siinä on oikeat ikkunat. Talvella tätä koppia käyttävät avantouimarit. Uimakopissa on tungosta, koska rannalla on paljon käyttäjiä. Ihmettelen yhden vanhan lihavan rouvan uimapuvun vaihtoa, hän jättää vaaleanpunaisen kokovartaloliivinsä uimapuvun alle.

Pyörille palattuamme toteamme kotiin olevan kiire. Lähderannan suunnasta lähestyy vauhdilla mustanpuhuva ukkospilvi. Sieltä suunnalta tulevat myräkät jäävät aina junnaamaan tähän päälle. Toivottavasti emme kastu kotimatkalla.

Muisteli Tarja Gustafsson

Julkaistu JOY-lehdessä 3/2008