Pitäjästä kauppalaksi ja kaupungiksi

Linja-autoliikenteen varhaisvaiheita Espoossa Osa 4

Urpo Koivisto

Espoosta tehtiin kauppala vuoden 1963 alussa ja kaupunki 1972. Kasvun vauhti oli kiihtynyt huimaavaksi. Monet liikenteessä alusta lähtien mukana olleet pioneerit olivat tulleet ikään, jolloin halutaan vetäytyä rauhaan ja lepoon. Monista Turuntiellä tutuiksi tulleista liikennöitsijöistä lopettivat mm. Arne Sacklén, joka vakavan sairauden vuoksi myi yhtiönsä Matkustajain Auto Oy:n Someron Linja Oy:lle vuonna 1965. Leppävaaran Liikenne Oy:n toiminta päättyi liikenneluvan peruuttamiseen vuonna 1971. Tauno Kallio, joka oli jatkanut Kaarlo E. Kallion pyöränjäljissä liikennöintiä Kauniaisiin, luopui vuonna 1972 linjoistaan Espoon Auto Oy:n hyväksi.

Åke Wickström, joka oli jatkanut setänsä pilkotun yhtiön yhtä osaa omissa nimissään vuodesta 1954, loi menestyvän ja hyvin toimeen tulevan yhtiön. Linja-autoja oli parhaimmillaan 26 ja ne liikennöivät keskeistä osaa Espoosta. Päätepisteitä linjoille olivat mm. Gunnars-Röylä, Högnäs, Järvenperä, Espoon asema ja Laaksolahti.

Kasvulla on usein myös sivuvaikutuksensa. Espoon tapauksessa yksi niistä oli asutuksen painopisteiden epätasainen jakautuminen. Tämä aiheutti liikennöitsijän kannalta sen, että osa linjoista, varsinkin harvaan asutun Pohjois-Espoon vuorot, kävi kannattamattomiksi tai niitä ylläpidettiin paremmin kannattavien linjojen tuotolla. Vuodesta 1969 lähtien Åke Wickström oli neuvotellut kaupungin kanssa tukitoimista pääsemättä kuitenkaan tulokseen. Vuonna 1974 yhtiö uhkasi suurilla vuorojen supistuksilla, jos mitään ei tuen suhteen tapahdu. Samalla Wickström ilmoitti halukkuudestaan myydä bussit ja linjat kaupungille. Syyt olivat samat kuin monella aikalaisella, eläkeiän lähestyminen, liikennöinnin epävarmuus ja liikkeen jatkajan puuttuminen perheestä. Paikallislinjat Oy, joka oli edellisvuotena siirtynyt Espoon kaupungin omistukseen, osti yhtiön vuonna 1979.

Tyllilän linja-auto saapuu Moisöön. Tuntematon kuvaaja 1950-1959, kuva: Espoon kaupunginmuseo.

1970-luvulla ajan henki suosi voimakkaasti kunnallista joukkoliikennettä. Kun kaupunki hankki omistukseensa Paikallislinjat Oy:n, aloitti se itse asiassa kauden, jonka jälkeen joukkoliikenteen uranuurtajat hävisivät kokonaan markkinoilta. Pieniä perheyrityksiä oli jo aikaisemminkin niputettu suuremmiksi kokonaisuuksiksi ja ne olivat jo hyvän aikaa olleet monenlaisissa vaikeuksissa, mutta tästä eteenpäin ei mikään ollut ennallaan. 1980-luvulla kaupunki vahvisti tätä kehitystä hankkimalla omistukseensa 1986 Espoon Auto Oy:n. Melkoinen osa paikallisliikenteestä oli jo kunnan omistuksessa ja hallinnassa.

16.6.1970 pidettiin pääkaupunkiseudun yhteistyötoimikunnan perustava kokous. Tästä toimikunnasta kehkeytyi vuosien mittaan mahtava organisaatio YTV (Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta), joka alkoi huolehtia monista yhteiskunnallisista peruspalveluista pääkaupunkiseudun kuntien laajamittaisena yhteistyönä. Ajan mittaan syntyi myös Seutuliikenne, jonka kakku paisui niin mahtavaksi, että sitä kannatti tulla jakamaan kauempaakin. Ruotsin valtiollinen bussijätti Swebus oli vuonna 1994 rantautunut Suomeen ostamalla espoolaisen TransBussin. Vuonna 1995 Espoon kaupunki myi Espoon Auton Swebusille. Perustettiin Suomen emoyhtiö Oy Swebus Finland Ab, jonka aputoiminiminä TransBus ja Espoon Auto toimivat. Seuraava ostaja tuli vielä kauempaa. Vuonna 1996 Swebus pantiin myyntiin ja sen osti brittiläinen Stagecoach, joka niputti kaikki toiminnat yhteisen nimen, Oy Stagecoach Finland Ab, alle.

Helsinki – Röylä -linjan linja-auto Erik Wickströmin linja-autovarikolla.
Valokuvaamo Neittamo, 1931–1939, kuva: Espoon kaupunginmuseo.

Linja-autoliikenne on äärimmäisen kilpailtu ala tänäkin päivänä ja yksityisautoilun lisääntymisen ja sen edellytyksien helpottamisen rinnalla on joukkoliikenteen kehittäminen kärsinyt voimakkaista näkemyseroista eikä sen tulevaisuuden ennustaminen ole helppoa. Jo vuonna 1971 Kai R. Lehtonen totesi: ”Helsingistä pääsee Tapiolaan mukavasti Jorvaksen moottoritietä pitkin. Helsingin metro tulee aikanaan ulottumaan Tapiolaankin, mutta toistaiseksi liikenne pääkaupunkiseudun ja puutarhakaupungin välillä tapahtuu autoilla.” On vaikea uskoa, että porvoolainen Erik Wickström 1920-luvulla aloitellessaan linjaliikennettä Helsingistä Espooseen, olisi voinut edes kuvitella, että hänen yrityksensä joskus historiansa toisessa päässä lihottaisi englantilaisomistajan kukkaroa.

Julkaistu Espoon Automuseo 25 vuotta -julkaisussa 2004

Fortsätter …

Lähteet:

Lahti, Matti J.: Espoo – maalaispitäjästä suurkauppalaksi, Pieksämäki 1975
Lehtonen, Kai R.: Tapiola kesät talvet – Tapiola Summer and Winter, Porvoo 1977.
Kutter 50, 1929-79, puoli vuosisataa suomalaista autokoriteollisuutta, Uusikaupunki 1979.
Kurkinen, Jari: Suomen autokoriteollisuuden historia, Jyväskylä 2001.
Osakeyhtiöjosta tuli kaupunki – Kauniainen 80 vuotta, [Kauniainen 1986]
Suomen Linja-autohistoriallisen Seuran jäsenlehti Hetku: numerot 2/1990, 1/1995, 2/1995, 3/1998,
4/1999, 4/2001 ja 2/2003, Kirjoittajat Kimmo Ny landerja Hannu Kivilä.
Viitaniemi, Matti – Mäkelä, Aarne: Suomen linja-autoliikenteen historia, Jyväskylä 1978.