Harri Hauki

Eräänä kesäpäivänä Nallevaari päätti lähteä kalaretkelle. Se otti mukaansa naapuripesän pikkukarhun opettaakseen tälle, miten kala pyydystetään. Karhut saapuivat Mankkaan puron alajuoksulle. Nallevaari seisoi kauan paikallaan aivan puron partaalla ja sitten yhtäkkiä, salamannopeasti kauhaisi tassullaan kalan.

nalle ja kala.jpg

”Aika vonkale, ”ihasteli pikkukarhu. ”Tästä saa maukkaan aterian” totesi Nallevaari tyytyväisenä. Nyt oli pikkukarhun vuoro pyydystää kala. Nallevaari neuvoi pikkukarhua menemään aivan puron reunalle ja nopeasti kaappaamaan sieltä kalan. Pikkukarhu tuijotti virtaavan puron pintaa. Hetken päästä se havaitsi siellä ison kalan selkäevän ja tavoitteli sitä etutassullaan, mutta samalla menetti tasapainonsa ja pudota loiskahti puroon koko karhu. ”No saitkos kalan?” kysyi Nallevaari hymyillen. Pikkukarhua ei naurattanut yhtään. Se kömpi lutimärkänä ylös purosta ja lähti tallustamaan Nallevaarin perässä kohti kotikoloa.

”Älä huoli pikkukarhu, kyllä sinusta vielä tulee hyvä kalastaja, kunhan tuosta hieman kasvat” jutusteli Nallevaari kotimatkalla. ”Minulle kävi aivan samoin, kun olin vielä nuori. Olin äitini kanssa kalassa. Menimme aivan puron alajuoksulle melkein meren rannalle saakka. Äiti tiesi kertoa, että rantakaislikoissa piileskeli hurjan iso hauki. Sen nimi oli kuulemma Harri ja se oli melkein puolitoista metriä pitkä. Ihmisetkin pelkäsivät sen teräviä hampaita. Lisäksi koko sitä paikkaa, missä Harri asui, kutsuttiin Haukilahdeksi. Ajattelin heti, että minäpäs nappaan tuon Harrin.

hauki.jpg

Saavuimme rannalle ja pian huomasin, että siellähän se Harri makaili matalassa rantavedessä, aivan kaislikon reunassa. Hiivin hiljaa sen luokse ja kaappasin sitä etutassullani. Mutta ajatteles pikkukarhu, se mokoma vonkale iski hurjat hampaansa tassuuni ja läjäytti pyrstöllä takamukseeni. Se sattui! Harri ui tiehensä ja minä tuumin, etten enää ikinä kalastaisi.

haukilahti.jpg

Sitten äiti huomasi kalastajien sumput siinä Haukilahden rannalla ja menimme tutkimaan, olisiko niissä kalaa. Ei ollut sillä kertaa. Äiti kertoi, että joskus kalastajat saivat niin paljon kalaa, että heidän piti säilyttää osa saaliista meressä olevissa sumpuissa. Me päätimme palata puron vartta pitkin kotimetsään. Äiti nappasi siitä purosta meille hienon taimenen kotiin vietäväksi. Sellainen oli minun ensimmäinen kalareissuni. Tassu oli kipeä ja takamusta kirveli. Päätin, että en ikinä enää kalastaisi.”

Pikkukarhua rupesi jo naurattamaan. Sen turkki oli kuivunut ja se päätti yrittää kalastamista vielä ainakin yhden kerran!

© Espoon perinneyhdistys Aurora ry ja Tarja Rae