Velskolan järviylängön tuntumassa asusteli omassa rauhaisassa pesässään mäyräherra, joka tunnettiin nimellä Murre. Naapuruston eläimet eivät nähneet Murrea kovinkaan usein, sillä se oli mieluiten omissa oloissaan mukavassa pesäluolassaan suuren kuusen alla. Murrea pidettiin myös hyvin viisaana eläimenä ja siksi siltä käytiin usein kysymässä neuvoja. Murre vastaili kysyjille, jos sattui olemaan sillä tuulella, ja hereillä.

Murren pesäluolan lähellä asui ilvesrouva kahden vilkkaan pentunsa kanssa. Pennut olivat jo melkein vuoden ikäisiä ja kohta niitten olisi aika lähteä aloittamaan omaa elämäänsä ja muuttaa muille metsästysmaille. Tyttöpennut kyllä pärjäisivät, siitä emo oli ihan varma, mutta Ilpon pärjäämisestä se ei ollut ihan vakuuttunut. Ilpo ei jaksanut kuunnella emon neuvoja eikä varoituksia, vaan se halusi toimia oman päänsä mukaan. Ilpo oli hyvä kiipeilemään puissa ja osasi tehdä hurjia loikkia puusta toiseen. Se oli hyvä hiipimään hiljaa saaliin luokse, mutta ei oikein millään malttanut odottaa oikeaa hetkeä hyökätäkseen saaliin kimppuun. Usein se joutuikin tyytymään siskojen pyydystämiin hiiriin ja jäniksiin. Emo oli syystäkin hieman huolissaan. Jokaisen ilveksen tuli osata pyydystää ruokansa ihan itse.

Sitten tuli päivä, jolloin emo ilmoitti pennuille, että niitten oli aika lähteä omille teilleen. Siskot hyvästelivät emon ja veljensä ja lähtivät kumpikin etsimään itselleen omaa kotimetsää Lahnuksen suunnalta. Ilpoa ei huvittanut lähteä kovin kauas. Kotimetsä tuntui siitä ihan hyvältä ja turvalliselta paikalta. Se heilautti tassuaan hyvästiksi emolleen ja lähti kynnet rapisten kiipeilemään lähiseudun puihin. Aikansa kiipeiltyään se päätti ruveta etsimään itselleen omaa kotiluolaa. Sitä ei oikein huvittanut kaivaa itselleen pesää, joten se ryhtyi etsimään sopivaa onkaloa puun juurilta tai kallion koloista. Aikansa etsittyään se huomasi luolan suuaukon suuren kuusen juurella. ”Tuo näyttäisi olevan juuri minua varten”, se tuumasi ja hiipi luolaan sisälle. Yhtäkkiä se haistoi maukkaan hiiren tuoksun ja ihmeekseen löysikin luolan kolosesta kasan valmiiksi pyydystettyjä pulleita metsähiiriä. Ilpo ryhtyi oitis popsimaan hiiriateriaa. Saatuaan vatsansa täyteen, se kellahti onnellisena uuden kotinsa seinustalle nukkumaan.

Hetken kuluttua lyllersi samaisen pesäkolon suuaukon luokse Murre mäyrä. Se tuli saalistus matkaltaan ja kantoi muutamaa metsähiirtä mukanaan kotipesäänsä. Se haistoi heti jotain outoa. Joku oli käynyt sen pesällä. Se päätti hiipiä sisään aivan hiljaa. Muutaman askelen päässä se kohtasi kerällä sikeästi nukkuvan Ilpon. ”Vai niin”, se ajatteli ”vai luulee nuori ilves muuttavansa Murren pesään ja vielä voivansa syödäkin täällä ilmaiseksi…se ei käy”. Murre päätti antaa nuorelle ilvekselle kunnon opetuksen. Se iski terävät hampaansa nukkuvan Ilpon töpöhäntään. Ilpo kiljaisi kivusta, aukaisi silmänsä ja huomasi olevansa Murre mäyrän kolossa. ”Häivy täältä…ja häivykin kauas metsästäni! Toisten kotiluoliin sinulla ei ole mitään asiaa!” murisi vihainen Murre.

Ilpo sai nopeasti käpälät alleen. Se juoksi ja juoksi kauas kotimetsästä. Vihdoin se pysähtyi saavuttuaan suuren järven rantaan kauas kotiseudultaan. Se liotti hetken kipeää häntäänsä Nuuksion Pitkäjärven rantavedessä. Se myös päätti, että sittenkin kaivaisi itselleen oman uuden kotipesän ja aloittaisi oman elämän kaukana turvallisesta kotimetsästä.