Karhusuon pennut

emokarhu1.jpg

Nallevaari nukkui makeasti talviunta pesässään Espoon Karhusuon pohjoislaidalla. Kevät teki jo tuloaan. Aurinko sulatti lunta puiden oksilta ja tintit visertelivät iloisesti. Aivan nallevaarin naapurissa oli toinenkin karhunpesä. Siellä asusteli äitikarhu kahden pentunsa kanssa. Pennut olivat mahdottoman vilkkaita ja kerkisivät aivan kaikkialle.

 

 

 

emokarhu1.jpg

Äitikarhu ei ollut tahtonut millään saada pentuja nukahtamaan talviunille syksyllä. Pennuille oli pitänyt lukea monta iltasatua ja lämmittää monta iltapalaa. Uni ei ollut vaan tullut pentujen silmään. Lopulta äiti oli itse nukahtanut kesken iltasadun lukemisen. Pennut peuhasivat vielä pitkään senkin jälkeen ennen kuin vihdoin nukahtivat talviunille.

 

 

 

 

karhunpennut.jpg

Mutta nyt oli kevät ja talitiaisten visertely herätti karhunpennut. Pennut heräsivät virkeinä ja hurjan nälkäisinä. Aluksi ne yrittivät herättää äitiä, mutta turhaan, sillä tämä oli valvonut aivan liian myöhään syksyllä. Sitten pennut muistivat, että naapurissa asui mukana Nallevaari, joka varmaan antaisi heille ruokaa. Pennut kömpivät ulos pesästä ja ihmettelivät kovin, miksi maa oli valkoinen. Sammalta ei näkynyt missään ja koko maisema oli aivan erilainen kuin syksyllä. Miten he nyt löytäisivät Nallevaarin pesälle. Pennut koittivat tassullaan valkoista maata. Se tuntui kovin hauskalta ja pehmeältä. Pian pennut uskalsivat astella tuossa valkoisessa maassa. Yhtäkkiä maa muuttui liukkaaksi ja pennut liukuivat pesän suulta alas hurjaa vauhtia kauas suolle asti. Siellä ne istuivat toisiinsa nojaten ihmetellen minne olivat tulleet. Kotipesää ei näkynyt. Nallevaarinkaan pesää ei näkynyt. Pennut rupesivat huolestumaan. Sitten ne rupesivat riitelemään siitä, kumman idea oli lähteä pois kotoa. Ne riitelivät ja murisivat ja huusivat ja heittelivät toisiaan lumipalloilla. Ne pitivät niin kovaa meteliä riidellessään, että Nallevaarikin heräsi talviuniltaan.

nallevaari1.jpg

Vaari haukotteli pitkään ja päätti lähteä katsomaan, mistä moinen meteli tuli. Se kömpi ulos pesästään ja nousi seisomaan takatassuilleen ja sitten se näki riitelevät karhunpennut.” Voi mokomaa”- se tuumasi.” Vai ovat pennut karanneet pesästä. Taidanpa hakea ne hetkeksi kylään.”

 

 

 

nallevaari2.jpg

Nallevaari tömisteli alas lumista rinnettä pentujen luo. Se nappasi pennut tassuihinsa, komensi ne hiljaisiksi ja kantoi pesäänsä. Siellä nälkäiset pennut kuivattelivat turkkejaan Nallevaarin lämpöisessä pesässä. ”Voi teitä vallattomat pennut, muistakaa , että koskaan ette saa poistua kotipesästä ilman äidin lupaa. Metsä on suuri ja sinne voi eksyä. Olette vielä aivan liian pieniä löytämään itsellenne ruokaa. Olisitte pian nääntyneet nälkään! Ja sitten vielä riitelitte. Se ei käy, kunnon karhunpennut eivät koskaan riitele keskenään. Muistakaa se.” jyrisi Nallevaari. Pelästyneet pennut painautuivat kiinni toisiinsa. Sitten ne rupesivat nyyhkyttämään. ”No, no, eihän tässä mitään hätää ole… taidatte olla nälissänne. Mennäänpäs yhdessä katsomaan, mitä Nallevaarin talvivarastosta löytyy.”

Löytyihän sieltä hunajaa ja marjoja niin paljon, että pikkunallet saivat vatsansa täyteen. Sitten Nallevaari vei pennut niiden kotipesään, missä äiti vielä nukkui. Vaari kehotti pentuja olemaan vielä muutaman päivän aivan hiljaa, että äiti saisi vielä nukuttua. Pennut kiittivät Nallevaaria ja kömpivät tyytyväisinä ruokalevolle äitikarhun kainaloon.

© Espoon perinneyhdistys Aurora ry ja Tarja Rae