Ammattisivistys – mitä se on?

Martti Hellström

Sivistys jaetaan usein yleissivistykseen ja ammattisivistykseen. Edellisellä viitataan – jos asiaa hieman yksinkertaistaa – akateemiseen sivistykseen, jossa on tiedollinen, eettinen ja esteettinen ulottuvuus. Yleissivistyksellä viitataan sivistykseen, jota saa kasvattavasta opetuksesta ennen muuta peruskoulussa, lukioissa ja vapaan sivistyksen oppilaitoksissa. Yleissivistystä saa myös ammatillisessa koulutuksessa.

Ammattisivistyksen juuret ulottuvat Suomessa ainakin 1600-luvulle silloisten kaupunkien käsityöläisten ja kauppiaiden kiltoihin. Tuolloin meilläkin otettiin käyttöön ammattikuntalaitos. Sillä oli yksinoikeus kouluttaa uusia osaajia oppipojista kisälleiksi ja lopulta mestareiksi. Paitsi että usein vuosien, jopa vuosikymmenien koulutuksessa opeteltiin ammattitietoja ja -taitoja, opittiin myös ammattiin kuuluva etiikka. Se sisälsi ammattitietoja, kuten laadukas työ, hyvät tavat ja säädösten noudattaminen.

Ammattikuntalaitoksen asema mureni, kun elinkeinovapaus (1859) eteni. Tämän jälkeen ammattioppeja opittiin paitsi työelämässä myös hitaasti yleistyneissä ammattikouluissa. Niissä opetettiin myös moraalia, kristillistä siveellisyyttä ja kansalaisen taitoja. Esimerkiksi kansakoulunopettajaseminaareissa korostettiin nykyisin Suomen kansakoulun isänä tunnetun Uno Cygnaeuksen tahdon mukaisesti kutsumusta ja kasvatuksellisia näkökohtia.

Koulumuotoinen ammatillinen koulutus käynnistyi Suomessa 1900-luvun taitteessa. 1900-luvulla ammatillinen koulutus laajentui ja syventyi. Tänään sitä saa sekä toisen asteen oppilaitoksissa että ammattikorkeakouluissa. Tärkeä osa ammattisivistystä ovat yleissivistävät modulit. Ajatellaan, että kaikkien ihmisten sivistysominaisuuksia ovat totuudellisuus, eettisyys ja esteettisyys (totuus, hyvyys, kauneus). Esteettisyys näkyy tuotteissa. Ne ovat kauniita, kelvollisia, viihdyttäviä ja hyödyllisiä. Esteettisyys tuntuu myös asiakkaiden tahdikkaassa kohtaamisessa.

Ammattisivistys on päättymätön prosessi. Oppilaitoksessa se syntyy kasvatuksesta. Kasvu jatkuu koulutuksen jälkeen oman ammattikunnan koodiston opetteluna. Tie ammattisivistykseen kulkee kielen kautta, ja se kieli kehittyy yhteisön sisällä. Ammattisivistys luo lisää hyvinvointia.

2020-luvulla ammattisivistyksen käsitteessä tunnustetaan samat ulottuvuudet kuin yleissivistyksessäkin. Ammattitieto. Ammattitaito. Ammattietiikka. Ammattilainen tietää, millainen toiminta on toivottavaa, millainen vältettävää. Millaisia velvollisuuksia ammattiin liittyy? Mitkä ovat työtä ohjaavat eettiset koodit? Ammattietiikan arvoina ovat hyvä ja oikea, sitoutuminen laatuun. Ammattisivistyksen omaava toimii autonomisesti ja itseohjautuvasti erilaisissa työtilanteissa.

Yhä voimakkaammin ammattisivistyksen liitetään kyky kehittää omaa ammattitaitoaan ja jopa vaihtaa ammattia, sitoutua kestävään kehitykseen ja halu siirtää omaa osaamistaan uusille sukupolville.

Espoo ammattisivistäjänä

Myös Espoossa on saanut ammattisivistystä työssä oppien jopa vuosisatojen ajan mm. veneenrakennuksessa. Maaseudun käsityöläisten ammattitaidosta ei ollut määräyksiä. Espoo oli maalaispitäjä, eikä sellaisessa järjestetty koulutusta käsityöläisammatteihin haluaville. Varmasti täällä oli taitavia käsityöläisiä, mutta koulutus heidän oli hankittava jossakin kaupungissa, kuten Helsingissä. Monet sepät, hevosenkengittäjät, kutojat, räätälit ja suutarit opettelivat ammatin luonnonmenetelmällä. Vuonna 1850 Espoossa oli yli 20 räätäliä ja 30 suutaria, 10 seppää ja neljä muuraria.

Espoossa toimi jo 1940-luvulla joitakin muiden ylläpitämiä ammatillisia kouluja, mm. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kodinhoitajataropisto. Invalidien ammattioppilaitoksessa Westendissä alkoi ammattikoulutustoiminta vuonna 1942. Sodan loputtua Mäkkylään perustettiin Karjalasta evakuoitu Valtion ammattikoulukoti.

Espoon ensimmäinen oma ammattikoulu, kaksikielinen Espoon Ammattikoulu – Esbo Yrkeskolan, aloitti opetuksen vuonna 1958. Päiväkoulussa ja iltakursseilla valmistui asentajia, metalli- ja rakennustyöntekijöitä, partureita, kampaajia ja keittäjiä.

Vuonna 1961 Espoo perusti toisen oman ammatillisen oppilaitoksensa: Espoon kauppakoulun. Se valmisti ammattihenkilöitä liike-elämän palvelukseen. 1960-luvulla Espoossa toimi myös muiden tahojen omistamat kelloseppäkoulu, poliisiopisto ja Palokoulu.

Vuonna 1982 syntyi nykyisen Omnian alkuaihio: Espoon keskustan ammatillisten oppilaitosten kuntainliitto. Se käynnisti 1980-luvun aikana neljä isoa ammatillista oppilaitosta.

1990-luvulla Espoo pääsi mukaan myös ammattikorkeakoulukokeiluun. 2000-luvulla Omnia alkoi vastata lähes kaikesta ammatillisesta koulutuksesta Espoossa. Tänään useat ammattikorkeakoulut järjestävät Espoossa koulutusta. Ammattisivistys on siis tukevissa käsissä.

Lisätietoja:

Espoon ”amikset” vuonna 1972 – Espoo 1972 – Espoo 50 vuotta kaupunkina

Kirjallisuutta

• Helakorpi Seppo (1999), Kouluttajan asiantuntijuus. Kasvatus 30 (4), 378-388.
• Hellström Martti (2022), Omnian tarina. Matka monialaiseksi ja monimuotoiseksi koulutus- ja palveluorganisaatioksi. Espoo, Omnia.
• Klemelä K. (1999), Ammattikunnista ammatillisiin oppilaitoksiin. Ammatillisen koulutuksen muotoutuminen Suomessa 1800-luvun alusta 1900-luvulle. Turun yliopisto.
• Lamppu Veli-Matti (2019), Olkaamme ylpeitä ammattisivistystehtävästämme. https://www.amke.fi/ajankohtaista/blogi/kirjoitus/mita-on-ammattisivistys.html?p1409=4.
• Laukia Jari (2013), Tavoitteena sivistynyt kansalainen ja työntekijä. Ammattikoulu Suomessa 1899-1987. Väitöskirja, Helsingin Yliopisto.
• Nyyssölä Kari (2022), Koulutus tulevaisuudessa. Ennakointinäkökulmia koulunkäyntiin, kehittämiseen ja osaamiseen. Raportit ja selvitykset 2022.1. Helsinki: Opetushallitus
• Turunen, K.E. (1988), Ihmisen kasvatus. Jyväskylä, Atena.
• Tuominen M. ja Wihersaari J. (2006), Ammattikasvatusfilosofia. Tampere, Okkasäätiö.
• Tolppainen Saila (2009), Sivistyksellisyyden ilmeneminen opetussuunnitelman perusteissa. Opinnäytetyö. Ylempi AMK. Matkailu-, ravitsemus-ja talousala. Jyväskylän ammattikorkeakoulu.