Muistoja Espoon kaupungintalosta

Mauritz Hellström

Rainer Lahti muistelee innostuneena edesmenneen kaupungintalon alkuvuosia: ” Oltiin iloisia ja tyytyväisiä, meillä on vihdoinkin oma kaupungintalo, sinne pääsystä kilpailtiin. Oltiin tyytyväisiä siitäkin, että päästiin päättäjien kanssa saman katon alle.”

Uudessa kaupungintalossa kaupunginhallituksen kokoushuone oli Rainer Lahden mielestä ”maailman hienoin.” Lukuisista ikkunoista avautui panoraamamaisema historiallisen Espoon kansallismaisemiin.

Rainer Lahti oli Espoon ympäristöyhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja 1974 – 1983, ja vuodesta 1983 hän oli Espoon kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen jäsen. Kaupungintalolla tuli paljon käytyä
niinä vuosina.

Hän muistaa kuinka asioiden hoito helpottui, kun kaikki avainhenkilöt oli tavoitettavissa. Alkuvuosina kukaan ei valittanut kaupungintalon rumuutta, mieli muuttui tässä asiassa myöhemmin. Asbesti oli poistettu talosta ajat sitten, satunnaisia putkivuotoja korjattiin. Rainer Lahti on etsimällä etsinyt virallista näyttöä homeesta, mutta ei ole löytänyt.

Kaupungintalon kohtalo päättyi surullisesti, purkupäätöksestä ei keskusteltu, se tuli lopulta täytenä yllätyksenä. Oli hyvä kunnostussuunnitelma, jossa ilmastointi uusittaisiin ja elektroniikka nykyaikaistettaisiin. Talon laajennuksesta haaveiltiin, ja kansalaistori oli suunnitelmissa.

Kaupungintalon rakentamisen aikaan Espoon kauppalalla oli vakava pyrkimys kehittyä merkittäväksi kaupungiksi, ja sitä varten kaupungintalo rakennettiin historialliseen kunnan keskustaan.

Se oli yksi pitkä loikka sivistyskaupungin suuntaan, joka kehitys oli alkanut jo yli viisisataa vuotta
sitten.