Espoo sivistyskaupunkina

Mauritz Hellström

Espoon taival sivistyskaupunkina alkoi jo 1400-luvun loppupuolella, kun Espoo-joen rantatörmälle nousi kivikirkon varhainen versio. Kirkon rooli kansan sivistäjänä oli silloin ensisijainen. Kartanot Espoon alueella olivat toinen tukijalka sivistyksen virittämisessä alueelle.

Kansallisesti merkittäviä taiteilijoita on asunut Espoossa jo 1800-luvulta asti. Merkittävin heistä lienee Akseli Gallén-Kallela, jonka maalaukset menevät kansainvälisesti hyvin kaupaksi.

Unelias, heräämäisillään oleva maalaiskunta Espoo sai uutta pöhinää tantereilleen, kun 1950-luvulla Tapiolan puutarhakaupunki nousi Hagalundin maille, uuden Otaniemen kampuksen viereen. Opiskelijat löysivät tiensä Espooseen, ja Tapiolaan syntyi eräänlainen maisteripariskuntien kaupunki. Koulutus ja sivistystoiminta sai uutta vauhtia.

Vuosikymmenien ajan on voinut tehdä havainnon siitä, että Espoossa on varsin toimelias taiteilijayhteisö. Kuvataiteilijoita, muusikoita, Tapiola sinfonietta, huippuluokan kuoroja, Espoon teatteri, lastenteatteri Hevosenkenkä jne. Kauempaa katsoen kaikki tämä menee Helsingin piikkiin. Puhumattakaan siitä, mitä Aalto-yliopisto, VTT:n tutkimustoiminta, Nokian läsnäolo ja monet hich tech -yritykset kaupungin kehitykselle merkitsevät.

Espoon kaupunki on tukenut kiitettävästi eri taiteenalojen tekijöitä, eikä vähiten sillä, että on kunnostettu merkittäviä rakennuksia kulttuurin tarpeisiin. WeeGee-talosta saatiin komea museokokonaisuus, Sinebrychoffin huvila kunnostettin jo toiseen kertaan, Albergan kartanon pelastettiin aikoinaan ja vaikkapa Elfvikin huvila luonnonpuistoineen, joka korjattiin sopivasti vähän ennen lopullista lahoamista.

Espoo on vuosikymmenien ajan vetänyt puoleensa sivistyksennälkäistä joukkoa, joilla ei ollut syntymäseuduillaan mahdollista saada ilmaa siipiensä alle. Eri taiteen aloille tuli lahjakasta nuorta joukkoa. Pohjolat ja Satomaat rakensivat maailmanluokan kuoroja ja musiikkimaailmaa.

Nousi teatteri Hevosenkenkä Sirenin sisarusten ideoimana, ja hullu idea Urkuyö ja Aaria. Iltayön konsertteja Tuomiokirkossa, kuka nyt sellaista haluaisi! Sekin on jatkunut vuosikymmeniä.

Ei pidä unohtaa espoolaista mediaa, vanha versio Länsiväylä-lehdestä muodostui kulttuuri-ilmiöksi aikanaan. Lehdellä oli parhaimmillaan 200 avustajaa ja neljä kirjailijaa kirjoitti säännöllisesti lehteen. Päätoimittaja Uolevi Itkosen ja toimituspäällikkö Markku Marttisen näennäisen ristiriitainen yhteistyö tuotti hyvän lehden, joka osaltaan tuki espoolaisen kulttuurin rientoa. Ajat ovat muuttuneet, nykyinen Länsiväylä tekee parhaansa, mutta kaupalliset realiteetit ovat nyt toiset.