Laajalahden kirjakauppa – Espoon ensimmäinen kirjakauppa
Raili Lindberg, Laajalahti ry
Laajalahden kirjakauppa oli koko kylän sydän ja sielu – paljon enemmän kuin pelkkä kirjakauppa. Ja paitsi, että se oli Espoon ensimmäinen kirjakauppa, se oli 1990-luvulla liikevaihdoltaan koko Suomen kahdeksanneksi suurin kirjakauppa. Koko Espoon kaupungin kirjastohankinnatkin tehtiin yli 30 vuoden ajan Laajalahden kirjakaupasta.
Ola Airio, joka itse oli sotainvalidi, sai idean kirjakaupan perustamiseen ja se avattiin marraskuussa 1948 – vajaa vuosi sen jälkeen, kun perhe oli muuttanut Laajalahteen. Aluksi kirjakauppa toimi Airioiden Kirvuntien omakotitalon pihan puolella ja valikoimassa oli paljon muutakin käyttötavaraa. Liikettä hoiti pääosin rouva Onerva Airio apunaan talon yläkerrassa asunut Ilta Luotonen. Kun Tapiolaankin alkoi tulla asutusta, perhe perusti sivuliikkeen Louhentielle vuonna 1962. Se toimi vuoteen 2002 asti.
Myös Laajalahden posti aloitti toimintansa kirjakaupan vuokralaisena. Vuonna 1956 taloa jatkettiin ja kirjakauppa sai kunnon liiketilat kadun puolelle. Laajennuksen yhteydessä postikin sai oman tilansa ja toimi siellä aina siihen asti, kunnes pääsi muuttamaan Veljeskulman talon liikesiipeen 1960-luvulla.
Vaikka kirjakaupan tilat eivät olleet suuren suuria, sen tavaravalikoima oli monipuolinen ja hyvällä maulla harkiten hankittu. Sieltä saattoi ostaa vaikka koko suvulle joululahjatkin tarvitsematta poistua Laajalahdesta. Vuosittainen suuri tapahtuma oli, kun laajalahtelainen Mauri Kunnas vietti päivän kirjakaupassa ja piirsi ja kirjoitti omistuskirjoituksia omiin teoksiinsa.
Laajalahden kirjakaupalla oli keskeinen asema myös koko kylän yhteisöllisyyden luojana ja ylläpitäjänä. Sinne oli aina mukava poiketa. Kaupassa tavattiin tuttuja ja kuultiin viimeisimmät kylän uutiset. Kirjakaupan väki oli aina aktiivisesti mukana järjestämässä Laajalahtipäiviä ja muita kyläyhteisön tapahtumia. Alueen yhdistykset muistavat kiitollisuudella kirjakauppaa myös sen avokätisistä arpajaispalkintojen lahjoittamisista. Kirjakaupan palvelu oli aina ystävällistä. Hyvä palvelu kohdistui myös lapsiin, jotka kutsuivat Oilia ”kiskan kivaksi tädiksi” ja toivoivat, että Oili olisi jatkanut työtään myös kirjakaupan tilalle tulevassa R-kioskissa.
Kun Oilin jälkeen Airioiden suvusta ei enää löytynyt sopivia työn jatkajia, kirjakauppa lopetettiin kesäkuussa vuonna 2005. Tieto lopettamisesta otettiin raskaasti ja surullisin mielin laajalahtelaisten keskuudessa. Ajatus kylästä ilman sen sydäntä masensi.
Lähteet: Meidän Laajalahti 40v- ja 50v-julkaisut. Länsiväylä 19.6.2005. Raili Lindbergin omat muistot.