Tarina Espoon tiestä sivistyskaupungiksi

Liisa Tommila

Sivistyksen käsite

Käsitys sivistyksestä muuttuu ajan saatossa. Sivistyksen peruspilari on ollut ja on edelleen koulutus. Tarkoituksena on ollut, että ihminen oppii elämässään taitoja, joita hän tarvitsee omassa elämässään ja yhteisön jäsenenä. Tässä ajassa sivistyksen käsitys on syventynyt ja laajentunut käsittäen entistä laajemmin yhteiskunnan jäsenenä toimimista ja itsensä kehittämistä läpi elämän. Tulee omata ymmärrystä ja valmiutta ottaa vastuuta tapahtuvista asioista sekä ennakoida tulevaisuuden kehitystä, esim. globalisaation ja ilmastomuutoksen tuomat haasteet. Myös käsitys oppimisesta ja sen keinoista ovat muuttuneet.

Oma isoäitini Elin Markelin kävi Lagstads skola -nimistä koulua nykyisessä Espoon keskuksessa 1880-luvulla. Hän sai hyvästä lukutaidostaan palkinnoksi hopearahan silloiselta koulutarkastajalta Zacharias Topeliukselta. Hänen koulunkäyntinsä kesti vain muutaman vuoden, mutta hän oppi lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan sekä käden taitoja. Hän kasvatti ja koulutti myöhemmin elämässään yksinhuoltajana viisi lastaan kaikki ammattiin. Elinin sivistyskäsitykseen kuului koulutuksen lisäksi hyvät käytöstavat, ahkeruus, rehellisyys ja lähimmäisistä välittäminen.

Olen saanut palvella Espoota 30 vuotta. Vuosina 1972 – 1985 toimin Tapiolan iltakoulun (nyk. Espoon aikuislukio) opettajana ja rehtorina. Vuosina 1985 – 2002 toimin aluksi kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen apulaiskaupunginjohtajana ja myöhemmin sivistystoimen apulaiskaupunginjohtajana. Tämä minun tarinani ja arvioni Espoon tiestä sivistyskaupungiksi perustuu siis tähän ajanjaksoon.

Koulutusjärjestelmän uudistukset

Asukasmäärän nopea kasvu ja toimintaympäristön uudet haasteet merkitsivät jatkuvaa tarvetta sivistystoimen kehittämiseen. Suurin muutos tapahtui vuonna 1977 kun Espoo siirtyi peruskoulujärjestelmään. Sitkeän poliittisen kädenväännön jälkeen Espooseen saatiin luotua kunnallinen koulujärjestelmä. Uudistus merkitsi uuden opetussuunnitelman käyttöönottoa ja uusien opetusmenetelmien suunnittelua ja paljon muuta organisointityötä, josta mielestäni selvittiin hyvin.

Väestönkasvusta johtuen koulurakentamiseen kohdistui jatkuvasti suuria paineita, mutta samalla uudet koulut antoivat mahdollisuuksia uudenlaisille oppimisympäristöille ja erityisesti 1990-luvulta lähtien kestävän kehityksen mukaiselle rakentamiselle.

Perheiden kannalta uudistuksella oli huomattavia taloudellisia vaikutuksia, kun lukukausimaksut poistuivat, oppimateriaali ja kouluruokailu olivat maksuttomia ja koulumatkakustannuksia korvattiin.
Samoihin aikoihin alkoi myös nuorisopalvelujen laajentuminen. Eri kaupunginosiin valmistui nuorisotiloja, joissa nuoret voivat viettää aikaa ja harrastaa yhdessä.

Peruskoulun voimaantulo vaikutti myös aikuiskoulutukseen. Tässä vaiheessa Suomen aikuisväestöstä noin 60 % oli suorittanut vain kansakoulun, joten tarve peruskoulun ja lukion suorittamiseen oli suuri. Espoossa toimi kaksi iltakoulua, toinen Tapiolassa ja toinen Viherlaaksossa, joiden oppilasmäärät kasvoivat huomattavasti 1980-luvulla. Tapiolan iltakoulun oppilasmäärä oli lukuvuonna 1983-84 yli 1000 oppilasta. Yksi askel sivistyksen polulla oli, kun iltakoulu aloitti päiväopetuksen ja sai omat tilat tätä varten Tapiolasta.

Myös Espoon Työväenopistolla ja tietysti Espoon kaupunginkirjastolla on ollut suuri merkitys sivistyksen kehityksessä ja niiden palvelutarjonnan muuntautuessa ajan kysynnän mukaisesti. Kirjasto on ollut yksi suomalaisen sivistyksen peruskivistä ja tärkeä oppimisen lähde. Espoossa kirjastoverkosto on laajentunut kaupunkirakenteen muuttuessa, ja aineisto- ja palvelutarjonta on monipuolistunut asukkaiden tarpeiden mukaisesti.

Ammatillisen koulutuksen laajeneminen

Jo peruskouluun valmistauduttaessa oli tehty laajoja suunnitelmia peruskoulun jälkeisen koulutuksen, ns. keskiasteen koulutuksen kehittämiseksi. Espoossa toimi kaksi ammattikoulua (Leppävaara ja Matinkylä) ja kaksi kauppaoppilaitosta (Leppävaara ja Espoonlahti). Erinäisten vaiheiden jälkeen perustettiin kuntayhtymä, johon Espoon lisäksi kuuluivat Kirkkonummi ja Kauniainen. Kuntayhtymän koulutustarjontaan kuului myös terveydenhoitoalan, sosiaalialan, hotellialan ja koti- ja laitostalouden opiskelukokonaisuudet. Nämä vaiheet loivat pohjan nykyiselle ammattiopisto Omnialle. Myös aikuisopetus ja ruotsinkielinen Mellersta Nylands yrkesskola olivat vahvasti mukana uudistuksessa. Yrkeshögskolan Arcada toimi myös Espoossa. Toinen koulutuskuntayhtymä oli Espoon-Vantaan teknillinen oppilaitos EVTEK. Ammattikorkeakoulukentässä on sittemmin tapahtunut muutoksia. EVTEK on fuusioitunut Metropoliaan ja Arcada on siirtynyt Helsinkiin. Lisäksi Laurea toimii Espoossa monipuolisella tarjonnalla.

Ammattikorkeakoulujen perustamisen tarkoituksena oli koulutustason nostaminen ja koulutuksen vastaaminen työelämän tarpeisiin. Espoossa koettiin tärkeänä, että myös nämä palvelut saataisiin Espooseen. Teknillisen korkeakoulun (nyk. Aalto yliopisto) sijainti Espoossa oli tuonut huomattavasti hyötyä kaupungille, paitsi koulutuksen järjestäjänä myös elinkeinoelämän, kaupungin ja erilaisten instituutioiden vuorovaikutuksen kautta.

Helsingin seudun kaupunkien (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen) yhteistyö oli koko sivistystoimen alueella tiivistä ja vaikutti merkittävästi sekä seudun että kaupunkien kehittämistyöhön.

Elinikäinen oppiminen ja uudet oppimiskäsitykset

Käsitys sivistyksestä ja oppimisesta laajentui, kun EU:n aloitteesta käynnistettiin elinikäisen oppimisen hanke. Euroopan päätapahtuma järjestettiin vuonna 1996 Espoossa. Elinikäisen oppimisen tavoitteisiin kuuluu peruskoulutuksen lisäksi mm. osallisuuden vahvistaminen, työmarkkinavalmiuksien edistäminen, tietoyhteiskuntavalmiudet, kestävä kehitys ja ympäristökasvatus sekä laaja vuorovaikutus kaupungin, elinkeinoelämän ja moninaisten yhteisöjen välillä.

Kaikki tämä otettiin huomioon, kun Espooseen perustettiin Oppiva kaupunki -hanke vuonna 1997, joka samalla liittyi useaan kansainväliseen verkostoon. Suomeen perustettiin myös Oppivien kaupunkien verkosto, johon osallistui kymmenkunta kaupunkia. Tämän verkoston ensisijainen tarkoitus oli ns. hyvien käytäntöjen jakaminen keskenään.

Elinikäisen oppimisen ja Oppiva kaupunki -hankkeen periaatteisiin kuului myös olennaisesti luovuus ja se, että jokainen ympäristö, jossa toimimme, on oppimisympäristö. On olemassa muodollista oppimista ja epämuodollista oppimista, arkioppimista, esim. ympäristöjä, joissa liikumme luonnossa, harrastamme liikuntaa ja kulttuuria tai koemme taide-elämyksiä.

Matematiikan opettajana tiedän, että oppimisen kannalta on välttämätöntä, että mieli on avoin ja mielikuvitukselle annetaan tilaa, minkä voi aikaansaada vaikkapa taide- tai luontoelämyksen vaikutuksesta. Tilan antaminen luovuudelle on tärkeää.

Kulttuuri ilmentää kaupungin sivistyksen tilan

Espoon kulttuurialan kehitys on ollut pitkäaikaista puurtamista, mutta tänä päivänä voidaan jo nähdä tuloksiakin. Espoossa on menneiltä vuosikymmeniltä lähtien ollut maineikkaita kuoroja, musiikkiyhtyeitä, kaikkien alojen taideoppilaitoksia, lapsi- ja nuorisoteattereita sekä laaja joukko eri alojen taiteilijoita, jotka ovat tukeneet ja antaneet asiantuntemuksensa käyttöön kulttuuritoimen kehittämisessä. Vasta Espoon kulttuurikeskuksen valmistuminen vuonna 1989 ja sen monipuolinen tarjonta toi Espoon kulttuurin laajemman yleisön tietoisuuteen. Tapiola Sinfonietta ja Espoon kaupunginteatteri ovat korkeatasoisella toiminnallaan palvelleet espoolaisia ja lisänneet Espoon tunnettavuutta kulttuurikaupunkina, samoin yli kymmenen vuotta myöhemmin Näyttelykeskus WeeGee ja EMMA-taidemuseo. Espoon kulttuurikeskus on myös luonut puitteet monille festivaaleille ja tapahtumille, mm. April Jazz, Kansainvälinen pianoviikko, Espoo Ciné ja Kuorofestivaali, jotka aloittivat 1990-luvulla. Samoihin aikoihin alkoivat myös Urkuyö ja Aaria- kesäkonsertit Espoon tuomiokirkossa.

Monen espoolaisen kulttuurilaitoksen tie sen toteutumiseen on ollut pitkä ja kaikissa tapauksissa sen onnistumisen takana on ollut laaja, ammattitaitoinen ja peräänantamaton kannattajajoukko. Näin oli mm. Espoon kaupunginteatterin, Tapiola Sinfoniettan ja WeeGee-hankkeen kohdalla. Näyttelytila Otson toiminta vauhditti modernin taiteen museon suunnittelua. Siellä toimi mm. taide- ja tietotekniikkakeskus Cartes, joka loi mahdollisuuksia eri taidemuotojen kehitykselle käyttäen teknologiaa hyväksi.

Korkeatasoista ja kiinnostavaa teatteria ovat tarjonneet vuosikymmenten ajan lapsille ja nuorille ammattiteatterit Teatteri Hevosenkenkä ja Unga Teatern. Panostukset lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksiin ovat tärkeitä niin heidän oman sivistyksen ja elämänlaadun kannalta kuin koko kaupungin tulevaisuuden kannalta.

Liikunta, ulkoilu ja järjestöt oppimisympäristöinä

Espoon kaupungin ja sivistyksen identiteettiä ovat yhtä lailla edistäneet useat liikunta- ja urheiluhankkeet. Tärkeintä sekä liikunnassa että kulttuurissa on tietysti järjestää hyviä palveluja asukkaille, erityisesti lapsille ja nuorille, mutta myös kansalliset ja kansainväliset tapahtumat lisäävät asukkaiden kiinnostusta. Espoossa on useita urheilupuistoja ja -keskuksia, joista Leppävaaran urheilukeskus ja Tapiolan urheilupuisto tarjoavat monipuoliset mahdollisuudet niin arkipäivän liikuntaan kuin urheiluseurojen toimintaan ja kilpaurheilulle. Uimahallit ja uimarannat ovat hienoja kohteita liikunnallisen hyvinvoinnin kannalta. Erinomaisia oppimis- ja elämysympäristöjä ovat myös Nuuksion kansallispuisto, rantaraitti ja saaristo.

Hyvät liikuntapalvelut ja asukkaiden harrastusmahdollisuudet perustuvat urheilujärjestöjen ja kaupungin yhteistyöhön ja sen jatkuvaan kehittämiseen.

Historia ja perinnetietous osana Espoo-identiteettiä

Moni espoolainen on tänne muualta muuttanut ja kokee, että ne juuret ovat siellä syntymäkaupungissa tai entisessä kotikaupungissa tai jopa ihan toisessa maassa tai maanosassa. Espoon kaupunginmuseo on tehnyt erinomaista työtä esitellessään Espoon historiaa ja kaupunkilaisten elämänmenoa menneinä aikoina nykyisissä tutuissa ympäristöissä. Talomuseo Glims on ollut jo kauan espoolaisten suosikkikohde, mutta myöhemmin avautuneet KAMU-museo WeeGeessä ja Pentalan saaristomuseo ovat lisänneet huomattavasti asukkaiden mahdollisuuksia saada tietoa kaupungin kehityksestä. Monet kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset tuovat myös arvokasta tietoa espoolaisten elämästä entisinä aikoina. Espoo oli kartanoiden aluetta. Useimmat kartano- tai muut asuinrakennukset ovat edelleen yksityisessä omistuksessa, mutta osa on vaiherikkaan kunnallispoliittisen käsittelyn jälkeen siirtynyt kaupungin omistukseen. Näistä voidaan mainita mm. Gumbölen kartano, Oittaan ulkoilukartano, Karhusaaren alue ja Sinebrychoffin huvila, Träskändan kartano, Albergan kartano, Villa Elfvik, Villa Rulludd, Parkvillan ja Lagstadin vanha koulu.

Mitä isoäiti Elin ajattelisi tai sanoisi jos voisi tarkastella Espoossa tapahtuneita muutoksia hänen elinajoistaan? Hän varmasti ihmettelisi teknologian nopeaa kehitystä ja pitäisi tärkeänä, että mahdollisuuksien rinnalla huolehditaan niin ihmisten kuin digiympäristöjen turvallisuudesta. Hän korostaisi ihmisten välistä kanssakäymistä ja toistensa huomioon ottamista ja ymmärtämistä. Mutta ennen kaikkea hän olisi tyytyväinen siihen, että koulutus, kulttuuri ja muu sivistys kuuluu kaikille espoolaisille.