Kauko Pyyskäsen koulumuistoja

Koulu

Bastvikin kansakoulu, jonka virallinen nimi oli Espoon kunnan, eteläisen Espoon, läntisen piirin kansakoulu. Koulurakennus sijaitsi nykyisen Länsiväylänä tunnetun moottoritien kohdalla noin 100 metriä Espoonlahden rannasta silloisen Porkkalan vuokra-alueelle johtavan ja Kauklahteen vievän teiden risteyksessä. Alueen kouluoloihin 50-luvun alkupuolella vaikutti ilmeisen olennaisesti Porkkalan vuokra-alueen läheisyys.

Koulurakennus oli puurakenteinen, kaksi luokkahuonetta, rehtorin asunnon ja keittiön käsittänyt rakennus. Lisäksi pihassa oli puinen sivurakennus, sisältäen varastotilan ja wc:t (puuseet) opettajia ja oppilaita varten. Koulurakennuksessa oli puulämmitys, suuret pyöreät peltiuunit luokissa. Koulurakennus oli alun perin ollut muistini mukaan Stensvikin tiilitehtaan isännöitsijän käytössä.

bastvik_1954_2.jpg

Bastvikin kansakoulu syksyllä 1954 koulun pihalla, rehtori Aulis Uotila, opettaja Orvokki Aho.

Koulussa järjestettiin opetusta ensimmäisestä kuudenteen luokkaan. Opetusta annettiin kahdessa vuorossa. Aamuvuorossa kävivät 1-4 luokkalaiset ja iltavuorossa 5-6 luokkalaiset. Koulussa oli kolme opettajaa. Rehtori, joka opetti lähinnä viidettä ja kuudetta luokkaa sekä kaksi naisopettajaa, jotka opettivat alempia luokkia. Toinen luokkahuoneista oli pääasiassa 5-6 ja 3-4 luokkalaisten käytössä. Toinen luokkahuone, jonka perälle oli sijoitettuna höyläpenkit oli alakoululaisten, 1-2 luokkalaisten käytössä. Pulpetit olivat kahden istuttavia, epämukavia puupulpetteja. Pulpetissa oli kannen alla paikka päivittäin tarvittaville kirjoille, vihoille, ym. koulutarvikkeille sekä mustepullolle. Kaikki kirjat, vihkot ja henkilökohtaiset koulutarvikkeet tuli kuljettaa päivittäin mukanaan. Opetetusta annettiin samassa luokkahuoneessa samanaikaisesti kahden eri luokan oppilaille yhden opettajan toimesta. Ensin ohjattiin toista luokkaa, jolle annettiin opetettavaan aineeseen liittyviä tehtäviä ja sen jälkeen opettaja siirtyi toisen luokan opettamiseen.

Koulumatka

Perheemme asui Tillinmäessä, josta oli kouluun matkaa 1,5 km. Suurin osa oppilaista asui muutaman kilometrin säteellä koulusta Stensvikin, Larsvikin, Nöykkiön, Brinkinmäen ja Tillinmäen alueilla. Koulumatkat kuljettiin ajalle tyypillisin tavoin eli sulanmaan aikaan pääasiassa jalkaisin, koska minulla eikä monella muullakaan ollut polkupyörää. Talvisin jalkaisin tai suksilla, joita niitäkin ei kaikilla ollut. Kylällämme asui taxin kuljettaja, joka aina otti meitä kyytiin sattuessaan samaan aikaan kotimatkalleen. Autona hänellä oli iso siivekäs amerikkalainen ”dollarihymy”, jolla nimellä niitä kutsuttiin. Oppilailla, joilla koulumatkan pituus oli yli viisi kilometriä, oli mahdollisuus saada koululaislippuja. Liput olivat leimalla varustettuja kertalippuja, jotka opettaja päivittäin luovutti. Lippuja yrittivät tietysti saada myös muutkin oppilaat, jotka siihen eivät olleet oikeutettuja.

Koulunkäyntiaika

Menin Bastvikin koulun ensimmäiselle luokalle syksyllä 1953 ja sieltä siirryttiin vuoden 1958 keväällä upouuteen Sammalvuon kansakouluun. Ennätin siis käydä Bastivikin koulua kolme ja puolivuotta. Bastvikin kaunis koulurakennus kauniine pihapiireineen joutui väistymään rakennettavan moottoritien, Länsiväylän alta 60-luvun alkupuolella.

Oppilaiden määrä

bastvik_1954_1.jpg

Bastvikin kansakoulu syksyllä 1954, 1. lk vasemmalla, 2. lk oikealla. 

Bastvikin koulussa oli vuonna 1954 kaikkiaan noin 55 oppilasta. Meidän eli toisella luokalla vuonna 1954 oli 17 oppilasta.

Vuorovaikutus

Bastvikin koulu oli pieni kyläkoulu, joten sen henki ja ilmapiiri oli sen mukainen. Opettajien suhteutuminen oli hyvin henkilökohtaista, yksilön huomioivaa ja kasvatuksellista monella tapaa. Muistiini on jäänyt opettajan puuttuminen henkilökohtaiseen puhtauteen. Hän tarkasti mm. oppilaiden korvantaustat, olivatko ne tulleet pestyksi. Olihan peseytymisolosuhteet monessakin kodissa hyvinkin alkeelliset, joten opettajan toimet tässä mielessä olivat perusteltuja.

Vaikka koulun opettajat eivät ankaria olleetkaan, koettiin heidät kuitenkin auktoriteetteina. Luokassa oli usein aikamoinen meno ennen opettajan saapumista ja yleensä kaikki hiljentyivät hänen saavuttuaan luokkaan. Yleisin rangaistus oli komennus seisomaan määrätyksi ajaksi nurkkaan. Harvoin poistettiin luokasta. Jälki-istuntoa sai mm. heikosti tehdyistä läksyistä, rumista piirustuksista ja puheista, tupakoinnista, huonosta käytöksestä ym. En muista, että opettajaa olisi sinuteltu vaan käytettiin neutraalia puhuttelua, jos sattui asiaa olemaan. Oppilaat aina sinuttelivat ja tervehtivät toisiaan etu-, kutsuma- tai lempinimellä. En muista kouluajalta Bastvikin koulusta mitään suurempia oppilaiden väliä riitoja, tappelua tai muuta vastaavaa. Koulukiusaaminenkin oli hyvin vähäistä. Ainoa muistiin jäänyt tapahtuma oli, kun eräs poikaoppilas käyttäytyi naisopettajaa kohtaan uhkaavasti puukko kädessään. Onneksi ei tapahtunut mitään vakavampaa.

Pukeutuminen oli ajalle tyypillistä, usein kotitekoisia asuja tai vaateparsia. Yleisiä olivat itse kudotut villapuserot ja -takit. Niukkuuden aikaa osoittaa, että joka syksy oppilaille annettiin kotiin vietäväksi kaavake, jolla vähävaraiset sai hakea avustusta vaatteiden ja jalkineiden hankintaan. Myönnetyt avustukset olivat ostokortteja, jotka oli osoitettu Elannon Osuusliikkeeseen.

Päihteistä ainoana oli tupakka. Minutkin 7-vuotiaana saatiin vanhemman oppilaan toimesta kokeilemaan tupakkaa välitunnilla läheisen pellon pensaan taakse. Kauppoihin oli tullut ensimmäiset filtterisavukkeet mm. pieni 10 kappaleen savukerasia ”sippibostoniksi” kutsuttu savukeaski. Tästä seurasi tietysti jälki-istuntoa muistaakseni yksi tunti. Kotona ei tietenkään uskaltanut kertoa rangaistuksesta.

Kouluun suhtauduttiin mielestäni sillä vakavuudella kuin sana kouluvelvollisuus edellytti. Poissaolot olivat pääsääntöisesti sairauspoissaoloja. Jokainen oppilas sai heti ensimmäisen luokan jouluna Kansakoulun Opintokirjan, joka oli nidottu todistusvihkonen ja siihen merkittiin lukukausittain numeroarvostelu aineittain, käytösnumero sekä huolellisuus ja tarkkaavaisuus mukaan lukien. Käytösnumeroksi kirjattiin aina 10 ellei oppilas rikkonut koulun sääntöjä erittäin vakavalla tai poikkeavalla tavalla. Huolellisuus- ja tarkkaavaisuusnumero sen sijaan kuvasi tarkemmin kunkin oppilaan suhtautumista koulunkäyntiin.

Vanhempieni suhde kouluun oli hyvin neutraali. Äitini saattoi minut ensimmäisenä koulupäivänä koulun pihalle, sen jälkeen sain kulkea koulutien omin päin. Johtuiko minusta tai jostakin muusta syystä, mutta en muista vanhempieni olleen opettajien kanssa paljon tekemisissä. Muistan äitini ehtineen vain muutaman kerran koulun joulu- tai kevätjuhlaan. Vanhempani olivat yrittäjiä, joten heidän aikansa oli tältä osin rajallista. Taisi olla ainoa kontakti kouluun Opintokirjan eli todistuksen ”Näytetty kotona:” -kohtaan tehty huoltajan allekirjoitus.

Ystävyyssuhteista paras ja pisin on suhde vaimooni. Tapasimme koulun ensimmäisellä luokalla, vaikka seurustelusuhteemme alkoi vasta 11 vuotta myöhemmin. Avioliitossa tulemme olleeksi 43 vuotta vuonna 2013. Muutaman muun oppilaan kanssa olemme tavanneet myöhemminkin eri yhteyksissä.

Koulunkäynti

Koska koulu toimi kahdessa vuorossa, alakoulu alkoi yleensä klo 8.00 ja kesti neljä tuntia. Kolmannelta luokalta alkaen oli viiden tunnin päiviäkin. Koulupäivän alkaessa tai 15 minuutin välitunnin päätteeksi opettaja heilutti messinkistä kelloa kädessään merkiksi, että oppilaiden tulee asettua ulko-ovelle parijonoon. Kaikkien oppilaiden ollessa siististi parijonossa opettaja päästi sisään. Vaatteet jätettiin eteisen naulakoihin ja siirryttiin luokkaan. Koululaukkuina olivat yleisesti reput ja nk. jenkkikassit, jotka olivat suosittuja ja joita oli useampaa kokoa. Opettaja meni vielä hetkeksi opettajan huoneeseen oppilaiden siirtyessä luokkaan. Muistan menon olleen luokassa joskus vauhdikasta. Lentelevät reput roikkuivat hetkenpäästä kattolampuissa. Luokka rauhoittui kuitenkin opettajan saapuessa luokkaan ja opetus saattoi alkaa. Häiriköitä en muista luokassa pahemmin olleen. Mielestäni opetusta seurattiin yleisesti ottaen tarkkaavaisesti.

Käsiteltävää ainetta koskevat läksyt käytiin yleensä tunnin aluksi läpi. Opettaja tarkasti, että kaikki ovat läksynsä tehneet ja puuttui laiminlyönteihin. Suullisiin opettajan kysymyksiin viitattiin vaihtelevalla innolla ja aineen numeroon vastaamisen aktiivisuus. Vastaushalukkuus tuli ilmaista viittaamalla. Aktiivisimmat huusivat ”opettaja, opettaja” viittaamista tehostaakseen. Pian yli-innokkaat ja osaavat oppilaat nimitettiin nimellä ”pinko”. Vastauksen ajaksi tuli aina nousta seisomaan pulpetin viereen. Ulkoa osattavista asioista on jäänyt muistiin mm. Jaakobin poikien nimet ja Pohjanmaan jokien nimet.

Luokasta valittiin aina viikon ajaksi kaksi järjestäjää, joiden tehtävä oli huolehtia luokan tuulettamisesta, taulun puhdistamisesta, roskakorien tyhjentämisestä ja siitä, että kukaan ei jää luokkaan välitunnin ajaksi. Välitunti kesti 15 minuuttia ja sen aikana oltiin yleensä nk. yläkentällä, jonka vieressä oli valtavan iso kuusipuu. Sadeilmalla se toimi hyvänä sateensuojana. Koulun etupihalla oli vanhoja kookkaita Poppeleita ja Hopeapajuja. Pihaa rajasi maantienpuoleiselta sivulta lauta- ja pensasaita portteineen. Koulumiljöö oli viihtyisä, vaikka minkäänlaisia nykypäivän kaltaisia laitteita ei pihalla ollutkaan.

Kouluateria, joka valmistettiin koulun oman keittäjän toimesta, oli mielestäni maukasta hyvää ruokaa. Ruoka nautittiin omassa pulpetissa. Mieleen muistuu tapaus, jolloin ateriana oli hernekeittoa sattumien kera. Keitto oli maukasta, mutta lautaselle jäi joitakin läskin paloja. Niitä oli mukava lusikalla ampua luokan seinälle, joka oli verhoiltu tapetilla. Rasvaisen seinämerkinnän ansiosta oli palkintona jälki-istuntoa ampujille.

Opintokirjan mukaisia alakoulun aineita olivat: uskonto, ympäristöoppi ja askartelu, äidinkieli, johon kuului lukeminen ja kirjalliset harjoitukset, kotiseutuoppi ja maantieto, laskento ja mittausoppi, piirustus, kaunokirjoitus, käsityö, voimistelu, leikki ja urheilu sekä laulu.

Ensimmäisistä koulukirjoista on jäänyt mieleeni seuraavat:

 

  • Suomen lasten aapinen WSOY vuodelta 1951 toimittanut Kaisa Hälinen ja kuvittanut Rudolf Koivu
  • Kotoisia tarinoita, Lukemisto Suomen lapsille toimittanut Airila, Kuosmanen, Salola
  • Kansakoulun laulukirja toimittanut Olavi Pesonen

 

Koulun puolesta luovutettiin kaikki tarvittavat kirjat ja lukukauden aikana tarvittavat vihkot, jotka tuli päällystää kotona heti lukukauden alkajaisiksi omilla päällystyspapereilla. Päällystyspaperina käytettiin yleisesti käytössä olevan hyllypaperin eri kuoseja. Hyllypaperiahan käytettiin yleisesti kodin keittiökaappien hyllyjen päällystämiseen, niiden maalipinnan suojaamiseksi. Kirjoja tuli kohdella huolella, niihin ei saanut tehdä omia merkintöjä, eikä muutenkaan tärvellä, sillä ne tuli luovuttaa takaisin koululle annettaviksi edelleen seuraaville oppilaille. Vihkoissa tuli välttää nk. hiirenkorvia, sillä tämä kaikki vaikutti huolellisuusnumeron arvioinnissa.

Alakoulun kahdella ensimmäisellä luokalla tytöt ja pojat tekivät käsitöinä erilaisia ompelu-, virkkaus- ym. yksinkertaisia tekstiilitöitä. Pojat saivat vasta kolmannella luokalla aloittaa puutyöt höyläpenkkien avustamina.

Koulun puolesta ei ollut muita liikuntavälineitä kuin suksia ja niitäkin vain sellaisille, joilla ei omia suksia ollut. Lisäksi pesäpallomailat ja palloja Neljää Maalia-nimistä peliä varten, joka oli yksinkertaistettu versio pesäpallosta. Urheilutunneilta on jäänyt mieleen viereisellä kesantopellolla käydyt neljän maalin pelit ja pallonheitto. Talvisin aurattiin itse Espoonlahden jäälle pieni jääkenttä, missä päästiin luistelemaan. Tosin harvalla oli edes luistimia. Lisäksi talvella hiihdettiin itse tehtyjä latuja.

Lääkärin tarkastuksia oli kerran vuodessa ja rokotuksia annettiin. Hammaslääkärissä käytiin Kauklahdessa. Hammaslääkäristä on jäänyt vähän huonoja muistoja, sillä tointa hoiti kookas, pyylevä nainen, joka otti pienen pohjan hoitoonsa siten, että suurten rintojen välistä jäi näkyviin vain vähän nenänpäätä. Lisäksi hän puuduttaessaan pisti piikin poskesta läpi. Pojat yhdessä nimitimme hänet hevoslääkäriksi, minkä lapun laitoimme hänen ulko-oveensa hammaslääkärikyltin viereen.

Lomat ja juhlat

Lukuvuosi alkoi aina syyskuun alussa ja päättyi toukokuun lopussa. Syyslukukaudella oli viikon pituinen perunannostoloma kaikilla oppilailla, vaikka ei perunaviljelystä olisi ollutkaan. Joululoma alkoi yleensä muutama päivä ennen jouluaattoa ja päättyi loppiaiseen. Pääsisäisloma kesti viikon. Lisäksi oli kirkolliset pyhät, jotka osuivat siihen aikaan arkipäiviksi samoin kuin itsenäisyyspäivä.

Koululaisretkiä ei järjestetty.

Joulu- ja kevätjuhlia järjestettiin. Juhlat noudattelivat vielä nykyisinkin vallitsevaa käytäntöä lauluineen ja kuvaelmineen oppilaiden huolehtiessa ohjelman suorituksesta. Opettaja säesti harmonilla. Koulun pienet tilat rajoittivat luonnollisesti juhlien järjestämistä.

Muistoja kouluajalta

Bastvikin koulun luonteesta johtuen koulunkäynti oli turvallisen kotoista. Kaikki tunsivat toisensa ja tultiin keskenämme hyvin toimeen. Tunnelma muuttui olennaisesti koulun muutettua uuteen ja suurempaan Sammalvuon kouluun. Tähän vaikuttivat luonnollisesti ikämme lisäksi kasvanut oppilasmäärä ja uudenaikaiset suuret koulutilat. Ruokailu- ja voimistelusali suihkuineen, joista opettaja oli meille kertonut jo toista vuotta aikaisemmin, herätti mielikuvituksemme hahmottamaan uutta koulua mieliimme. Uudessa koulussamme oli myös keskusradio, josta oli tapana tunnilla kuunnella mm. kansanvälisten urheilukilpailujen selostuksia.

Ensimmäisellä luokalla minulle tuotti ylivoimaisia vaikeuksia oppia tavaamaan sanaa illalla. Onnistuihan se lopultakin. Muistiin on jäänyt myös eräs tunti, jolloin oppilaat saivat tuoda kotoaan mieleisiään äänilevyjä tai muita esineitä. Toin mm. Kipparikvartetin esittämän Kimmon puuhevonen levyn sekä muutaman Olavi Virran esittämän tangolevyn. Muistan kuinka sain muilta oppilailta hiukan ivallista naurua Kipparikvartetin esityksen johdosta. Äänilevyjä soitettiin 50-luvulla ahkerasti ainakin meidän kodissamme.

Myöhemmiltä kouluvuosilta on jäänyt eräs muisto kansalaiskouluajalta, jolloin kävin Kauklahden koulun liikelinjaa. Meitä oli mukava luokka tyttöjä ja poikia. Opiskelu ei ollut ihan ensimmäisenä mielissä. Luokanvalvoja aisti tämän ja antoi meidän ymmärtää, että teistä ei tule yhtään mitään. Meistä tuntui opettajan ilmaisu tosi ”kannustavalta”. Olimme ilmeisesti useimmat aika kypsyneitä koulunkäyntiin, ei enää koskaan kouluun täältä päästyämme. Silti meistä oli seuraavana syksynä osa juuri perustetun Espoon kauppakoulun ensimmäisellä luokalla opettajan kannustuksesta huolimatta.

Kouluaika on kaikkinensa jäänyt muistiin mukavana aikana sodanjälkeisestä niukkuudesta huolimatta. Koulu kypsytti meidät lapsista nuoriksi, kasvatti ajanhengen mukaisesti kunnioittamaan auktoriteetteja, ehkä liikaakin. Sain kuitenkin kouluajalta hyvien muistojen lisäksi kohtuullisia eväitä aikuistumista varten.