Espoon perinneseura on tehnyt yhteistyössä kahden espoolaiskoulun opettajien ja oppilaiden kanssa kuulokuvasarjan entisajan elämästä Espoossa. Kuulokuvat perustuvat perinneseuran syksyllä 2019 julkaisemaan teokseen ”Elämää entisajan Espoossa”, jonka on kirjoittanut ja kuvittanut Tarja Rae. Teos koostuu pienistä tarinapätkistä pienten lasten elämästä 1700- ja 1800-luvuilla.
Käytännössä kuulokuvat syntyivät niin, että kaksi espoolaista veteraaniopettajaa, Martti Hellström ja Jukka Jokiranta, menivät Päivänkehrän ja Postipuun kouluihin kolmen luokan vieraiksi ja vetivät siellä harjoitukset ja nauhoitukset. Lapset jaettiin ryhmiin, joiden tehtävänä oli napakan opetustuokion jälkeen kertoa tarina kuulokuville tyypillisin repliikein ja tehostein itse niitä keksien. Jokainen oppilas, jolla oli huoltajan suostumus, sai olla mukana.
Veteraanit eivät ottaneet työstä palkkaa, mutta valitettavasti palkkaa ei voitu maksaa myöskään oppilaille. Mutta kun homma oli valmis, pidettiin jätskihetki ja jätettiin luokkien kirjastoon muutama kappale Tarjan kirjoja.
Sarjaan kuuluu toistakymmentä muutaman minuutin clipsiä. Useimmissa niistä on mukana tarinaan liittyvä kuva. Iloksemme espoolainen mestaripelimanniyhtye Leikarit antoi meille luvan liittää clipsiin myös pienen pätkän heidän musiikkiaan.
Julkaisemme näin korona-aikana kuulokuvia viikon välein. Ne sopivat hyvin vaikkapa iltasaduiksi. Ensimmäisen kuulokuvan otsikko on Talvikuu.
Kiitokset yhteistyöstä Päiväkehrän koulun 3a- ja 3b-luokille ja heidän opettajilleen Salla Hakurille ja Henriikka Taskiselle sekä Postipuun koulun 5a-luokalle ja sen kahdelle opettajalle Noora Hellströmille ja Paula Puupposelle.
Martti Hellström