Kesäkuisena tiistaina 10.6.2025 kokoontui joukko Espoon perinneseuran ja historian ystäviä Karhusaareen tutustumaan siellä komeilevaan restauroituun Sinebrychoffin huvilaan.
Aluksi vierailimme ns. Hevosmiehentalossa, jossa Pro Karhusaari ry:n Kari Mikkelä esitteli yhdistyksen toimintaa. Siirryimme klo 18 huvilalle, jossa palkittu ja kokenut opas Mari Anthoni otti meidät lasikuistilla hurmaavasti vastaan.
Koska sää oli aurinkoinen ja sateeton, aloitimme huvilan terassitasanteelta pienen ulkokierroksen ja ihastelimme mm. huvimajaa, jossa entisaikojen isäntäväki ja heidän kesävieraansa ovat varmasti monet kerrat siemailleet kahvia kuulumisia vaihdellen ja kukkia ihastellen.
Siirryimme sisälle huvilaan ja opas kuljetti väkeä salongista ruokasaliin ja huoneesta toiseen kertoen elävästi, kuinka ihmiset olivat siellä kesiänsä viettäneet yli 100 vuotta sitten ja ketkä kaikki ovat vuokranneet tiloja työhuoneikseen myöhempinä aikoina. Ihastelimme mm. kakluuneja, tapetteja ja lamppuja. Alkuperäisiä huonekaluja ei valitettavasti ollut enää juurikaan jäljellä, mutta onneksi huoneista oli kuvia, joita katselimme huokaillen. Kuljimme lopuksi kaikki peiliovesta, josta läpi kulkiessaan kannatti toivoa jotain, sillä uskomuksen mukaan se toteutuu.