Mauritz Hellström
Asukasyhdistysaktiivi Bjarne Häggman on Pohjanmaan poikia. Hän on asunut Espoossa jo vuodesta 1975, vain kolme vuotta sen jälkeen kun Espoosta tuli kaupunki. Urheilu- ja yhdistystoiminnasta kiinnostuneena Häggman aktiivisesti liittyi mukaan paikalliseen toimintaan.
Maanviljelijän poika Pietarsaaren maalaiskunnasta on Helsingin yliopistossa kouluttautunut aikoinaan metsänhoitajaksi, toiminut kotimaassa ja ulkomailla maa-ja metsätalouden palveluksessa. Työelämän alueella Bjarne on tehnyt erityisesti metsänhoito-, metsäsuunnittelu- ja kehittämistöitä.
Maamme yksityismetsätalous tuli tutuksi niin ruohonjuuritasolla metsien moninaiskäytön suunnittelussa ja paikkatietojärjestelmien kehittämisessä, kuin ilmakuvauksen, kaukokartoituksen ja kuvatulkintatuotteiden hyödyntämisessä.
Metsien kartoitus- ja inventointitehtävät veivät hänet vuosiksi ulkomaille. Ensin kaksi vuotta Kanadassa ja pari vuotta myöhemmin Namibiassa vierähti samoin kaksi vuotta. Niiden välissä muutama lyhyempi asiantuntijatehtävä Keniassa, Sambiassa, Nepalissa ja Venäjä-Karjalassa.
Tästä kaikesta seuraa, että yhteisöllisyys ja yhteiskunnan kehittäminen on Häggmanin sydäntä lähellä. Espoossa erityisen kiinnostuksen kohteina ovat olleet yleis- ja asemakaavoitusasiat. Hän on ollut luottamustehtävissä vuodesta 2005, joista varavaltuutettuna neljä vuotta. Tutuiksi on tullut toiminta viisi vuotta kaupunkisuunnittelulautakunnassa, kuusi vuotta kaupunginhallituksen jäsenenä ja viimeiset 10 vuotta ympäristö- ja rakennuslautakunnassa.
Bjarne Häggman on aina ollut vakaa puretun kaupungintalon puolustaja: ”Halusin kaupungintalon säilyvän historiallisena rakennuksena. Tuntui todella surulliselta kun Espoo puri kaupungintalon samana vuonna kun kaupunki juhli 50-vuotistaivaltaan.”
Häggman näkee Espoon kaupungin asenteissa myös ylimitoitettua toiveikkuutta nousta ykköskaupungiksi maailmassa, ns. ”edelläkävijäksi”. Tämä vaihe alkoi joskus 2000-luvun alussa. Haluttiin purkaa kaikki vanhat reliikit kaupungista, ne jotka eivät mahtuneet kirkkaana loistavaan ”pilvenpiirtäjä”-tulevaisuuteen.
Virkamiehet ohittivat monessa kohdin valtuuston kuulemisen ja hämärsi valtuuston päätöksentekoprosessit. Bjarnen mielestä kokemus on ollut hämmentävä ja ristiriitainen. Hänen mielestä olisi ehdottomasti kaupungintalon suhteen ollut hyvä kuunnella asiantuntevia organisaatioita ja rakennussuojelun asiantuntijoita ja noudattaa normaalin lainsäädännön käytäntöjä ja prosesseja.
Espoon kaupungin virastotalojen saneeraustarve alkoi nousta esiin vuosina 2005-2006. Keskustelu kaupungintalon mahdollisesta purkamisesta nousi voimakkaasti esille vuoden 2007 aikoihin.
Vuonna 2008 erään valtuustokokouksen jälkeen yhdistys, jossa Häggman oli aktiivinen, laati ensimmäisen suojeluesityksen silloiselle Uudenmaan ympäristökeskukselle, nyk. ELY-keskukselle. Koska Espoon keskuksen asemakaava oli vanhentunut, se otti sen kannan, että kaupungin tulee ensisijaisesti toteuttaa suojelu asemakaavoittamalla alue. Samoihin aikoihin alkoi nousta ääniä, jotka totesivat että kaupungintalon korjaamiseen tai suojeluun ei myönnetä rahaa niin kauan kun on yksikin homekoulu korjattavana.
Saman vuoden keväällä silloinen apulaiskaupunginjohtaja Olavi Louko esitti julkisuudessa voimakkaan kannanoton kaupungintalon purkamisesta.
Valtuustossa syntyi vuonna 2010 keväällä päätös kaupungintalon purkamisesta ja uuden kaupungintalon rakentamisesta nykyisen valtuustotalon jatkeeksi. Tämän jälkeen Espoon kaupungintalon kohtalo alkoi elää omaa elämäänsä. Pro Espoo-yhdistyksen ja myös ensimmäisen suojeluesityksen tehneen yhdistyksen toimesta tehtiin vuonna 2010 toinen suojeluesitys. ELYkeskus alkoi vahvasti vaatia kaupunkia uudistamaan asemakaavan virastotalojen osalta. Kaupungin johto lähti syksyllä 2010 omalta osaltaan kuitenkin ajamaan Espoon kaupungintalon purkamista täyttämällä purkamishakemuksen ”puolivalmiiksi virkamiesten pöytälaatikkoihin”.
Museovirasto, ELY-keskus ja Kaupunginmuseo kielsivät purkamisen 2011, ja edellyttivät yksituumaisesti että kaupungintalo-asia pitäisi ratkaista uudistetun asemakaavan pohjalta. Tarvittiin siis kuntoselvitys, joka saatiin Nexonilta. Raportti kertoi: ”Ei ole purkukuntoinen.” Selvitys paljasti siis talon olevan hyvässä kunnossa, jonka jälkeen ratkaisuvalta oli valtuustolla. Uudistettu asemakaava valmistui syksyllä 2015.
ELY-keskus valitti kaavasta, ja vaati asemakaavaan suojelumerkintää, mutta Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen, jonka seurauksena valittaja ei halunnut jatkaa valitusta.
Kaupunginhallinnosta kuului ”ääni ja lupaus” julkisuuteen: ”Kaupungintalo voi säilyä ilman suojelupäätöstä.” Lopulta ”kaivettiin esille” Museoviraston vanha päätös, jonka mukaan kaupungintalon kohtalo tulisi ratkaista asemakaavoituksen yhteydessä. Ja kun päivitetty
asemakaava oli saatu lainvoimaiseksi talvella 2016, kaupunginjohto totesi asian olevan ohi.
Häggman on perehtynyt perusteellisesti Espoon kaupungintalon purkuun johtaneeseen koko päätösketjuun: ”Taustalla on lähes tyhjä purkamishakemuslomake, sen jatkeeksi epäasiallinen lobbaus ja hyvin epämääräisiä asiakirjoja.”
Vuosina 2011-2012 valtuuston henki oli paljolti sen puolesta, että kaupungintalo säilytetään. Kaupunginhallitus laittoi asian pöydälle uudelleen 2013, koska kaikkia selvityksiä ei ollut saatavilla.
Espoon kaupunginvaltuusto teki päätöksen 2018, että puretaan kaupungintalon viereiset Virastorakennukset, ja esillä olevista neljästä Espoon keskuksen kehittämisvaihtoehdoista valitaan vaihtoehto D. Esiin nousi silloin ”Espoolaistentalo” idea, ja se tulisi virastotalojen tilalle ja paikalle.
Antero Krekola ja kuusi muuta henkilöä tekivät Helsingin hallinto-oikeudelle kuntalaisvalituksen kaupungintalon purkamista vastaan vuonna 2018. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen todeten, että valtuuston päätös ei ollut ”aito” päätös, vaan ainoastaan Espoon keskuksen jatkokehittämistä ohjaava päätös. Hallinto-oikeus totesi siten, että valtuusto ei ollut tehnyt lopullista päätöstä kaupungintalon purkamisesta. Mitään valtuuston selkeää purkamispäätöstä kaupungintalon purkamisesta ei myöskään löydy myöhemminkään.
Koska kuntalaisten mielestä valtuuston päätös kuitenkin tosiasiallisesti merkitsisi Espoon kaupungintalon purkamista, teki Pro Espoo-yhdistys ja muutamia kuntalaisia uuden suojeluesityksen ELY-keskukselle. Tämä epäilys osoittautui nopeasti todeksi, sillä vain viikko myöhemmin huhtikuussa 2018 Espoon rakennusvalvontakeskuksen silloinen päällikkö hyväksyi syksyllä 2010 ”virkamiesten pöytälaatikoista” esille otettu kaupungintalon purkamislupahakemus.
ELY-keskukselle jätetty kaupungintalon suojeluesitys tuotti viikon sisällä ELY-keskukselta päätöksen Espoon kaupungintalon asettamisesta toistaiseksi lain mukaiseen vaarantamiskieltoon. Espoon kaupungin hallinnon taholta epäiltiin kuitenkin Pro Espoon oikeutta tehdä virallista valitusta, ja ilmeisen lobbauksen jälkeen ELY-keskuksen suuntaan, ELY-keskus teki parissa viikossa nopean päätöksen olla ottamatta suojeluesitys käsittelyyn kieltäen yhdistyksen oikeutta tehdä suojeluesityksiä.
Yhdistys teki tästä jatkovalituksen Ympäristöministeriöön. Se vahvisti Pro Espoo-yhdistyksen lakiin perustuvat oikeudet tehdä suojeluesitys, ja palautti suojeluesityksen Ely-keskukselle velvoittaen sitä käsittelemään suojeluesitys uudelleen.
Samana vuonna toukokuussa 2018 Pro Espoo-yhdistys ja kaksi yksityishenkilöä tekivät oikaisuvaatimukset rakennusvalvonnan hyväksymästä Espoon kaupungintalon purkamispäätöksestä silloiselle Rakennuslautakunnalle. Valittajat olettivat rakennuslautakunnan hylkäävän purkuluvan, mutta kohtalo puuttui peliin, oli kesä ja varahenkilöt kokouksessa, joten lupa hyväksyttiin viranhaltijoiden esittelystä muitta mutkitta. Valittajat joutuivat tästä päätöksestä erikseen valittamaan Helsingin hallinto-oikeudelle.
Käynnissä oli siis kolme erillistä Espoon kaupungintaloa koskevaa tapausta; Kuntalaisvalitus valtuuston päätöksestä, Hallintovalitus rakennuslautakunnan päätöksestä, sekä ELY-keskukselle tehty suojeluesitys. Nämä kolme kaupungintalon ”tutkintalinjaa” kulkivat hieman eri tahdissa ja käsittelyprosessissa eteenpäin.
Ensimmäiseksi tuli hallinto-oikeuden kieltävä päätös kuntalaisvalitukseen. Siitä haettiin valituslupaa Korkeimmalta hallinto-oikeudelta, mutta Korkein Hallinto-oikeus ei ottanut asiaa jatkokäsittelyyn.
Sen jälkeen toukokuussa 2019 ELY-keskus toistamiseen hylkäsi Pro Espoo -yhdistyksen ja yksityishenkilöiden tekemän suojeluesityksen. Suojeluesityksen tekijät tekivät uuden jatkovalituksen Ympäristöministeriölle. Sen jälkeen tammikuussa 2020 tapahtui ”ihmeellinen ja epäilyttävä lobbaus” suoraan Ympäristöministeriön virkamiehelle, kun ministeriön kirjaamoon ilmestyi sähköpostikirje liitteineen otsikolla ”Espoon kaupungin lisälausuma asiassa”.
Tilanne johti siihen, että Pro Espoo -yhdistys toistamiseen ja kolmannen kerran joutui todistamaan viranomaisille sääntöjenmukaisen suojeluesitysoikeuden ja yhdistyksen nimenkirjoittajien allekirjoittaneen suojeluesityksen. Yhdistys tiedusteli Espoon kirjaamosta kyseistä sähköpostikirjettä, mutta sieltä se ei löytynyt. Ympäristöministeriöltä saatiin myöhemmin tieto, että kirje oli tuotu suoraan ”käsipostissa”.
Pro Espoo -yhdistys analysoi kaupungin ”lisälausumaa” ja pystyi varmistamaan sen väärennetyksi asiakirjaksi Espoon kaupungin nimessä ja kaupungin logo-paperilla. Asiassa tehtiin tutkintapyyntö Keskusrikospoliisille, joka kuitenkin jatkolähetti tutkintapyynnön paikallisen poliisilaitoksen tutkittavaksi Espoossa. Noin puolen vuoden jälkeen Espoon poliisi ilmoitti Pro Espoo -yhdistykselle: ”Tapausta ei tutkita”. Koko asia ”vesittyi ja arkistoitiin”.
Taistelu Espoon kaupungintalon purkamista vastaan oli siinä vaiheessa varsinainen hallinnollinen syherö ja ”sylttytehdas”. Eikä se ollut läheskään vielä ohi. Tilanne väsytti kovasti kourallisen yhdistyspohjaisia kaupungintalon säilyttämisen puolustajia ja kulttuuriympäristön aktiiveja.
Vähitellen alkoi tulla Korkeimman hallinto-oikeudelta päätöksiä ja käsittelymaksuja. Ensin 5.11.2019 tuli Korkeimman hallinto-oikeuden päätös Purkamislupaa koskevassa valituslupahakemusasiassa: ”Valituslupahakemus hylätään. Korkein hallinto-oikeus ei siten anna ratkaisua valitukseen.”
Heti perään 14.11.2019 tuli lopullinen päätös Kunnallisasiaa koskevassa valituksessa: ”Korkein hallinto-oikeus on tutkinut valituksen ja hylkää sen. Hallinto-oikeuden päätöstä ei muuteta.”
Jäljellä oli Espoon kaupungintalon säilyttämiseksi ja suojelemiseksi tehdyn esityksen kohtalo.
Kun Ympäristöministeriö epämääräisten kaupungin ”lisälausumien ja kirjeiden” jälkeen hylkäsi suojeluesityksen 26.6.2020, kaupungintalon ”puolustajat” teki päätöksestä valituksen Helsingin hallinto-oikeudelle. Kun hallinto-oikeus noin 1,5 vuoden käsittelyn jälkeen 2.2.2022 antoi
päätöksensä se totesi siinä: ”Hallinto-oikeus ei tutki valituksessa esitettyjä Espoon kaupungin toimintaa koskevia hallintokantelun luonteisia väitteitä. Hallinto-oikeus hylkää Pro Espoo ry:n vaatimuksen Museoviraston lausunnon hankkimisesta. Hallinto-oikeus hylkää valituksen.”
Pro Espoo ry jätti jatkovalituslupahakemuksen Korkeimmalle hallinto-oikeudelle, joka runsaan vuoden päästä 13.5.2023 teki seuraavan ratkaisun: Valituslupahakemus hylätään. Korkein hallintooikeus ei siten anna ratkaisua valitukseen.”
Asia väsytti varmaan nykyisen kaupungin konsernihallinnon, joka ei voinut ollut riemuissaan edelliseltä hallinnolta saamastaan perinnöstä. Espoon hallinnon vastatoimet eivät tainneet mennä ihan pilkuntarkasti oppikirjan mukaan, ei edellisiltä kuten myöskään ei nykyisiltä viranhaltijoilta. Toukokuussa 2023 oli sittemmin purkautunut ELY-keskuksen huhtikuussa 2018 asettama vaarantamiskielto kaupungintalolle. Viranhaltijat olivat vuosia kestäneen lobbauksensa nojalla ennustaneet lopputuloksen, ja he olivat jo puoli vuotta aikaisemmin kilpailuttaneet Espoon kaupungintalon purkamisurakan.
Sitkeä taistelu päättyi ison organisaation voittoon ja kaupungintalo on tänä päivänä pelkkä tarina, joka tässä kirjassa kerrotaan. Kesällä ja syksyllä 2023 kaupungintalo purettiin ja murskattiin lopullisesti paloiksi ja pölyksi. Purkamisen haittoja ilmastomuutoksen torjunnassa tai
sen merkitystä Espoon keskuksen kulttuurimaisemassa kukaan ei laskenut tai arvioinut. Kaupungintalo oli poissa, mutta se kuitenkin oli olemassa 50 vuotta siinä historiallisella paikalla, jossa kuntaa oli hallittu 1400-luvulta alkaen.