Tarja Rae

Kauklahti on Espoon vanhimpia asuttuja seutuja. Se on ollut asuttuna jo keskiajalla, mutta arkeologisten löytöjen perusteella siellä on ollut asutusta jo aiemminkin. Kauklahti sijaitsee Espoonjoen ja Mankinjoen suistoalueella, merenlahdella. Kauklahden sijainti on ollut historiallisesti merkittävä, sillä joet, meri ja viljelyyn sopiva maa tarjosivat hyvät elinolosuhteet ja lisäksi meri tarjosi mahdollisuuden kaupankäyntiin erityisesti Tallinnan suuntaan. Suur-Kauklahden alueelta on löydetty kivikautisen asutuksen jälkiä. Kauklahti mainitaan kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1451. Paikan nimi oli tuolloin Kökelax. Sata vuotta myöhemmin kylässä oli jo 9 taloa, jolloin kyseessä oli jo iso kylä. Kauklahden nimi on todennäköisesti suomalaisperäinen. Sen on ajateltu tulevan sanasta kauka, joka tarkoitti pitkää. Laksi taas tarkoitti pitkää ja vanhaa lahtea. Alueella sijainnut pitkä merenlahtien on siis varmaankin antanut alueelle nimen Kauklahti.

Kauklahden alueen historiaan on vaikuttanut paljon Espoonkartano, jonka Kustaa Vaasa perusti vuonna 1556. Kartanolla on sittemmin ollut monia omistajia. Vuonna 1790 vanha kartano purettiin ja rakennettiin osin uudestaan vuosina 1797 ja 1801 silloisen omistajan Otto Wilhelm Ramsayn ja hänen puolisonsa Sofia Lovisa Ramsayn toimesta. Ramsay itse kuoli vuonna 1806, ja hänen pojistaan kaksi kuoli Suomen sodassa vuonna 1808.

Espoonkartanon läheisyydessä on kaksi historiallista Mankinjoen ylittävää kiviholvisiltaa. Sillan historia on luettavissa kivitaulusta, joka on kiinnitetty kosken rannalla olevaan vanhaan myllyrakennukseen. Siinä lukee, että sillan perustan laski maaherra, kun ”Ruotsin Kuningas Kustaa III matkusti retkellään Uudenmaan läänin halki”. Siltaa alettiin rakentaa vuonna 1775.

Kauklahden halki kulki myös vanha Kuninkaantie, joka yhdisti Turun ja Viipurin, kuninkaalle tärkeät kaupungit toisiinsa. Kuninkaantien varrella Kauklahden alueella sijaitsi ja edelleen sijaitsee Finnsin kansanopisto. Vuodesta 1822 paikalla sijaitsi kestikievari.

1800-luvun lopulta lähtien Kauklahti alkoi muuttua maatalouskylästä hiljalleen teollisuuspaikkakunnaksi. Alueelle syntyi tiilitehtaita. Tiilien tuotanto oli huomattavaa. Tiiliä kuljetettiin meriteitse Helsinkiin, missä tiilien kulutus oli suurta. Toinen merkittävä teollisuus Kauklahdessa oli Kauklahden lasitehdas, joka oli 1930–luvulla maamme suurin ”valaistuslasitehdas” ja se työllisti parhaimmillaan yli 160 työntekijää. Se toimi vuosina 1923-1952..Sittemmin se siirtyi osaksi Riihimäen Lasia.

Tärkeä vuosi Kauklahden historiassa oli 1903. Tuolloin valmistui Helsingin-Turun rantarata. Nyt oli hyvä yhteys ” maalaispitäjä” Kauklahdesta Helsinkiin. Siitä alkoi myös niittyjen muuttaminen pelloiksi, sahojen ja puusepänverstaiden syntyminen ja kauppaliikkeiden perustaminen. Myös sähkö saapui Espooseen. Grankullassa aloitettiin sähkönjakelu vuonna 1909 Grankulla Elektricitet AB n toimesta, mutta mutta ensimmäisen kerran sähkövalo syttyi Espooseen Espoonkartanossa vuonna 1904 oman sähköntuotannon turvin.

Oma muistoni Kauklahden alueelta on vuodelta 1963. Asuin perheeni kanssa Kauklahdessa Mustalahdentiellä Espoonlahden rannalla. Kävin oppikoulun ensimmäistä luokkaa Helsingissä. Kävelymatka bussipysäkille Brinkinmäkeen oli melkein 2 kilometriä. Bussimatka silloista tietä Helsinkiin vähintään puoli tuntia. Lapsena ihmettelin bussimatkalla olevia paikannimiä…Sökö, Stensvik, Gädvik. Koko Espoo tuntui olevan tuolloin ruotsinkielinen. Ja pelottavinta oli se vanha Lauttasaareen silta, joka tärisi bussin ajaessa. Brinkinmäessä oli tuolloin kauppa, joka palveli alueen asukkaita. Muistan luistelleeni usein Espoonlahden jäällä kuivuneiden kaistojen seassa. Olipa ihana kokemus!

Lähteitä:

• C.J. Gardberg, Kaj Dahl: Kuninkaantie – Turusta Viipuriin
• Hagar Nikander: Espoo 1700-1865
• Marja- Leena Ikkala: Kylästä lähiöön
• Kaija Mallat (toim.): Kylä-Espoo : Espoon vanha asutusnimistö ja kylämaisema